POSTMODERNI HENKIMAAILMA

POSTMODERNI HENKIMAAILMA

Keitä me olemme? Toimittaneet Tapani Koivula, Juha Pennala ja Riitta Wahlström. Kustannus HD, Loimaa. Tallinna 2017.

Muutamat Helsingissä kokoontuvat henkimaailman ystävät ovat lukupiirissään laatineet kirjan, joka koostuu heidän omista artikkeleistaan. Ne on kudottu kanavoidun tekstin ympärille, siis henkimaailmasta saadun ilmoituksen, jota kutsutaan Fantasiaa-tekstiksi. Yksi omilla nimillään esiintyvistä kirjoittajista antaa kylläkin ymmärtää olleensa jollakin tavoin osallinen Fantasiaa-tekstin syntymisessä. S. 198: "Ja minä, joka en siis ole minä, pidän tämän Fantasiaa-tekstin kirjoittamista järkevänä tekemisenä." Mutta muuten tekstin alkuperä jätetään hämärään. Teksti kulkee kursivoituna läpi koko kirjan, ja omalla nimellään esiintyvät kommentoivat sitä.

Eräs piirissä mukana istuva antoi kirjan luettavakseni. Olen aika lailla ulkopuolinen näihin asioihin; evankelisen kasvatuksen saanut marxilainen, kirkkoon uudelleen liittynyt skeptikko, teoreettisesta filosofiasta lopputyön tehnyt taideharrastaja. Mutta tämä kuulemma onkin arvioinnissa vain eduksi. Voinkin siis vapaasti sanoa, että olen tämän kirjan edessä samassa tilanteessa kuin aina teosofiaan liittyvien asioiden. Tuntuu kuin tunturipuron hiekasta etsisin kullanjyviä. Paljon vie vesi hiekkaa vaskoolista ennen kuin muutama hippu jää kimaltamaan.

Esillä olevassa kirjassa jokaista kehotetaan olemaan huoleti omaa mieltään. Postmoderni moniarvoisuus on rytinällä tulossa henkimaailmaan. Verrattuna siihen ehdottomaan sävyyn, jota teosofiassa useimmiten on käytetty, kun on julistettu henkimaailman sanomia, Fantasiaa-teksti korostaa kaiken ehdollisuutta. Sivulta 131: "Me korostamme, että elät monien totuuksien maailmassa. Ymmärrä, että jokaiselle on räätälöity oma totuus, jonka sisältöön sinulla ei ole oikeutta muiden kohdalla puuttua. Me korostamme sitä, että on rikkautta käsittää ja ymmärtää asiat hieman eri tavalla kuin kaikki muut. Älä siis käytä aikaasi miettimällä ja epäilemällä, oletko sinä oikeassa. Sinähän olet oikeassa! Sinä olet ainoa joka voi tietää, miten sinun elämäsi kuuluu mennä! Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija!"

Tiedän kyllä miten fundamentalistikristityt suhtautuisivat tähän julistukseen. He sanoisivat että Kristuksessa maailmaan tullut sanoma on ehdoton ja lopullinen totuus, ja siitä voimme päästä perille evankeliumien kautta. Mutta kirkasta evankeliumin sanaakin voidaan tulkita ja pakosta aina tulkitaan vajavaisista lähtökohdista. Siitä alkaa horjunta. Eipä käy kateeksi kirkon pappeja ja johtajia, jotka postmodernissa moniarvoisuudessa evankeliumia meille kantavat.

Itselleni tulee myös mieleen eksistentialismin asenne, että olemme maailmaan heitettyjä. Emme siis suinkaan oman elämämme mestareita, vaan avuttomia. Tämän tunteen ja tilanteen löytää selkeimmin tiivistettynä Camus'n, Kafkan tai Gogolin taiteessa.

Perinteiseen teosofiaan Fantasiaa-tekstin liittää mm. eri henkisen kehityksen tasojen pohdinta. Ajatellaan että ihminen etenee tasolta tasolle, loputtomasti ylöspäin. Aikaa on myös loputtomasti. Tämä ajatustapa on peräisin Intiasta. Luterilaisuudessahan me katsomme, että ihminen on aina samalla kertaa sekä syntinen että vanhurskas, eikä oma kehityksemme Jumalan lapseksi pääsemiseen eli pelastukseen mitään vaikuta, vaan ainoastaan Kristuksen lunastustyö ja sen vastaanottaminen. Fantasiaa-tekstin postmoderni henki kuitenkin tulee esille, ja tavallaan nihiloi myös kuvitelmat noista kehitystasoista, joskin vain väläyksessä. S. 65: "Mielestäni, kuten maan päällä elävät ihmiset eri tavalla tiedostavat itsensä, myös taivaassa on eri tasoja, joissa sielut vähitellen oppivat lisää todellisesta olemuksestaan.

                 - Kuka sinä olet?

                 - Vain yksi joka etsii itseään.

                 - Miten pitkällä olet?

                 - Miten pitkällä voi olla, jos vaeltaa ikuisuudessa?"

Todellakin!

Mutta monessa kohtaa Fantasiaa-teksti on aivan läpinäkymätöntä. Esim. s. 135: "Yksi on Te. Te olette yksi. Voitte ajatella että Hän sen teki, mutta te sen teitte. Teidän ei tarvitse kiittää, ei ylistää yksin Häntä. Mutta te voitte kiittää ja ylistää yhtä lailla itseänne. Te olette sen ylistyksen ansainneet. Te, jotka tämän teitte. Tämä on se onnen aamu. Tämä on se uusi päivä, jota niin kauan odotitte, iloitkaa kun nyt se on tässä."  Huh. Lauseen merkityksellisyyden edellytys on analyyttisen filosofian mukaan, että se esittää jonkin väitteen, joka voidaan osoittaa joko todeksi tai vääräksi, verifioida tai falsifioida. Tämän kohdan lauseet ovat täysin ilmassa. Kuka tässä on Hän, ketkä ovat Te? Kuinka Te onkin Yksi? Mitä Hän tai Te ovat Tehneet? (Ystäväni tosin sanoi, että ns. henkisessä liikkeessä mukana olevat kyllä ymmärtävät nämä lauseet, että ykseyttä siinä aina korostetaan.) - Jos taas tässä tavoitellaan pelkkää hartauden herättämistä, se ei kyllä onnistu tekstin kamalan kökköyden takia.

Fantasiaa-tekstin spiritualistinen ja teosofinen häilyvyys, jossa mistään väitteestä ei oikein saa kunnolla kiinni, ja jota postmodernismi vielä nyt mielenkiintoisesti lisää, ei ole Keitä me olemme -kirjan koko anti. Omalla nimellä kirjoitetuista artikkeleista nostaisin esille Mikael Nyströmin ja Tapani Koivulan. Osuutensa lopussa Nyström tiivistää elämänsä alkutaipaleesta, s. 270-271: "Keskityin liikaa huomioimaan elämän synkkiä asioita, kuten sotia, köyhyyttä, elämän raskautta. Huomasin paljon riitoja ihmisten välillä, ryöstöjä, pahoinpitelyjä ym. Sen seurauksena, voin rehellisesti sanoa, elämäni oli raskasta. En syytä itseäni tästä millään tavalla. Olen tosi herkkä luonteeltani ja sen takia reagoin kuten reagoin."

Tämän jälkeen Nyström kertoo löytäneensä kiitollisuuden voiman. Hän esittää hienon 15 kohdan luettelon kiitollisuuden aiheistaan. Luettelo on oikeastaan yhteenveto vähän jokaisen suomalaisen elämästä, joka nyt ei ole vaikka parantumattomasti sairas.

Kuten Nyströmillä samaten Tapani Koivulalla omaelämäkerrallisuus ja henkilökohtaisuus nostaa henkiset mietteet konkreettiselle tasolle ja ymmärrettäviksi. Koivula tunnetaan monen kirjan kirjoittajana ja keskushenkilönä rajatiedon ja ufologian piirissä. Koivula myös arvostelee Fantasiaa-tekstiä, sen omassa hengessä, s. 114: "Uskallan kritisoida henkien suhtautumista erilaisten ihmisten totuuskuviin, joita tulisi kunnioittaa samanarvoisina, tasa-arvoisuuden nimissä. Eri ihmisten totuuskuvia voi pitää samanarvoisina vain tiettyyn rajaan asti. Mielestäni on täysin väärin pitää tasa-arvoisina sellaisia maailmankuvia, joissa hyväksytään sekä sotiminen että luonnon tuhoaminen - verrattuna totuuskuviin, joissa pidättäydytään ihmisten tappamisesta ja sademetsien tuhoamisesta."

Postmodernin ajan ja maailman keskeinen piirre on moniarvoisuus. Se syntyy korkeasta elintasosta ja koulutustasosta länsimaissa. Korkeasta elintasosta syntyy toisaalta myös luonnon köyhtyminen ja lajien tuhoutuminen, koska ihminen ottaa käyttöönsä yhä suuremman osan maapalloa. Lännen moniarvoisuudesta ja rikkaudesta syntyy vielä ääri-islamin sokea viha länttä kohtaan. Mutta me emme voi luopua omasta ymmärryksestämme ja osastamme. Terrori ei sitä pysty horjuttamaan. Henkisten piirien omantunnontarkkojen ja -arkojen ihmisten pohdinnat valaisevat nykymaailman ristiriitoja harvinaisella ja julkisuudessa näkymättömällä tavalla, johon kannattaa tutustua.

1800-luvun alkupuolella henkimaailmalla oli muuten dramaattisempi tapa esiintyä. Ohessa linkki tämän saman blogini aikaisempaan kirjoitukseen, käännökseeni Justinus Kernerin kirjan die Seherin von Prevorst yhteenvetokappaleesta:

http://selvatsanat.blogspot.fi/2015/01/