SÄÄNTÖPOHJA
HUOJUU
Käväisinpä
Krunikassa, keskustelutilaisuudessa jossa Erkki Tuomioja kertoi
kirjallisesta toiminnastaan. Yleisöä oli kolmisenkymmentä.
Kaupunginmuseon virkailija juoksutti mikrofonia kysyjältä toiselle.
Lopuksi oli kahvit ja pikkuleipiä.
Yksi
ensimmäisiä Tuomiojan julkaisuja, yli viidenkymmenen vuoden takaa,
on myös ollut suurilevikkisin, hän sanoi. Teiniliittoaikoina tehty
pamfletti, jota jaettiin liiton kautta jopa 170.000 kappaletta;
kirjoitettu yhteistyössä muutaman muun kanssa. Myöhemmistä
usealle kielelle on käännetty Häivähdys punaista, Hella
Wuolijoesta kertova kirja. Nyt on julkaistu Tuomiojan päiväkirjoista
1990-luvulta kolmas nide. Sen verran ehdin myyntitiskillä vilkaista,
että vaikutti mielenkiintoiselta ja yksityiskohtaiselta. Päiväkirjat
on toimitettu, joitakin henkilökohtaisuuksia jätetty pois. Mutta
toivottavasti merkinnöistä on apua, sanoi Tuomioja, mahdollisesti jopa
historioitsijoille, vaikka ristiriitaisuuksia muiden lähteiden
kanssa välttämättä tulee. Muisti on aina valikoiva. ”Jos
minulla jokin ammatti on, niin historioitsijan”, Tuomioja sanoi
heti aluksi. ”Mitään kirjailijan haaveita minulla ei ole koskaan
ollut, vaikka olen tietenkin pyrkinyt pitämään tekstin
luettavana.”
Kysyin:
”Hyvin rankkoja poliittisia ongelmia on ilmassa tällä hetkellä,
esimerkiksi maahanmuutto. Olisi mielenkiintoista näistä lukea
pamfletistin tekstiä. Onko mahdollisesti suunnitteilla?”
Epäilemättä
vankkojen kannattajiensa ympäröimänä Tuomioja ei ruvennut
kiusallista maahanmuuttoasiaa ruotimaan, vaan lavensi uteluni heti
näin: ”Pahoja ongelmia on… esimerkiksi kansainvälisesti
yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen mureneminen. Kun sekä
Venäjällä,” Tuomioja sanoi, ”että USA:ssa on arvaamaton
hallinto, jää Euroopan Unionille entistä suurempi vastuu.
Suurvaltojen ulkopuolisissa pienissä maissa, esimerkiksi Afrikassa,
EU:lla on myös arvovaltaa, nimenomaan sen takia että sillä ei ole
asevoimaa.” Brexitistä Tuomioja esitti toivomuksen, että se
saattaa jopa peruuntua, kun Englannissa on nyt ruvettu huomaamaan
mitä kaikkea siitä voi seurata.
Tuomioja
selitti että Suomen nykyhallituksessa toiminnan kollektiivisuus on
kärsinyt pahasti. Iltakouluista on lähes luovuttu.
Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vain hoitavat
asioita. Eduskunnan merkitys EU-Suomessa sen sijaan on yllättäen
suurempi kuin ennen. Omista ulkoministeriajoistaan Tuomioja kertoi
lyhyesti. ”Huvittavat iltalehtiotsikot jotka paheksuvat ministerien
matkustamista. Miten muuten asioita voisi hoitaa?" Tosin ministerillä
matka jää tiukanpuoleiseksi. Koneeseen, perillä neuvotteluihin,
takaisin. Toista oli ennen, Tuomioja yht’äkkiä hymähti. Ahti
Karjalainen matkusti kerran YK:n yleiskokoukseen laivalla! Viisi
päivää edes, toinen takaisin. Veti kyllä suupielet hymyyn tämä
kuvitelma, kun nyt kaikki A. Karjalaisen maineen tuntevat.
”Suomen
politiikassa on ollut näitä värikkäitä hahmoja”, kysyin.
”Mielenkiintoista olisi myös lukea heistä. Esimerkiksi yksi
Kalevi Sorsan elämäkerta, en muista edes nimeä, oli hyvin valju
miehen merkitykseen ja maineeseen verrattuna.” - ”Tulossa on,
tiedän kyllä, Sorsasta lisää. Kuva täydentyy”, Tuomioja
vakuutti.
Ohessa
Sorsan hauta Hietaniemessä, kymmenen metrin päässä Kekkosen
haudasta. Hyvin on kuvanveistäjä esittänyt vuosien riennon ja ajan lumisateen. Mies
menee, vanavesikin tasaantuu. Mutta muisto jää, ainakin joksikin
aikaa, kiveen kirjoitettuna, ja paperille.
Kuulin
äsken anekdootin Sorsasta. E. Nyman, joka on kiertänyt
polkupyöränsä kanssa Helsingin ja Kallion katuja vuosikymmeniä,
oli joskus sattunut samoihin jalankulkuvaloihin Sorsan kanssa. Joku
janoinen oli yrittänyt viitosen vippiä ”Kalelta”. ”Arvaa
mitä Sorsa vastasi”, kysyi Nyman. ”En”, sanoin. ”Painu
vittuun!”, oli Sorsa tokaissut. ”Ei onnistuisi tältä
nykyiseltä… oululaiselta...”
