PARHAAT KIRJAILIJAT

Sattui silmiini lainastossa Dostojevskin lyhyitä kertomuksia. Ilkeässä tapauksessa todellinen valtioneuvos, hänen ylhäisyytensä kenraali, toimistopäällikkö Ivan Iljits Pralinski on ryyppäämässä entisen esimiehensä luona. Hänen ajurinsa häipyy hoitamaan omia hommiaan, jolloin Ivan Iljits joutuu kävellen lähtemään Pietarin pääkatujen suuntaan, tarkoituksenaan löytää vuokravossikka. Hän kuulee musiikkia ja meteliä jostakin talosta ja saa selville että siellä pitää häitä yksi hänen alaisensa. Pohdittuaan moraaliseikkoja syvällisesti hän menee sisälle…

Dostojevski on tässä yhtä hauska kuin Gogol!

Onhan tietysti ylittämätön Maupassantin Normandialainen, Mathieu:

”Kun Mathieulla on joutilasta aikaa, hän juo; mutta hän juo taiten, vakuuttavasti, niin että hän on säännöllisesti humalassa joka ilta. Hän on humalassa, mutta hän tietää sen, tietää niin tarkkaan, että hän panee joka päivä merkille juopumuksensa täsmällisen määrän. Se on hänen tärkein puuhansa; kappeli tulee vasta sen jälkeen.

Ja hän on keksinyt, kuulkaa ja ihmetelkää, hän on keksinyt humalamittarin!

Kapinetta ei ole olemassa, mutta Mathieun havainnot ovat yhtä täsmällisiä kuin matemaatikon.

Kuulette hänen hokevan alituiseen:

- Maanantain jälkeen minulta meni yli neljänkymmenviiden.

Tai: Olin ainakin viidenkymmenekahden ja viidenkymmenekahdeksan hujakoilla.

Tai: Taisin olla hyvinkin kuudenkymmenekuuden ja seitsemänkymmenen välillä.

Tai: Voi saakeli, luulin ihan että olin viidessäkymmenessä, mutta nyt huomaan että olinkin jo seitsemässäkymmenessäviidessä.

Ikinä hän ei erehdy.”

Pisin ja perusteellisin ryyppäysraportti on Dickensin Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit.

Bob Sawyer määrää:

”Kuulkaa! Lounas kolmelle, ja heti, ja seisottakaa hevosia neljännestunti. Käskekää kantaa pöytään kaikki kylmä ruoka, mitä talossa on, ja hiukan pullo-olutta, ja antakaa meidän maistaa parasta madeiraanne.

- -

”Aterian laatu vastasi täydellisesti Bobin kehumisia, eikä sille tehnyt täyttä oikeutta ainoastaan tämä herra, vaan myöskin herrat Pickwick ja Ben Allen. Näiden kolmen merkeissä kuluivat olutpullo ja madeira hyvin pian, ja kun (sitten kun hevoset oli taas valjastettu) he istuutuivat jälleen paikoilleen penkkilaatikko täynnä parasta maitopunssin vastinetta, mitä niin lyhyessä ajassa saattoi löytää, soi postitorvi…
- -

”He pysähtyivät syömään päivällistä ’Humalasalkoon’ Tewkesburyssa, minkä johdosta siellä nautittiin lisää pullo-olutta, pikkuisen madeiraa ja vähän portviiniäkin kaupan päälle, ja täällä koripullo täytettiin neljännen kerran. Näiden yhdistyneiden virvoitusaineiden vaikutuksesta herrat Pickwick ja Ben Allen nukkuivat kolmenkymmenen mailin matkan, kun taas Bob ja herra Weller lauloivat kaksiäänisesti takaistuimella.”

Emme tietenkään unohda kotimaisia kuvauksia; Kiveä, Linnaa, Huovista.

Mutta valtioneuvos Pralinskin juopumisen asteiden kuvaus Dostojevskin Ilkeässä tapauksessa on tarkin, monipuolisin ja yksityiskohtaisin mihin olen törmännyt.

”Hänen ylhäisyytensä hauskuttaminen oli sinänsä velvollisuus, koska hänellä, alaisella, kerran oli kunnia olla tämän seurassa. Samppanja oli tavallaan pelastus, ja hänen ylhäisyydestäänkin oli jopa mieleistä, että Akim Petrovits kaatoi, ei nautinnon takia, koska samppanja oli lämmintä ja laadultaan kaikkein kelvottominta, vaan mieleistä niin sanoaksemme moraalisessa suhteessa.

’Ukon itsensä tekee mieli ryypätä’, ajatteli Ivan Iljits, ’mutta ei yksin rohkene. Miksi estäisin häntä… Ja tuntuisihan naurettavalta, jos pullo seisoisi käyttämättä edessämme.’

Hän maistoi lasista ja ajatteli, että oli parempi istua ryyppäillen kuin tekemättä mitään.’

- -

”Hänet asetettiin istumaan kunniapaikalle, ja taaskin ilmestyi täysinäinen samppanjapullo hänen eteensä. Ruokailu aloitettiin sillillä ja votkalla. Ivan Iljits ojensi kätensä, kaatoi itse ison lasillisen votkaa ja joi. Votkaa hän ei vielä milloinkaan ollut ottanut. Nyt hän tunsi, miten alkoi ikään kuin vieriä jyrkkää vuoren rinnettä, lensi lentämistään; olisi pitänyt takertua johonkin kiinni, mutta siihen ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta.

- -

”Toiset käyttäytyivät jokseenkin huolettomasti, pahaenteisen riippumattomasti, melusivat, puhuivat ääneen, kiiruhtivat kohottamaan maljoja ennenaikaisesti, ammuskelivat naisia leivästä pyöritetyillä palloilla. Eräs valju mieshenkilö, jolla oli yllään likainen lievetakki, putosi tuolilta heti illalliselle siirryttyä ja jäikin makaamaan lattialle aterian loppuun asti.

- -

”Illallinen oli porvarillinen, vaikka sitä valmistamaan olikin palkattu jonkun kenraalin kokki: oli kieltä perunoiden kera, oli kyljyksiä vihreine herneineen ja oli hanhea, jäkiruokana kermahyytelöä. Juomina tarjottiin olutta, votkaa ja sherryä. Samppanjapullo sojotti ainoastaan kenraalin edessä...

- -

”Komea upseeri olikin, yhdeksän versokkaa yli normaalin pituuden. Aiottiin vetää oikeuteen, mutta huomattiin että oli sekapäinen.

- Siis... koululainen. Koulupoikaa ei tarvitse kohdella kovin ankarasti… Omasta puolestani olen valmis antamaan anteeksi…

- Lääketieteen avulla todistettiin, teidän ylhäisyytenne.

- Kuinka? Anatomisella tutkimuksellako?

- Varjelkoon, hänhän oli vielä elävä.

Äänekäs ja miltei samanaikainen naurunräjähdys kajahti vierasjoukossa, joka aluksi oli käyttäytynyt siivosti. Ivan Iljits raivostui.

- Hyvät naiset ja herrat! hän huusi nikottelematta juuri lainkaan ensimmäisten sanojen aikana...”

Katsauksen lopuksi Kiveä Nummisuutareista:

”Mutta kuin ei kävisi meille kuin Korppilan Paavolle Peltolan häissä. Kaksi päivää ennen pitoja paastoi hän kuin mies, ei suuruksen tomuakaan nauttinut. Mutta tulipa hää-ilta, niin söi hän taas kuin mies, ja noustuaan viimein pöydästä, tallusteli ales niitulle, kaivoi kuopan maahan, sovitti siihen vatsansa, nukkui sikeästi ja makasi näin seuraavan yöseen ja päivän. Niin teki Paavo.”