POSTMODERNI HENKIMAAILMA
Keitä me olemme?
Toimittaneet Tapani Koivula, Juha Pennala ja Riitta Wahlström. Kustannus HD,
Loimaa. Tallinna 2017.
Muutamat Helsingissä
kokoontuvat henkimaailman ystävät ovat lukupiirissään laatineet kirjan, joka koostuu heidän omista artikkeleistaan. Ne on kudottu kanavoidun
tekstin ympärille, siis henkimaailmasta saadun ilmoituksen, jota kutsutaan Fantasiaa-tekstiksi.
Yksi omilla nimillään esiintyvistä kirjoittajista antaa kylläkin ymmärtää
olleensa jollakin tavoin osallinen Fantasiaa-tekstin syntymisessä. S. 198: "Ja minä, joka
en siis ole minä, pidän tämän Fantasiaa-tekstin kirjoittamista järkevänä
tekemisenä." Mutta muuten tekstin alkuperä jätetään hämärään. Teksti kulkee kursivoituna läpi koko kirjan, ja omalla
nimellään esiintyvät kommentoivat sitä.
Eräs piirissä mukana istuva
antoi kirjan luettavakseni. Olen aika lailla ulkopuolinen näihin asioihin;
evankelisen kasvatuksen saanut marxilainen, kirkkoon uudelleen liittynyt
skeptikko, teoreettisesta filosofiasta lopputyön tehnyt taideharrastaja. Mutta
tämä kuulemma onkin arvioinnissa vain eduksi. Voinkin siis vapaasti sanoa, että
olen tämän kirjan edessä samassa tilanteessa kuin aina teosofiaan liittyvien
asioiden. Tuntuu kuin tunturipuron hiekasta etsisin kullanjyviä. Paljon vie
vesi hiekkaa vaskoolista ennen kuin muutama hippu jää kimaltamaan.
Esillä olevassa kirjassa
jokaista kehotetaan olemaan huoleti omaa mieltään. Postmoderni moniarvoisuus on
rytinällä tulossa henkimaailmaan. Verrattuna siihen ehdottomaan sävyyn, jota
teosofiassa useimmiten on käytetty, kun on julistettu henkimaailman sanomia,
Fantasiaa-teksti korostaa kaiken ehdollisuutta. Sivulta 131: "Me
korostamme, että elät monien totuuksien maailmassa. Ymmärrä, että jokaiselle on
räätälöity oma totuus, jonka sisältöön sinulla ei ole oikeutta muiden kohdalla
puuttua. Me korostamme sitä, että on rikkautta käsittää ja ymmärtää asiat
hieman eri tavalla kuin kaikki muut. Älä siis käytä aikaasi miettimällä ja
epäilemällä, oletko sinä oikeassa. Sinähän olet oikeassa! Sinä olet ainoa joka
voi tietää, miten sinun elämäsi kuuluu mennä! Sinä olet oman elämäsi paras
asiantuntija!"
Tiedän kyllä miten
fundamentalistikristityt suhtautuisivat tähän julistukseen. He sanoisivat että
Kristuksessa maailmaan tullut sanoma on ehdoton ja lopullinen totuus, ja siitä
voimme päästä perille evankeliumien kautta. Mutta kirkasta evankeliumin
sanaakin voidaan tulkita ja pakosta aina tulkitaan vajavaisista lähtökohdista.
Siitä alkaa horjunta. Eipä käy kateeksi kirkon pappeja ja johtajia, jotka
postmodernissa moniarvoisuudessa evankeliumia meille kantavat.
Itselleni tulee myös mieleen
eksistentialismin asenne, että olemme maailmaan heitettyjä. Emme siis suinkaan
oman elämämme mestareita, vaan avuttomia. Tämän tunteen ja tilanteen löytää
selkeimmin tiivistettynä Camus'n, Kafkan tai Gogolin taiteessa.
Perinteiseen teosofiaan
Fantasiaa-tekstin liittää mm. eri henkisen kehityksen tasojen pohdinta.
Ajatellaan että ihminen etenee tasolta tasolle, loputtomasti ylöspäin. Aikaa on
myös loputtomasti. Tämä ajatustapa on peräisin Intiasta. Luterilaisuudessahan
me katsomme, että ihminen on aina samalla kertaa sekä syntinen että vanhurskas,
eikä oma kehityksemme Jumalan lapseksi pääsemiseen eli pelastukseen mitään
vaikuta, vaan ainoastaan Kristuksen lunastustyö ja sen vastaanottaminen.
Fantasiaa-tekstin postmoderni henki kuitenkin tulee esille, ja tavallaan
nihiloi myös kuvitelmat noista kehitystasoista, joskin vain väläyksessä. S. 65:
"Mielestäni, kuten maan päällä elävät ihmiset eri tavalla tiedostavat
itsensä, myös taivaassa on eri tasoja, joissa sielut vähitellen oppivat lisää
todellisesta olemuksestaan.
- Kuka sinä olet?
- Vain yksi joka etsii itseään.
- Miten pitkällä olet?
- Miten pitkällä voi olla, jos vaeltaa
ikuisuudessa?"
Todellakin!
Mutta monessa kohtaa
Fantasiaa-teksti on aivan läpinäkymätöntä. Esim. s. 135: "Yksi on Te.
Te olette yksi. Voitte ajatella että Hän sen teki, mutta te sen teitte. Teidän
ei tarvitse kiittää, ei ylistää yksin Häntä. Mutta te voitte kiittää ja ylistää
yhtä lailla itseänne. Te olette sen ylistyksen ansainneet. Te, jotka tämän
teitte. Tämä on se onnen aamu. Tämä on se uusi päivä, jota niin kauan odotitte,
iloitkaa kun nyt se on tässä."
Huh. Lauseen merkityksellisyyden edellytys on analyyttisen filosofian
mukaan, että se esittää jonkin väitteen, joka voidaan osoittaa joko todeksi tai
vääräksi, verifioida tai falsifioida. Tämän kohdan lauseet ovat täysin ilmassa.
Kuka tässä on Hän, ketkä ovat Te? Kuinka Te onkin Yksi? Mitä Hän tai Te ovat
Tehneet? (Ystäväni tosin sanoi, että ns. henkisessä liikkeessä mukana olevat
kyllä ymmärtävät nämä lauseet, että ykseyttä siinä aina korostetaan.) - Jos
taas tässä tavoitellaan pelkkää hartauden herättämistä, se ei kyllä onnistu
tekstin kamalan kökköyden takia.
Fantasiaa-tekstin
spiritualistinen ja teosofinen häilyvyys, jossa mistään väitteestä ei oikein
saa kunnolla kiinni, ja jota postmodernismi vielä nyt mielenkiintoisesti lisää,
ei ole Keitä me olemme -kirjan koko anti. Omalla nimellä kirjoitetuista
artikkeleista nostaisin esille Mikael Nyströmin ja Tapani Koivulan. Osuutensa
lopussa Nyström tiivistää elämänsä alkutaipaleesta, s. 270-271: "Keskityin
liikaa huomioimaan elämän synkkiä asioita, kuten sotia, köyhyyttä, elämän
raskautta. Huomasin paljon riitoja ihmisten välillä, ryöstöjä, pahoinpitelyjä
ym. Sen seurauksena, voin rehellisesti sanoa, elämäni oli raskasta. En syytä
itseäni tästä millään tavalla. Olen tosi herkkä luonteeltani ja sen takia
reagoin kuten reagoin."
Tämän jälkeen Nyström kertoo
löytäneensä kiitollisuuden voiman. Hän esittää hienon 15 kohdan luettelon
kiitollisuuden aiheistaan. Luettelo on oikeastaan yhteenveto vähän jokaisen
suomalaisen elämästä, joka nyt ei ole vaikka parantumattomasti sairas.
Kuten Nyströmillä samaten Tapani Koivulalla omaelämäkerrallisuus ja henkilökohtaisuus nostaa henkiset
mietteet konkreettiselle tasolle ja ymmärrettäviksi. Koivula tunnetaan monen
kirjan kirjoittajana ja keskushenkilönä rajatiedon ja ufologian piirissä.
Koivula myös arvostelee Fantasiaa-tekstiä, sen omassa hengessä, s. 114: "Uskallan
kritisoida henkien suhtautumista erilaisten ihmisten totuuskuviin, joita tulisi
kunnioittaa samanarvoisina, tasa-arvoisuuden nimissä. Eri ihmisten totuuskuvia
voi pitää samanarvoisina vain tiettyyn rajaan asti. Mielestäni on täysin väärin
pitää tasa-arvoisina sellaisia maailmankuvia, joissa hyväksytään sekä sotiminen
että luonnon tuhoaminen - verrattuna totuuskuviin, joissa pidättäydytään
ihmisten tappamisesta ja sademetsien tuhoamisesta."
Postmodernin ajan ja maailman
keskeinen piirre on moniarvoisuus. Se syntyy korkeasta elintasosta ja
koulutustasosta länsimaissa. Korkeasta elintasosta syntyy toisaalta myös
luonnon köyhtyminen ja lajien tuhoutuminen, koska ihminen ottaa käyttöönsä yhä
suuremman osan maapalloa. Lännen moniarvoisuudesta ja rikkaudesta syntyy vielä
ääri-islamin sokea viha länttä kohtaan. Mutta me emme voi luopua omasta
ymmärryksestämme ja osastamme. Terrori ei sitä pysty horjuttamaan. Henkisten
piirien omantunnontarkkojen ja -arkojen ihmisten pohdinnat valaisevat
nykymaailman ristiriitoja harvinaisella ja julkisuudessa näkymättömällä
tavalla, johon kannattaa tutustua.
1800-luvun alkupuolella henkimaailmalla oli muuten dramaattisempi tapa esiintyä. Ohessa linkki tämän saman blogini aikaisempaan kirjoitukseen, käännökseeni Justinus Kernerin kirjan die Seherin von Prevorst yhteenvetokappaleesta:
http://selvatsanat.blogspot.fi/2015/01/
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti