Edistyksellinen tiedeliitto,
Itä-Suomen yliopiston Lyy-instituutti (luonnonvarat, ympäristö ja yhteiskunta)
sekä ajatuspaja e2 järjestivät Helsingin Kruununhaassa Tieteiden talolla
keskiviikkona 18. tammikuuta 2017 seminaarin nimeltä Humanismin poliittinen
voima. Sillä kunnioitettiin Georg Henrik von Wrightin syntymän
100-vuotispäivää. Kuka varsinaisesti oli aloitteentekijä, ei käynyt ilmi.
Seminaari oli korkeatasoinen. Von Wrightin käsittelemiä sivilisaation ongelmia
otettiin uudelleen tarkasteluun hyvin pätevästi. Monet alustajista mainostivat
omia kirjojaan, joten syvempää tutustumista varten nekin ovat käytössä. Saattaa
olla että seminaarin alustuksiakin julkaistaan, kuka ties.
Silti ensi käyttöön muutaman
lauseen yleiskatsaus: mitä osa akateemista kärkikaartia ajattelee
nykytilanteesta Suomessa ja maailmalla. Tunnelma seminaarissa oli jotenkin
melankolinen. Sehän tiedetään, missä mennään - mutta kuka sille mitään voi...
Yhteiskuntatieteiden tohtori Risto Volanen, pääministeri Matti Vanhasen entinen kansliapäällikkö, selosti aihetta von Wright ja 1960- ja 1970-luvun
politiikka Suomessa. Kuuluisan sosiologin ja akateemikon Erik Allardtin syytökset von Wrightiä kohtaan tämän
pessimismistä ja tiedevastaisuudesta käytiin läpi. Alustaja joutui toteamaan, että von Wrightin
käsittelemät teemat ovat tänään politiikan jokapäiväisiä ongelmia, eivätkä enää
mitään äärimmäisyysajattelua. Useimpien lajien ja niiden ympäristöjen
tuhoutuminen on käynnissä huimaa vauhtia - tätä ei voi enää kukaan tosissaan
kieltää. Volanen ei silti ollut huolissaan. Hän esitti hauskoja yhteyksiä
Keskustapuolueen nykypoliitikkojen ja talouselämän nimien nuoruuteen. Nähtiin
seminaarikuvia joissa Jorma Ollila ja Esko Aho ym. seisoivat
"edistyksellisten" banderollien edessä. He olivat ensimmäisinä ottaneet
käyttöön iskusanan vihreä.
Kommentoivassa paneelissa
Helsingin yliopiston Euroopan historian professori Laura Kolbe esitti aatehistoriallisen
vertauskuvan. Ateena, ajattelun ja järjen symbolina, on joutunut tällä hetkellä
taka-alalle (varmaankin tieteen ja tekniikan sivuvaikutusten takia). Jerusalem,
uskon ja uskontojen tyyssijana hallitsee. Manchester, teollisuuden
syntysijoilla, voi hyvin kuten ennenkin. Suomen Akatemian kehitysjohtaja
emeritus Paavo Löppönen puolusti Allardtia von Wrightiä vastaan. Hän huomautti että
von Wrightin ajattelussa oli mukana voimakas saksalaisen romantiikan vaikutus,
myös Oswald Spenglerin ja hänen Länsimaiden tuhonsa. (Minun teki mieleni
sanoa että kyllähän 60-luvulla oli jo ilmestynyt esim. Rachel Carsonin
Äänetön kevät, dokumentti ympäristömyrkyistä. Siis von Wrightillä on ollut
empiirisiä faktoja ajattelussaan myös, ei pelkkää aatedialektiikkaa. Mutta kun
alustajat olivat näin päteviä, yleisöpuheenvuoroja ei paljon pyydetty eikä
jaettu, mikä oli ehkä hyväkin.) Saman tien yleisön eturivissä istunut Itä-Suomen yliopiston ympäristöpolitiikan professori Rauno Sairinen huomautti kaikesta 60-luvun
ympäristökeskustelusta ja siitä että von Wrightiä luettiin usein yhdessä
Linkolan kanssa. Samoin presidentti Tarja Halonen nousi ja muistutti Rooman
klubista ja sen esittämistä kasvun rajoista.
Kahvitauolla tervehdin
akatemiaprofessori Sara Heinämaata, jonka naiskysymyksiä käsittelevää
luentosarjaa tai seminaaria olin kuunnellut 80-luvulla Helsingin yliopiston
filosofian laitoksella, ainoana miespuolisena noin 25 naisen joukossa. En ole
varma muistiko Sara minua, mutta kaikki sen ajan filosofian opiskelijat kyllä
muistavat hänet. Onnittelin häntä aikaansaannoksistaan.
Kahvin jälkeen Helsingin
yliopiston filosofian dosentti ja kaupunginvaltuutettu, sosialidemokraattisen ryhmän varapuheenjohtaja Thomas Wallgren esitelmöi von Wrightin
perinnöstä tänään. Hänen esityksensä oli hauska ja kaikinpuolinen - hän kertoi
anekdootein ja valokuvin von Wrightin akateemisesta elämästä. Mutta hän toi
esiin myös keskeiset argumentit. Ei ole mahdollista kuvitella samanlaista
elintasoa koko maailmaan kuin lännessä oli jo 1960-luvulla, saati tänään. Onko
myöskään mahdollista ajatella minkäänlaista vapaaehtoista tasoittamista
elintasokuilun molemmin puolin? Toivon todella että Wallgren julkaisee mainion
esityksensä! Ja kun ei ole nähtävissä poliittisia voimia, jotka pysäyttäisivät
tieteen ja teknologian ja teollisuuden kehityskulut, joiden ansiosta mm.
kyetään tuottamaan halpaa ruokaa; ei ole myöskään voimia jotka pysäyttäisivät
väestönkasvun. Luonnonympäristöjen väheneminen ja tuhoutuminen näyttää väistämättömältä.
Wallgren tiivisti: "Von Wrightin ajattelussa ns. kestävä kehitys on
yksinkertaisesti mahdottomuus." Hän lisäsi vielä omasta puolestaan:
"Mitä tästä itse ajattelemmekin."
Wallgren esitti vielä oman teesinsä von Wrightistä: Hän oli liian vähän
humanisti! Hän oli kaikesta huolimatta liikaa luonnontieteiden ja niiden
saavutusten lumoissa jotta olisi luonnostellut humanismille positiivista
ohjelmaa. Ymmärrettävää kyllä että rajusti kasvavan kaupunkimme hallinnossa
toimiva poliitikko ei voi sitoutua von Wrightin selvänäköisyyteen, varsinkin
kun tiedetään, että Helsingissä voi ajaa mitä tahansa ajatusta tai asiaa,
paitsi sitä että kaupungin kasvu ei olisi hyväksi.
Wallgrenin alustusta
kommentoivassa paneelissa myös Jyväskylän yliopiston opetusprofessorina toimiva
Heinämaa toi esiin suuren huolensa koulutuksen jatkuvasti vähenevistä
määrärahoista. Hän sanoi jopa joutuvansa opettajana huomaamaan miten
peruskoulutuksen puutteet yhä selvemmin tulevat näkyviin. Aikaisemmissa
puheenvuoroissa oli usein painotettu koulutuksen tärkeyttä yhteiskunnalle.
Presidentti Halonen huomautti, että yliopistoillakin on noussut esiin
vaatimuksia vahvoista johtajista. Auktoriteetti kuitenkin syntyy ainoastaan
ihmisten kesken, Halonen korosti. Sitä ei voi kenellekään määrätä.
Loppupuheenvuorossa professori
Sairinen sanoi optimistisesti, että nyky-yliopistoissa kuilu luonnotieteiden ja
muiden tieteiden välillä on monin kohdin ylitetty, ja yhteistyö on hyvää.
Silti, kuten loppupuheenvuoron kohdalla ottamastani kuvasta näkyy, huolimatta
kaikesta akateemisesta korrektiudesta ja charmista oppineet eivät voineet
irtautua voimattomuuden melankoliastaan. Jokin kaunis hohde kuitenkin jäi,
hyviä tapoja pystytään yhä noudattamaan. Vasemmalta: toiminnanjohtaja dosentti
Mikko Majander Kalevi Sorsa -säätiöstä (valkoinen paita ja silmälasit),
toimittaja Timo Laaninen, Suomen keskustan aikaisempi puoluesihteeri ja niinikään kaupunginvaltuutettu (harmaat hiukset), Sara Heinämaa (poninhäntä),
presidentti Halonen (punaiset hiukset), Thomas Wallgren (kalju) sekä puhumassa
professori Sairinen.
Kävelin rikkaan illan jälkeen
Krunikasta Kallion kuppiloita kohti. Mariankadulla tuli vastaani sattumalta
hauska kauneushoitolan kyltti:
Das Ewig-Weibliche zieht
uns hinan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti