SÄÄNTÖPOHJA HUOJUU

Käväisinpä Krunikassa, keskustelutilaisuudessa jossa Erkki Tuomioja kertoi kirjallisesta toiminnastaan. Yleisöä oli kolmisenkymmentä. Kaupunginmuseon virkailija juoksutti mikrofonia kysyjältä toiselle. Lopuksi oli kahvit ja pikkuleipiä.

Yksi ensimmäisiä Tuomiojan julkaisuja, yli viidenkymmenen vuoden takaa, on myös ollut suurilevikkisin, hän sanoi. Teiniliittoaikoina tehty pamfletti, jota jaettiin liiton kautta jopa 170.000 kappaletta; kirjoitettu yhteistyössä muutaman muun kanssa. Myöhemmistä usealle kielelle on käännetty Häivähdys punaista, Hella Wuolijoesta kertova kirja. Nyt on julkaistu Tuomiojan päiväkirjoista 1990-luvulta kolmas nide. Sen verran ehdin myyntitiskillä vilkaista, että vaikutti mielenkiintoiselta ja yksityiskohtaiselta. Päiväkirjat on toimitettu, joitakin henkilökohtaisuuksia jätetty pois. Mutta toivottavasti merkinnöistä on apua, sanoi Tuomioja, mahdollisesti jopa historioitsijoille, vaikka ristiriitaisuuksia muiden lähteiden kanssa välttämättä tulee. Muisti on aina valikoiva. ”Jos minulla jokin ammatti on, niin historioitsijan”, Tuomioja sanoi heti aluksi. ”Mitään kirjailijan haaveita minulla ei ole koskaan ollut, vaikka olen tietenkin pyrkinyt pitämään tekstin luettavana.”

Kysyin: ”Hyvin rankkoja poliittisia ongelmia on ilmassa tällä hetkellä, esimerkiksi maahanmuutto. Olisi mielenkiintoista näistä lukea pamfletistin tekstiä. Onko mahdollisesti suunnitteilla?”

Epäilemättä vankkojen kannattajiensa ympäröimänä Tuomioja ei ruvennut kiusallista maahanmuuttoasiaa ruotimaan, vaan lavensi uteluni heti näin: ”Pahoja ongelmia on… esimerkiksi kansainvälisesti yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen mureneminen. Kun sekä Venäjällä,” Tuomioja sanoi, ”että USA:ssa on arvaamaton hallinto, jää Euroopan Unionille entistä suurempi vastuu. Suurvaltojen ulkopuolisissa pienissä maissa, esimerkiksi Afrikassa, EU:lla on myös arvovaltaa, nimenomaan sen takia että sillä ei ole asevoimaa.” Brexitistä Tuomioja esitti toivomuksen, että se saattaa jopa peruuntua, kun Englannissa on nyt ruvettu huomaamaan mitä kaikkea siitä voi seurata.

Tuomioja selitti että Suomen nykyhallituksessa toiminnan kollektiivisuus on kärsinyt pahasti. Iltakouluista on lähes luovuttu. Hallituspuolueiden eduskuntaryhmien puheenjohtajat vain hoitavat asioita. Eduskunnan merkitys EU-Suomessa sen sijaan on yllättäen suurempi kuin ennen. Omista ulkoministeriajoistaan Tuomioja kertoi lyhyesti. ”Huvittavat iltalehtiotsikot jotka paheksuvat ministerien matkustamista. Miten muuten asioita voisi hoitaa?" Tosin ministerillä matka jää tiukanpuoleiseksi. Koneeseen, perillä neuvotteluihin, takaisin. Toista oli ennen, Tuomioja yht’äkkiä hymähti. Ahti Karjalainen matkusti kerran YK:n yleiskokoukseen laivalla! Viisi päivää edes, toinen takaisin. Veti kyllä suupielet hymyyn tämä kuvitelma, kun nyt kaikki A. Karjalaisen maineen tuntevat.

”Suomen politiikassa on ollut näitä värikkäitä hahmoja”, kysyin. ”Mielenkiintoista olisi myös lukea heistä. Esimerkiksi yksi Kalevi Sorsan elämäkerta, en muista edes nimeä, oli hyvin valju miehen merkitykseen ja maineeseen verrattuna.” - ”Tulossa on, tiedän kyllä, Sorsasta lisää. Kuva täydentyy”, Tuomioja vakuutti.

Ohessa Sorsan hauta Hietaniemessä, kymmenen metrin päässä Kekkosen haudasta. Hyvin on kuvanveistäjä esittänyt vuosien riennon ja ajan lumisateen. Mies menee, vanavesikin tasaantuu. Mutta muisto jää, ainakin joksikin aikaa, kiveen kirjoitettuna, ja paperille.

Kuulin äsken anekdootin Sorsasta. E. Nyman, joka on kiertänyt polkupyöränsä kanssa Helsingin ja Kallion katuja vuosikymmeniä, oli joskus sattunut samoihin jalankulkuvaloihin Sorsan kanssa. Joku janoinen oli yrittänyt viitosen vippiä ”Kalelta”. ”Arvaa mitä Sorsa vastasi”, kysyi Nyman. ”En”, sanoin. ”Painu vittuun!”, oli Sorsa tokaissut. ”Ei onnistuisi tältä nykyiseltä… oululaiselta...”