sunnuntai 14. marraskuuta 2021

MUUMIPAPPA SEKOAA
Muumilaakso raiteiltaan



Kirjallisuusosaston papereista on löytynyt oheinen fragmentti. Alkuperää on mahdoton selvittää.

— — — —

Yhdessä nuo viehättävät nuoret naiset käyttivät lempeää voimaa pidelläkseen ja rauhoittaakseen talon emäntää, kun samassa Muumipapan palvelija saapui ja ilmoitti Niiskuneidille, että talon herra vaati saada puhua hänen kanssaan.

”Minun kanssani!”, parkaisi Niiskuneiti.

”Menkää”, sanoi Muumimamma huojentuneena herransa viestistä. ”Muumipappa ei kestä nähdä omaa perhettään. Hän ajattelee Teidän olevan vähemmän sekasortoisessa tilassa kuin meidän ja pelkää suruni aiheuttamaa järkytystään. Lohduttakaa häntä, rakas Niiskuneiti, ja kertokaa, että mieluummin tukahdutan oman ahdistukseni kuin lisään hänen tuskaansa.”

Ilta oli jo laskeutunut ja Niiskuneitiä saattava palvelija näytti hänelle soihdulla tietä. Kun he saapuivat Muumipapan luo, tämä asteli kärsimättömänä käytävällä ja sanoi kiireesti palvelijalle:

”Sammuta tuo valo ja poistu.” Sulkien sitten oven kiivaalla liikkeellä hän heittäytyi seinustan penkille ja pyysi Niiskuneitiä istuutumaan viereensä. Tämä totteli vapisten.

”Pyysin noutamaan Teidät, hyvä neiti ―” ja Muumipappa vaikeni ilmiselvästi hämmentyneen näköisenä.

Herrani!”

Niin, pyysin noutamaan Teidät hyvin tärkeän asian vuoksi”, hän jatkoi. ” ― Kuivatkaa kyyneleenne, nuori neiti, olette menettänyt sulhasenne. Aivan, julma kohtalo! Ja minä olen menettänyt toivon jälkeläisestä! ― Mutta Muumipeikko ei ollut Teidän kauneutenne arvoinen ―.”

Mutta herrani”, sanoi Niiskuneiti. ”Ette kai epäile minua siitä, etten tuntisi huolta jota minun tulisi tuntea? Minun velvollisuuteni ja kiintymykseni olisivat aina ―.” Muumipappa keskeytti hänet:

Älkää enää ajatelko sitä hintelää sairaalloista lasta. Ehkäpä taivas vei hänet, jotten olisi joutunut luovuttamaan taloni kunniaa niin huteralle perustalle. Muumipapan sukulinja tarvitsee monta jatkajaa. Hölmö kiintymykseni sitä poikaa kohtaan sumensi harkintani ― mutta parempi näin. Toivon saavani muutamassa vuodessa syyn iloita Muumipeikon kuolemasta.”

Sanat eivät riitä kuvaamaan Niiskuneidin hämmästystä.

Muumipeikko olisi saanut kaiken huolenpitoni. Minne hyvänsä kohtalo minut määrää, vaalin aina hänen muistoaan sekä pidän Teitä ja hyvää Muumimammaa vanhempinani.”

Kirottu olkoon Muumimamma!” huusi Muumipappa. ”Unohtakaa hänet saman tien, kuten minäkin teen. Lyhyesti sanottuna, arvon neiti: jäitte vaille aviomiestä, joka ei edes ollut viehätysvoimanne arvoinen. Se saa nyt parempaa käyttöä. Sairaalloisen pojan sijaan saatte nyt aviomiehen kukoistavimmassa iässään, miehen, joka osaa arvostaa kauneuttanne ja jonka sopii odottaa monia jälkeläisiä.”

― Lyhyesti sanoen, Niiskuneiti, koska en voi antaa poikaani, tarjoan Teille itseni.”

Taivas varjelkoon”, huudahti Niiskuneiti havahtuen harhastaan, ”mitä oikein kuulen? Tekö, herrani! Te! Appeni! Muumipeikon isä! Hyvän ja hellän Muumimamman aviomies!”


― ― ― ―


Tähän katkeaa outo käsikirjoitus.


Selitysvaihtoehdoiksi sille jää joko muumien luojan ankara itseironia tai jonkun sydämettömän hyökkäys muumi-ideologiaa vastaan. Onneksi arkistotutkijalla oli sen verran makua ja arvostelukykyä, että hän pohdittuaan repi paperin silpuksi ja poltti sen takkatulessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti