KEKKOSEN MUISTOMERKKI ehdotus

Silloin kun Helsingissä kilpailtiin muistomerkistä presidentti Kekkoselle jätin minäkin oman ehdotukseni. Koska se oli mielestäni hyvä, ja koska voittanut ja toteutettu ehdotus ei ole, tuon tässä esiin mitä ajattelin. Tosin kilpailulautakunta ei palauttanut ehdotuksia, joten havaintokuva ja selostus ovat rekonstruktioita. Mutta ehdotukseni oli yksinkertainen, ja muistan sen tarkasti.

Panssariverkosta rakennetaan kuutionmuotoinen aitaus, jonka pohjamitat ovat 7 X 7 metriä ja korkeus 6,5 metriä. Kulmatolpiksi tulevat rautatiekiskot, joita hiukan taivutetaan yläpäästä, kuvan mukaan. Syntyvä aitaus täytetään isoilla kivenlohkareilla ja paksuilla veistämättömillä hirsillä. Ne heitellään aitaukseen sikin sokin. Sen jälkeen kun kuutio kivineen hirsineen on valmis, siihen ei ikinä kosketa. Mikäli päälle kasvaa ruohoa; mikäli verkkoon tulee reikiä, mikäli kivet pyrkivät vajoamaan kasaksi ja hirret lahoamaan, tällaisen ajan vaikutuksen annetaan näkyä muistomerkissä. Koko Hesperian puistosta ja ympäröiviltä puistoalueilta sammutetaan katuvalot, siten että yöllä pimeäksi jäävän alueen länsirajana on Mannerheimintie, pohjoisrajana Helsinginkatu, itärajana Töölönlahti ja etelärajana Finlandia-talo. Kekkonen oli suuri luonnon ihailija. Häntä muistellessa luontoa saa häiritä mahdollisimman vähän keinotekoisilla äänillä ja valoilla. Kuution eteen länsipuolelle upotetaan ruohomatolle yksinkertainen harmaa graniittinen kivilaatta, jossa on isoin kirjaimin ainoastaan sana KEKKONEN. Urho Kekkosen nimi ja elämäntyö on kaikille tuttu, muita määreitä ei tarvita.

Muistomerkin symbolinen sisältö tarkoittaa suurta ja muotoutumatonta voimaa, Suomen kansaa, jota yhtä suuri ja periksi antamaton voima pitää kasassa ja alkeellisimmassa järjestyksessä. Panssariverkko siis tarkoittaa Kekkosta, kivet ja hirret kansaamme. Kivet ja hirret ovat olleet rakentamisen perusaineita meillä vuosituhannet, ja ovat pitkälti edelleen. Kekkosen verkko kuitenkin on rajannut ja rajaa tuon voiman esiintymistä. Teollisesti tuotettu panssariverkko sisältää myös viittauksen Kekkosen ajan suureen kehitykseen tekniikassa ja yhteiskunnan rakenteissa. Sen sisälleen sulkemaksi Suomen kansa on jäävä, vielä tuntemattoman pitkäksi jaksoksi.

Sijoitin muistomerkin kartan osoittamaan paikkaan (punainen rasti), kauemmas Finlandia-talosta kuin palkintolautakunnan ohjelmassa. Valitsemani paikka on väljempi. Siinä Finlandia-talon läheisyys ei häiritse liikaa ja nosta esiin Kekkosen viimeisten vuosien kansainvälistä toimintaa. Niin suuri kuin senkin merkitys on, Kekkosen varsinainen työmaa oli kuitenkin Suomen kansa ja sen asema luonnossa. Muistomerkin on oltava lähellä Töölönlahden vesi-elementtiä, eikä ahtaasti kallion ja kadun välissä, kuten kilpailulautakunnan ratkaisussa (pieni musta kysymerkki). Luonnonvesi on muutoksen ja estämättömän virtauksen elementti. Nämä dynaamiset tekijät leimaavat Kekkosen vuosisataa ja hänen persoonaansa.

Seuraavassa kuvassa näkyy voittanut ja toteutettu ehdotus. Vaikea kuvitella mitä palkintolautakunta on ajatellut. Ranteista katkaistut neljä kättä - vai mahdollisesti neljä täytettyä hansikasta? - sijoitettuina katuvalopylväiden päihin, lamppujen tilalle.

Miten tämä kuvaa suuren valtiomiehen toimintaa? Entä kahluuallas pikkueläimille ja juopuneille? Maassamme Neuvostoliiton kaaduttua vallinnut herpaantuminen kuvastuu tässä valinnassa, joka osoittaa hengen virran kuivumista, niin että vain vaivoin värähtelevä tuikku jää jäljelle. Palkintokilpailun hetkelle on ollut ominaista, että hyssyttelyä pidettiin parempana kuin luonnonvoimien tarkkailua ja niille alistumista, valppautta joka suuntaan - Kekkosen hengenlaatua. Kekkonen ei ollut tuikku. Kuvassa kahluuallas talveksi vanerilevyllä peitettynä.

Entistä merkillisemmäksi valintapäätökseen tekee tieto, että kilpailu kokonaisuudessaankin oli laaja ja korkeatasoinen. En valita oman esitykseni kohtaloa. Sitä valitan, mitä toteutettiin. - Esimerkkinä kuinka kilpailussa olisi ollut paljon muitakin mahdollisuuksia käyköön seuraava kuva. Tekijä seisoo mittakaavaan 1:3 rakentamansa ehdotuksensa pienoismallin vieressä. Kuinka paljon lähempänä Suomen kansaa ja sen luovuutta ja Kekkosen suhdetta siihen tämäkin olisi ollut, kuin kahluuallas! Ja tämänkin tekijä oli kilpailun aikaan suhteellisen tunnettu käsite- ja performanssitaiteilija. Mihin hukkasit tilaisuutesi, palkintolautakunta? Lipsautit sen kahluualtaaseen ja jätit Kekkosen hengen vaeltamaan ilman tukikohtaa meluisille kaduille.