torstai 20. lokakuuta 2016

VIKTORIAANISET PELOT JA MEIDÄN kulttuurikommentti




Vesa Talvitien Fb-sivulla pohdittiin Freudin koottuja teoksia. Laitoin sinne lyhyen kommentin, mutta selostan nyt paremmin mitä ajoin takaa.

Freudin psykoanalyysi on tietenkin hyvin laaja teoria, kun taas Conan Doylen Sherlock Holmes on viihteellistä kaunokirjallisuutta. Teoria on vähemmän riippuvainen kieliasustaan, mutta ei täysin riippumaton tietenkään, kun taas kaunokirjallisessa teoksessa kieli ja kulttuuriympäristö ovat keskeisempiä. Holmesia ja Freudin analysoitavia yhdistää laajasti ottaen viktoriaaninen aika. Tiede edistyi lujaa vauhtia ja tietoa oli paljon. Tuntui kuitenkin että piilossakin oli vielä paljon asioita, ja pahoja juttuja oli tekeillä, mutta missä? Sherlock Holmes ja psykoanalyysi hakivat niitä esille.

Vertaukseksi ensin ote Holmesin tutkimuksista, josta käy ilmi maailman yhtä-aikainen esineellistyminen ja yllättävyys; horisontin takana vaanivat vaaralliset jutut.

"Matruusit olivat heti kahakan alkaessa vähentäneet purjeita ja kääntäneet laivan tuuleen, mutta kun meidän veneemme irtautui sen kyljestä, ne levitettiin jälleen, ja heikon luoteistuulen puhaltaessa laiva alkoi vähitellen loitontua paikalta. Veneemme keinui pitkillä mainingeilla, ja Evans ja minä, jotka olimme joukosta lukeneimmat, tutkimme yhdessä merikorttia koettaen määritellä, missä olimme ja mihin päin meidän oli pyrittävä. Se oli varsin pulmallinen kysymys, sillä Kap Verden saaret olivat viidensadan meripeninkulman päässä pohjoisessa ja Afrikan rannikko seitsemänsadan päässä idässä. Mutta kun tuuli alkoi kääntyä yhä enemmän pohjoiseen, harkitsimme parhaaksi pyrkiä Sierra Leoneen, ja niin käänsimme purtemme siihen suuntaan. Laiva näkyi vielä selvästi oikealta. Katsellessamme sitä näimme äkkiä mustan savupatsaan lennähtävän sen kohdalla korkealle ilmaan, johon se jäi seisomaan kuin eriskummallinen jättiläispuu taivaanrantaa vasten. Pari sekuntia myöhemmin kuulimme ukkosen jyrähdystä muistuttavan äänen, ja kun savu hälveni, ei Gloria Scottista näkynyt jälkeäkään. Pyöräytimme veneen nopeasti ympäri ja sousimme kaikin voimin kevyeksi uduksi ohentunutta savunhattaraa kohti, joka vielä häilyi vedenpinnan yläpuolella onnettomuuspaikan merkkinä."

(Doyle, Arthur Conan; Gloria Scott. Sherlock Holmesin seikkailut, suom. O. E. Juurikorpi; s. 499. WSOY 2014; Painettu EU:ssa.)

Entä Freudin tutkimukset?

"Joka tulkitsee unia minun säännöistäni piittaamatta, selittää tämän unen siten, että minä olen huolissani ystäväni terveydestä ja että huoleni kuvastuu myös unestani. Mutta tämä olisi täysin vastoin käsitystämme, että uni on aina jonkin toiveen toteutuma, ja kumoaisi sen lisäksi väitteen, jonka mukaan vain itsekkäät pyyteet pääsevät unissa ilmenemään. Joka tälle kannalle asettuu, selittäköön ensi töikseen miksi pelkään Oton saaneen nimenomaan Basedowin taudin, mistä hänen ulkomuodossaan ei näy merkkiäkään. Oma analyysini taas pohjautuu kuusi vuotta aikaisemmin sattuneeseen tapaukseen. Meitä oli koolla pieni seurue, joukossa myös professori R., ja olimme pilkkosen pimeässä matkalla läpi N:n metsän, joka sijaitsee muutaman tunnin taipaleen päässä meidän kesäasunnostamme. Vaunujemme ajaja oli hienoisessa hiprakassa ja ajoikin jyrkkää rinnettä alas, niin että saimme kiittää onneamme, kun selvisimme siitä ehjin nahoin. Meidän täytyi kuitenkin yöpyä läheiseen majataloon, missä onnettomuutemme tuotti meille lämmintä myötätuntoa. Muuan herrasmies, jossa ilmiselvinä näkyivät Morbus Basedowiin oireet - hänellä muutoin, aivan kuin uni-Otollakin, vain ruskea iho ja pullistuneet silmät, mutta ei näkyvää struumaa - asettui täysin käytettäväksemme ja halusi tietää, miten voisi meitä auttaa. Professori R. vastasi suoraviivaiseen tapaansa: "No, lainatkaa minulle yöpaita." Siihen tuo jalo sielu vastasi: "Valitan", ja meni tiehensä.

(Freud, Sigmund; Unien tulkinta, s. 231. Suom. Erkki Puranen. Gummerus; Viborg, Tanska 2001.)

Epäluuloa alempia luokkia kohtaan: matruusit ja kahakka Doylella, kuski hienoisessa hiprakassa Freudilla. Yläluokkainen seurue ja sen huoli paikan määrittelystä. Yllättävät katastrofit ja hankalat tapaukset. Molemmilla syvä luottamus järkeen ja sen voimaan tuntemattoman tavoittamisessa. Uhkaavia tekijöitä - tuulen kääntyminen, pitkät etäisyydet.

Sellainen oli viktoriaanisen ajan henkinen ilmapiiri. Ihan toiseen tilanteeseen on saavuttu postmodernissa. Nyt pelon ja onnettomuuksien aiheet eivät ole enää (henkisten) etäisyyksien päässä. Heikommat yhteiskuntaluokat eivät enää uhkaa. Viestinnän reaaliaikaisuus ja kuljetusten teho ja nopeus ovat tehneet maailmasta ei tiedon kohteena vaan välittömän elämyksen alueella rajattoman. Taustan ja etualan ero on kadonnut. Tämä merkitsee samalla perspektiivien katoamista. Jätät parin päivän lehdet lukematta ja television kiinni. Aamulla lähikaupan oven vieressä istuukin kerjäläinen. Tyhjä hotelli puistossa on muuttunut vastaanottokeskukseksi. - Käy kateeksi viktoriaanisen ajan herroja. Luova etäisyys asioihin on menetetty. Kuinka se rakennetaan uudelleen, mahdotonta aavistaa tällä hetkellä.