lauantai 21. tammikuuta 2017

KAUNIS MELANKOLIA



Edistyksellinen tiedeliitto, Itä-Suomen yliopiston Lyy-instituutti (luonnonvarat, ympäristö ja yhteiskunta) sekä ajatuspaja e2 järjestivät Helsingin Kruununhaassa Tieteiden talolla keskiviikkona 18. tammikuuta 2017 seminaarin nimeltä Humanismin poliittinen voima. Sillä kunnioitettiin Georg Henrik von Wrightin syntymän 100-vuotispäivää. Kuka varsinaisesti oli aloitteentekijä, ei käynyt ilmi. Seminaari oli korkeatasoinen. Von Wrightin käsittelemiä sivilisaation ongelmia otettiin uudelleen tarkasteluun hyvin pätevästi. Monet alustajista mainostivat omia kirjojaan, joten syvempää tutustumista varten nekin ovat käytössä. Saattaa olla että seminaarin alustuksiakin julkaistaan, kuka ties.

Silti ensi käyttöön muutaman lauseen yleiskatsaus: mitä osa akateemista kärkikaartia ajattelee nykytilanteesta Suomessa ja maailmalla. Tunnelma seminaarissa oli jotenkin melankolinen. Sehän tiedetään, missä mennään - mutta kuka sille mitään voi...

Yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen, pääministeri Matti Vanhasen entinen kansliapäällikkö, selosti aihetta von Wright ja 1960- ja 1970-luvun politiikka Suomessa. Kuuluisan sosiologin ja akateemikon Erik Allardtin syytökset von Wrightiä kohtaan tämän pessimismistä ja tiedevastaisuudesta käytiin läpi. Alustaja joutui toteamaan, että von Wrightin käsittelemät teemat ovat tänään politiikan jokapäiväisiä ongelmia, eivätkä enää mitään äärimmäisyysajattelua. Useimpien lajien ja niiden ympäristöjen tuhoutuminen on käynnissä huimaa vauhtia - tätä ei voi enää kukaan tosissaan kieltää. Volanen ei silti ollut huolissaan. Hän esitti hauskoja yhteyksiä Keskustapuolueen nykypoliitikkojen ja talouselämän nimien nuoruuteen. Nähtiin seminaarikuvia joissa Jorma Ollila ja Esko Aho ym. seisoivat "edistyksellisten" banderollien edessä. He olivat ensimmäisinä ottaneet käyttöön iskusanan vihreä.

Kommentoivassa paneelissa Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe esitti aatehistoriallisen vertauskuvan. Ateena, ajattelun ja järjen symbolina, on joutunut tällä hetkellä taka-alalle (varmaankin tieteen ja tekniikan sivuvaikutusten takia). Jerusalem, uskon ja uskontojen tyyssijana hallitsee. Manchester, teollisuuden syntysijoilla, voi hyvin kuten ennenkin. Suomen Akatemian kehitysjohtaja emeritus Paavo Löppönen puolusti Allardtia von Wrightiä vastaan. Hän huomautti että von Wrightin ajattelussa oli mukana voimakas saksalaisen romantiikan vaikutus, myös Oswald Spenglerin ja hänen Länsimaiden tuhonsa. (Minun teki mieleni sanoa että kyllähän 60-luvulla oli jo ilmestynyt esim. Rachel Carsonin Äänetön kevät, dokumentti ympäristömyrkyistä. Siis von Wrightillä on ollut empiirisiä faktoja ajattelussaan myös, ei pelkkää aatedialektiikkaa. Mutta kun alustajat olivat näin päteviä, yleisöpuheenvuoroja ei paljon pyydetty eikä jaettu, mikä oli ehkä hyväkin.) Saman tien yleisön eturivissä istunut Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairinen huomautti kaikesta 60-luvun ympäristökeskustelusta ja siitä että von Wrightiä luettiin usein yhdessä Linkolan kanssa. Samoin presidentti Tarja Halonen nousi ja muistutti Rooman klubista ja sen esittämistä kasvun rajoista.

Kahvitauolla tervehdin akatemiaprofessori Sara Heinämaata, jonka naiskysymyksiä käsittelevää luentosarjaa tai seminaaria olin kuunnellut 80-luvulla Helsingin yliopiston filosofian laitoksella, ainoana miespuolisena noin 25 naisen joukossa. En ole varma muistiko Sara minua, mutta kaikki sen ajan filosofian opiskelijat kyllä muistavat hänet. Onnittelin häntä aikaansaannoksistaan.

Kahvin jälkeen Helsingin yliopiston filosofian dosentti ja kaupunginvaltuutettu, sosialidemokraattisen ryhmän varapuheenjohtaja Thomas Wallgren esitelmöi von Wrightin perinnöstä tänään. Hänen esityksensä oli hauska ja kaikinpuolinen - hän kertoi anekdootein ja valokuvin von Wrightin akateemisesta elämästä. Mutta hän toi esiin myös keskeiset argumentit. Ei ole mahdollista kuvitella samanlaista elintasoa koko maailmaan kuin lännessä oli jo 1960-luvulla, saati tänään. Onko myöskään mahdollista ajatella minkäänlaista vapaaehtoista tasoittamista elintasokuilun molemmin puolin? Toivon todella että Wallgren julkaisee mainion esityksensä! Ja kun ei ole nähtävissä poliittisia voimia, jotka pysäyttäisivät tieteen ja teknologian ja teollisuuden kehityskulut, joiden ansiosta mm. kyetään tuottamaan halpaa ruokaa; ei ole myöskään voimia jotka pysäyttäisivät väestönkasvun. Luonnonympäristöjen väheneminen ja tuhoutuminen näyttää väistämättömältä. Wallgren tiivisti: "Von Wrightin ajattelussa ns. kestävä kehitys on yksinkertaisesti mahdottomuus." Hän lisäsi vielä omasta puolestaan: "Mitä tästä itse ajattelemmekin."  Wallgren esitti vielä oman teesinsä von Wrightistä: Hän oli liian vähän humanisti! Hän oli kaikesta huolimatta liikaa luonnontieteiden ja niiden saavutusten lumoissa jotta olisi luonnostellut humanismille positiivista ohjelmaa. Ymmärrettävää kyllä että rajusti kasvavan kaupunkimme hallinnossa toimiva poliitikko ei voi sitoutua von Wrightin selvänäköisyyteen, varsinkin kun tiedetään, että Helsingissä voi ajaa mitä tahansa ajatusta tai asiaa, paitsi sitä että kaupungin kasvu ei olisi hyväksi.

Wallgrenin alustusta kommentoivassa paneelissa myös Jyväskylän yliopiston opetusprofessorina toimiva Heinämaa toi esiin suuren huolensa koulutuksen jatkuvasti vähenevistä määrärahoista. Hän sanoi jopa joutuvansa opettajana huomaamaan miten peruskoulutuksen puutteet yhä selvemmin tulevat näkyviin. Aikaisemmissa puheenvuoroissa oli usein painotettu koulutuksen tärkeyttä yhteiskunnalle. Presidentti Halonen huomautti, että yliopistoillakin on noussut esiin vaatimuksia vahvoista johtajista. Auktoriteetti kuitenkin syntyy ainoastaan ihmisten kesken, Halonen korosti. Sitä ei voi kenellekään määrätä.


Loppupuheenvuorossa professori Sairinen sanoi optimistisesti, että nyky-yliopistoissa kuilu luonnotieteiden ja muiden tieteiden välillä on monin kohdin ylitetty, ja yhteistyö on hyvää. Silti, kuten loppupuheenvuoron kohdalla ottamastani kuvasta näkyy, huolimatta kaikesta akateemisesta korrektiudesta ja charmista oppineet eivät voineet irtautua voimattomuuden melankoliastaan. Jokin kaunis hohde kuitenkin jäi, hyviä tapoja pystytään yhä noudattamaan. Vasemmalta: toiminnanjohtaja dosentti Mikko Majander Kalevi Sorsa -säätiöstä (valkoinen paita ja silmälasit), toimittaja Timo Laaninen, Suomen keskustan aikaisempi puoluesihteeri ja niinikään kaupunginvaltuutettu (harmaat hiukset), Sara Heinämaa (poninhäntä), presidentti Halonen (punaiset hiukset), Thomas Wallgren (kalju) sekä puhumassa professori Sairinen.

Kävelin rikkaan illan jälkeen Krunikasta Kallion kuppiloita kohti. Mariankadulla tuli vastaani sattumalta hauska kauneushoitolan kyltti:



Das Ewig-Weibliche zieht uns hinan...