Taidemaalari Risto Heikinheimo oli ainoa suomalainen dandy sodanjälkeisinä aikoina. (Muutkin ovat halunneet olla, mutta turhaan.) Googlen voimin Riston elinkaari ja muut tiedot hänestä ovat helposti saatavissa, joten ohessa vain muutamia anekdootteja ilman kommentteja. Olen itse ollut todistamassa näitä tapauksia, viimeistä lukuunottamatta.
RISTO HEIKINHEIMO IN
MEMORIAM
Jyväskylän talvi
kutsui vuonna -90 Muu ry:n valmistamaan näyttelyn aiheesta sosialismi. Paikalle
mentiin Agentsien keikkabussilla. Alvar Aalto -museon salissa ripustettiin
toista päivää ja kaljakorit olivat lattialla puolillaan kun Risto saapui
paikalle ja kruunasi kavalkadin rajuun hollywoodilaiseen manieristiseen
liehuntaan jäätyneellä punalipullaan. Varsinaista haavettaan hän ei kuitenkaan
voinut toteuttaa. Se olisi ollut vappukulkueessa kannettu vaaleanpunaisten
silkkilippujen linna.
Yhteen aikaan Risto
väänsi savukkeensa sätkäkoneella. Joku töppösormi lainasi sen ja yritti myös,
mutta sätkästä tuli löysä ja kupruileva, johon Risto: "Kyllä tuolla
Taideakatemiaan pääsisi."
Kerran tulin Vanhalle
ja Risto sattui istumaan yksin pöydässään. "Sinusta en tiedä kumpaan
ryhmään oikein kuulut", hän sanoi. Ihmettelyyni vastaus: "Olen
tuttavistani ajatellut että laihat ammutaan ja lihavat lahdataan kirveellä."
Taidetta yksiöihin!
Muun saliin johonkin
tapahtumaan ilmaantui säteilevä nainen, joka huvittuneena seurasi kaikkia
touhuja. Hänessä oli jotakin merkillisen tuttua. Selvisi - hän oli Riston
sisar, galleristi Ilona Anhava. Oivallus: Riston karisma ei ollutkaan tehtyä,
vaan peräisin lapsuuden kodista. Ristolla oli myös monta veljeä, joista yksi
diplomaatti. Perheellä oli Kuopion tai Iisalmen suunnalla huvila.
Kardinaalivirhe jos siihen viittasi nimityksellä "kesämökki".
Ilonasta puhuessaan Risto selitti kuinka tämä oli opiskeluaikanaan ottanut
siellä päin osaa vesakkoruiskutusten vastaiseen kampanjaan.
Mikään ei ole kaunista
mikä ei satu.
Maalaisen ja
kaupunkilaisen erotti Riston mielestä se että Muusta VR:n makasiineilta
Vanhalle lähdettäessä maalainen käveli Mannerheimintietä Sokoksen ohi, kun
kaupunkilainen taas meni Asema-aukion ja Kaivokadun kautta. Risto istutti Muun
parkkipaikalle omenapuun, joka tuhoutui vasta uutta musiikkitaloa
rakennettaessa.
Kaapelitehtaalle Risto
ei millään ehdoilla suostunut tulemaan, ei esiintyjänä eikä yleisönä. Se oli
liian kaukana. Jengin arvelu: lisähapen tarve olisi noussut liian pahaksi. Tai
lisähapon.
Joku oli mieltynyt
tsekkiläiseen olueeseen ja ehdotti sen kokeilemista. Risto kallisteli kädessään
isoa lasiaan suomalaista perushanaa ja sanoi: "Mä tykkään tästä."
Risto selasi Helsingin
sanomia ja päivitteli: "En ymmärrä tuota rivitanssia."
Riston hankinnat
eräältä Thaimaan talvelta: Ranskalainen manikyyri, mittoihin tehty musta
smokintapainen puku, mustat pillihousut, joiden lahkeet muodostuivat neljän
sentin leveistä kangaskaistaleista kahden sentin välein.
Entisen Urajärven
kartanon puistoon järjestettiin kansainvälisen estetiikkakonferenssin
yhteydessä tableau vivant, tai parikin. Heli Rekula esitti Afroditea, Marikki
Hakola Heraa, Timo Toikka Apolloa, allekirjoittanut Parista jne. Riston työ oli pukeminen ja meikkaus.
Esityksen aikana Risto kahlaili rantakaislikossa levittämässä hiilihappojäätä
savuefektiksi.
50 vuottaan Risto
juhli Viiskulman lähellä kellarissa sijainneessa jazzklubissa. Joku toi
onnitteluksi takahuoneeseen kimpun oransseja kehäkukkia. Risto ei edes
vilkaissut niitä vaan tokaisi tylysti: "Laita ne jonnekin tänne."
Vierasta valistettiin myöhemmin että orkidea olisi ollut sopivampi lajike.
Jari Aalto-Setälän
arvio Muun vuosilta: "Risto on puolijumala."
Vasemmalla kädellä
kiinni vasemmasta olkapäästä, oikealla oikeasta. Kyynärpäiden heilutusta
kanansiipien tapaan ja riemukas huuto "Alkkohoolia, alkkohoolia."
Risto muisteli
nuorisoliittolaisaikojaan. Solujen kokoukset pidettiin kavereiden kotona.
Toverien huoneisiin mentiin vanhempien olohuoneiden kautta, jotka oli
sisustettu antiikkipeilein ja mööpelein ja kristallikruunuin. Omat huoneet oli
tapetoitu Che Guevaran kuvilla.
Juuri ennen uutta
vuotta eräs ystäväni näki Riston Virgin Oilissa. Risto jätti perintöturkkinsa
tuolin karmille ja suuntasi toilettiin, hauraana ja aineettomana. "Jos
joku olisi puhaltanut, olisi hiukan tomua leijunut lattialle." Kaikki oli
tehty, kaikki oli tuotu esille, mitään ei jäänyt kellariin. Comoedia finita
est, plaudite amici.
Jaakko Pietiläinen kirjoittaa:
Riston muistelut herätti yhden kommentin. Olin tehnyt Makasiinien nurkalle siihen lankkusiltaan liimaamalla valokuvakollaasin. Siinä asetelman keskellä oli Moskovassa kuvaamani ortodoksipappi juhlatamineissa. Kaikki laiturille Muusta menevät joutuivat tallaamaan papin kuvan päälle. Joku komite oli miettinyt asiaa ja luokseni tuli eräs aktiivi nainen Muusta pyytämään, että ottaisin kuvan pois. Kysyin: " Oletko sinä täällä konsultoimassa meitä ", hän sanoi kyllä. Asia jäi siihen.
Juttuun liittyi eri paikoissa graffiteja. Hommalla oli sinisellä lankkisienellä plexilasiin kirjoitettu nimi COMMUNICARE. Risto tuli siihen kyltin viereen rinnalleni kallistelemaan päätään ja sanoi, ei tuollaista sanaa ole olemassakaan. Nyt on sanoin ja homma jäi siihen JOP
Erkki Haapaniemen lisäkommentti: Risto ei tiennyt että sana on latinaa ja tarkoittaa jotakuinkin samaa kuin nykyenglannin to communicate...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti