lauantai 16. toukokuuta 2020

MAALAILUNI

-
-
-
MAALAILUNI


Hilluin 90-luvun taitteessa taiteilijajärjestö Muu ry:ssä. Yhden vuoden olin myös pj. Silloin jouduin mukaan Helsingin ja Uudenmaan aluenäyttelyn jyryyn. Se oli melkoinen elämys. Mukana raadissa oli oikeita kokeneita taiteilijoita, ja Muusta myös värikäs Marikki Hakola.

Tarjonta aluenäyttelyyn oli varsin monipuolinen ja laaja. Silloin sain mieleeni, että mitäpä jos itsekin maalaisin. Mitään koulutusta tai kokemustahan minulla ei siihen ollut. Syyhyttä saunaan.

Kun juttelin Muun taiteilijoiden kanssa aikeestani, huomasin miten he varoittelivat. Installaatioita ja performanssia voi toki tehdä. Mutta maalaus on toinen juttu. Se tuntui olevan jotenkin todellisempaa ja tabuilla ladattua.

Varoitteluhan minua vain yllytti. Tykkäsin heti öljyväreistä. Ne haisivat hyvältä ja jälki oli todella räikeää. Mitään vesivärien herkkyyttä en olisi edes viitsinyt yrittää.

Sen verran jouduin harhaan, että Vanhan kuppilan pöydässä Risto Heikinheimo neuvoi, miten pitää virittää kangas kiilakehyksiin ja pohjustaa työ gessolla. Rupesin pitämään sitä välttämättömänä ja tuhlasin siihen paljon voimia.

Aluksi tein neliönmuotoisia maalauksia noin vajaa metri kertaa metri. Kokosin niistä näyttelyn galleria Valööriin. Hesari jopa arvioi sen. Kriitikon mukaan maalaukseni "jäivät yksityisiksi". Mutta hän piti sarjakuvasta, joka myös oli seinällä. Siinä kuvasin Hegel-seminaaria, jota pidimme filosofian opiskelijoiden porukalla Porthanian yläkerrassa. Hämmästyksekseni joku osti sen; en koskaan saanut selville kuka.

Neliömaalauksista minulla ei ole yhtään jäljellä, eikä edes kuvia.

Sitten rupesin


suurentamaan. Tein noin metrin kertaa puolitoista kokoisia kankaita. Jotkut ystäväni pitivät joistakin niistä. Leena Salomaalla on seinällään tämä mustavalkoinen. Hänestä tuntui että siinä on surua, mutta se on kuitenkin kulkua ylöspäin. Kuvassa on myös toinen mustavalkoinen: Leenan kissa Pekka.

Viimeisen kerran eläissäni olin töissä 2008 toimistosihteerinä Vapaa-ajattelijain liiton konttorissa. Toiminnanjohtaja Paula Vasama järjesti liiton 75-vuotisjuhlat Kaapelitehtaalle. Vuokrattuun tilaan ripustimme koristeeksi näitä isoja maalauksiani. Tuo ripustus ei tietenkään sattunut taidekontekstiin, joten sitä ei lehdistössä huomioitu. Paula osti tämän työn.


Samassa ripustuksessa oli myös tämä seuraava, joka muistuttaa minua lapsuudestani Tampereen Koivistonkylässä:


Hiukan tuoreempaa kokemustani edusti Illatsu neiti Eillä:


Yhdellä kaverilla oli tämä makuuhuoneensa seinällä jonkin aikaa, mutta sitten hän kyllästyi siihen ja leikkasi sen irti kehyksistään:


Tajusin lopulta itselleni liian raskaiksi oikean pellavakankaan ja kiilakehykset. Huvikseni tein yhden ruiskumaalauksen, koska takavuosina eräs nyttemmin jo kuollut koulukaverini, skitsofreenikko, aina hoki jotakin "action paintingistä", joka oli Jackson Pollockin tyyli. Ei tullut ihan samanlaista.


Muutama vuosi sitten hiffasin että maalaan pahville suoraan, ilman mitään pohjustusta. Olen näitä tehnyt kymmenkunta. Tämän omistaa Vesa Talvitie:


Viimeinen esimerkki joka nurkan luuhaajaan mielipiteistä: