HISTORIAN  RAAKUUS  JA  TULEVAISUUDEN

Ystäväni ovat varoittaneeet minua jatkuvasta sotahistorian lukemisesta. Se kuulemma kääntää katseen menneisyyteen eikä ole hyväksi mielen tasapainolle. No, mutta kun lapsuus on aina kuitenkin läsnä, nyt kun ikää tulee, ovat läsnä myös lapsuuden asiat. Yksi niistä oli sota. Tampereen Koivistonkylän rintamamiestaloissa 60-luvulla se oli koko ajan taustalla, vaikka aika oli muuten valoisamman tuntuista kuin nyt. Tulin joskus kysyneeksi isältäni olivatko Jatkosodan rintamalla olleet saksalaiset tosiaan itse varmoja siitä että olivat jonkinlaisia yli-ihmisiä, ja pitivätkö he venäläisiä itseään alempina. Phöh, isä tuhahti: ”Siitä nyt ei jäänyt pienintäkään epäselvyyttä.”

Like on julkaissut amerikkalaisen Dan McMillanin kirjan Polttouhrit, holokaustin synty (2015, suomentanut Petri Stenman). Eihän esityksessä mitään varsinaisesti uutta tietoa ole. MacMillan kuitenkin väittää että holokaustin (sana tulee nimenomaan kreikankielen polttouhria merkitsevästä sanasta) syitä ei ole aikaisemmin selitetty. Tuota en ihan usko, mutta McMillanin kirjan asiapitoinen, ehkä kuivakin lähestymistapa tekee siitä pelottavan luettavan. Hän ei hyväksy saksalaista kansanluonnetta minkäänlaiseksi selitykseksi. Bismarckin nerous sen sijaan kelpaa. Tietysti Hitlerin sairaalloinen juutalaisviha ja perinteinen juutalaisviha, jota oli kyllä enemmän Itä-Euroopassa kuin Saksassa, ovat myös mukana. Mutta ”vuosina 1862-1871 Saksan historia saapui ratkaisevaan tienhaaraan, ja sodan arvaamattomat sattumat panivat maan polulle, joka johti, lopulta muttei väistämättä, holokaustiin” (s. 59). No, Bismarck onnistui yhdistämään Saksan maat paitsi Itävaltaa. Parlamentti jätettiin keisariin nähden heikoksi. Sitten tietysti tuli Ensimmäinen maailmansota, Versaillesin rauha, suuret lamavuodet inflaatioineen jne.

Tuttua tarinaa. Mutta se mikä ällistytti minut, on alkukappale kirjan lukuun Johtopäätös (s. 227). ”Kun syitä ei ymmärretä, turvaudutaan naurettavaan näkemykseen, että ihmiset ovat pahoja ja että kaikesta taloudellisesta ja teknologisesta edistyksestä huolimatta ihmiset elävät moraalisesti edelleen kivikautta. … Ihmisten idealismiin ja luovuuteen nähden tuntuu melkein irvokkaalta väittää että ihmisten yhteinen tulevaisuus voisi olla mitään muuta kuin valoisa ja lupaava. … Katastrofin syntyyn vaadittiin miltei mahdoton yhdistelmä vaarallisia ajatuksia, raunioituneita ihmisiä ja käsittämättömän paljon huonoa onnea.”

Katastrofin synnystä kirjoittaja on epäilemättä oikeassa. Mutta miten ihmeessä tutkija, joka on perehtynyt näin syvällisesti ja tarkkaan historian kaameimpiin tapahtumiin, voi kirjoittaa räikeästi tosiasioiden kanssa ristiriidassa olevan lauseen: ”valoisa ja lupaava tulevaisuus!”

Hyökkäys juutalaisia vastaan on edelleen käynnissä Lähi-Idässä. Miljoonat islamistit ja muut pitävät Israelia miehittäjänä. Mutta juutalaisvaltio puolustautuu pommikampanjoita vastaan ylivertaisella sotavoimalla. Tilanne näyttää ratkeamattomalta.

Ehkä voi ymmärtää että juutalaisten asialla oleva kirjailija ohittaa nykytilanteen. Mutta sitä ei voi ymmärtää miten sokea hän on ekologien varoituksille. Onko niin, että historioitsijan ammatti vie miehensä kokonaan; että hänelle kaikkea elämää tuhoava, Saksan natsismia vähemmän dramaattinen ja teatraalinen, mutta monet kerrat totaalisempi uhka on jotakin joka ei hänen näkemykseensä mahdu?

Jenkkilästä tulee myös Atenan kustantama Elizabeth Kolbertin Kuudes sukupuutto, luonnoton historia (2016, suomentanut Pirkko Vesterinen). Se on bestseller ja Pulitzer-palkinnon voittanut. Suurella taidolla lähdetään sammakkoeläinten katoamisesta Perussa, esitellään antroposeeni, eli uusi maailmankausi, jossa ihmisen vaikutus planeetan olohin kasvaa ratkaisevan tuhoavaksi. - McMillan, holokaustin historioitsija kysyi miksi saksalaiset käänsivät katseensa. Nyt voi kysyä miksi sotahistorioitsija sekä miljoonat ja miljoonat muut kääntävät katseensa lajien tuhosta. Tietoa oli saksalaisilla kaikesta systemaattisesta murhaamisesta. Valetta että he eivät tienneet. Tietoa on myös meillä saastumisen ja ihmiskunnan kasvun vaikutuksesta elämän mahdollisuuksiin. Sitä ei voi edes välttää saamasta.