ELINA JA ISÄN RUUMIS tragikomedia

Teatterin tekijät, koska heidän taiteenalansa on niin laaja ja historialtaan pohjaton, lukevat kaikkia teatteritekstejä aikaisempien kautta, sekä esitystraditioiden kautta. Nykyhetki ja yritelmät sen kuvaamiseen ovat heille tämän vuoksi väkisinkin toissijaisia. Tajusin siis, luettuani muutamia teatteriin liittyviä esseitä (Baudelaire, Wilde, Benjamin), että minunkin täytyy seuraavaan yritelmääni liittää suorasanaisia selityksiä. Ainakin nämä:

NÄYTELMÄN PERUSRISTIRIITA

Eräs teatteritaiteen ammattilainen luki oheisen näytelmäni, ja on toistaiseksi ainoana nähnyt siinä jotakin arvoa, nimittäin dialogin sujuvuudessa ja huumorissa. Olen siitä hänelle hyvin kiitollinen. Mutta hän kysyi "voimaannuttavuuden" perään. Minkä? Kuka pitäisi voimaannuttaa ja miksi? Lukijako vai mahdollinen katsoja? Joku näistä henkilöhahmoista? En ole eläissäni tavannut voimatonta henkilöä, paitsi kuolinvuoteellaan olevia. Loputtoman paljon on kyllä sekaisin menneitä ja sekaisin saatettuja. Heihin nämäkin henkilöhahmot kuuluvat.

Kuvaamiani puolisivistyneistön (sivistyksestä puuttuu nimenomaan yhteiskuntakelpoisuus) hahmoja on saattanut alun perin sekaisin heidän lapsuudenkotinsa, sitten kansakoulu ja uskonnonopetus, sitten muilla oppikoulu, paitsi Urmaksella. He ovat kaikki peräisin 1950- ja 60 luvuilta, ajalta ennen peruskoulun tuloa Suomeen. Tämän jälkeen harhautumista on edistänyt joko yliopisto tai taideopinnot: taiteen teko Karinilla ja Urmaksella - yliopisto ja taiteen liepeillä pyöriminen ja sen arvostelu Elinalla ja Jarkolla. Tero olisi muuten vähimmin sekaisin, koska hänen harrastuksensa on ollut parin yliopistokurssin lisäksi vastakulttuuri. Mutta Tero rupeaa horjumaan lapsellisen ihailunhalunsa vuoksi. Entisen elämänkumppaninsa Elinan hän tuntee aivan liian hyvin pystyäkseen ihannoimaan tätä. Hän tekee Urmaksesta stiiknafuuliansa ja projisoi kaikki rock'n rollin ja bluesin ja sopivan romanttisen kirjallisuuden "kapinalliset" hahmot häneen. Karinin hän tietenkin taas, uudessa seurustelusuhteessaan, oppii tuntemaan tarpeeksi. Hän rakastaa myös Karinia, mutta ei voi hänen kanssaan omaksua sitäkään mitätöntä määrää porvarillisuutta sopivuutta, jota Karin häneltä vaatisi.

Ainoa jolla on toimiva suhde yhteiskuntaan, on Karin. Hän on menestyvä taiteilija. Mutta suomenruotsalaisena hän haluaa myös käyttää märkää rättiä omaa taustaansa vastaan - seurustelemalla proletaarisen suomalaisen Teron kanssa. Puolisivistyneistöön Karinkin kuuluu, koska hän taustansa ja suuren energiansa ja lahjakkuutensa vuoksi saa menestystä kuin tarjottimella. Siksi hänellä ei ole katkeruuden tuomaa etäisyyttä ja arvostelunhalua yhteiskuntaa kohtaan, paitsi juuri omaa taustaryhmäänsä, johon hän asennoituu kuin eräänlaiseen alakulttuuriin. Ja koska hänelle yhteiskunta ei ole ongelma, ei hän voi olla varsinaisesti sen tietoinen jäsenkään.

Kaikki muut ovat yhteiskunnan ulkopuolella; siis palkkatyön ja poliittisten ja taloudellisten roolien. He kärsivät osattomuudestaan eri asteissa. Tero ei kärsi lainkaan - juuri tästä jutusta. Eniten kärsii yhteiskunnan käsittämättömyydestä ja tavoittamattomuudesta Urmas. Hän etsii epätoivoisesti hyväksyntää. Pienen oman kuppikuntansa ja taiteilijakavereiden hyväksyntä hänellä on, ja on jopa palvontaa nuoremmilta "kapinallisilta" taiteilijoilta, eli omilla ehdoillaan ylöspäin pyrkiviltä miehiltä - naisia hän onnistuu aina josssakin vaiheessa loukkaamaan. Mutta Urmas haluaisi hyväksyntää nimenomaan lehdistöltä. Hänen elämänsä kohokohta on ollut insertti television ykkösuutisissa eräästä hänen esiintymisestään.

Elinan ja Jarkon vaiva on jossakin puolivälissä. Elinalle väitöskirjatyöstä muodostuu viimeinen ja lopullinen taistelu yhteiskunnan kanssa, jossa yhteiskunta eli hänelle hänen opinalansa ja tutkimuskohteensa, on paremminkin käännettävää maata ja raakamateriaalia kuin kumppani dialogissa. Jarkko on liiaksi alkoholisti ja liiaksi läheisriippuvainen ja myös ylimielinen välittääkseen yhteiskunnasta syvemmin. Hänen osallistumisensa on puheen tasolla.

Tämä näytelmä on siis vieraantumisen kuvaus. Henkilöhahmot ovat auttamattomasti vieraantuneet yhteiskunnasta, eikä heillä ole toivoa voimaantua sen jäseniksi. Ainoa toivo heidän kohdallaan on tilanteen tunnustaminen ja vieraantuminen niin pitkälle, että vieraantumisen kohde hajoaa pelkäksi sumuksi oman pienen yksityisyyden taustalle. Onko tämä anestesiaa? Ei, vaan sen vastakohta, tunnon palaaminen ja harhojen haihtuminen. Se on tässä tekstissä kuitenkin pelkkä horisontti, jota ei saavuteta.

HENKILÖIDEN ULKOINEN OLEMUS

Kaikki päähenkilöt ovat keski-ikäisiä ja pukeutuvat keskiluokkaisen tavanomaisesti, 1980- ja 90-luvun tyyliin. Housut ja villapaidat hallitsevat. Pyritään huolettomaan siisteyteen - vähän rock-henkisyyttä on Karinissa ja Terossa, ei lainkaan Urmaksessa.

Elina on keskimittainen ja pyöreähkö. Hänen mielialansa vaihtelee hilpeydestä ahdistukseen ja terävään sananvaihtoon. Tiukalle joutuessaan rupeaa opettamaan. Välillä juo itsensä tolkuttomaan humalaan. Ei pyri jakkutyyliin vaikka tavoittelee akateemista statusta.

Karin on pitkähkö ja hoikahko. Eleet ja puhe vaivattomia, paitsi milloin Urmas on paikalla, jolloin vetäytyy voidakseen varoa ja oppia lisää manipuloimisen ja hallitsemisen taitoa. Tarkkailee ohimennen muita ja arvostelee heitä kohteliaasti. Farkut.

Urmas on pitkä ja laihahko, kapeakasvoinen, ruumiiltaan jäykkä. Käyttää pukua ja paitaa ilman solmiota; ihannoi 50-lukua ja sen autoritaarisia miesmalleja. Hänen puheensa manipuloi ja alistaa. Köyhälistön kasvattina maistelee sanoja ja herkuttelee niillä.

Tero on pitkä ja laiha. Hänen liikkeensä ja eleensä ovat nykiviä ja holtittomia, hiukset pörrössä, ilmeet liioiteltuja. Äänenkäyttö on kuin tyytymättömän lapsen - hän rupeaa välillä huutamaan ja tavoittelemaan huomiota.

Jarkko on keskimittainen, vatsakas. Pukeutumisessa tavoittelee maripaitaa, mutta putoaa epäsiistiksi. Muodollisen arvostava naisia kohtaan. Ihmiset kiinnostavat vähemmän kuin asiat. Umpikännissä häipyy äkkiä selityksettä.

ELINA JA ISÄN RUUMIS

tragikomedia
kirj. E.L.T. Haapaniemi


Henkilöt:

Elina, tutkija
Urmas, taiteilija
Tero, runoilija, Elinan ex
Jarkko, filosofi
Karin, maalari, Teron nykyinen
Anssi, faktori
(Eino, ohjelmoija, Elinan aviomies) mykkä rooli
Ivar, jääntutkija
(Maija, Ivarin tyttöystävä) mykkä rooli
Sairaanhoitajia



SISÄLLYS


ENSIMMÄINEN NÄYTÖS s.   4

  1. kohtaus s.   5
  2. kohtaus s. 14
  3. kohtaus s. 18
  4. kohtaus s. 22

TOINEN NÄYTÖS s. 24

  5. kohtaus s. 25
  6. kohtaus s. 30
  7. kohtaus s. 34

KOLMAS NÄYTÖS s. 39

  8. kohtaus s. 40
  9. kohtaus s. 44
10. kohtaus s. 51
11. kohtaus s. 56



ENSIMMÄINEN NÄYTÖS



1. kohtaus (Urmas, Elina, Jarkko)

Rivitalon pihamaa, tuoleja puun alla


Urmas:  Kova siirto. Sulla on mies täällä ja väitöskirja kesken. Silti sä lähdet Tukholmaan vain panemisen takia.

Elina:  Mieshän mulla on... tarkoitatko Teroa?

Urmas:  Tero Tero. Onhan sillä vehkeet ja levysoittimet.

Elina:  Ei Tero mikään mies ole, siis minulle.

Urmas:  Niin mutta sä jätät sen.

Elina:  Mä voin ottaa molemmat. Mä voin ottaa kaikki. Mä voin lähteä Tukholmaan, mä voin tehdä väitöskirjan, mä voin jättää Teron tänne. Ei Tero mies ole vaan lapsi. Tero on nuoruus mulle, kyllä sä sen tiedät. Tampereen rock-klubeilla istuttiin samoissa pöydissä Juicen ja Velton ja senaikaisten kanssa. Tero tuli mulle sieltä.

Urmas:  Miten sitten vielä roikut tässä samassa kämpässä? Eri sängyissä, eri ruuissa. Yhteistä teillä on känninen jankutus, harvoin. Ota joku muu.

Elina:  Siis kumpaa sinä oikein kysyt? Miksi jätän Teron, vai miksi en jätä!

Urmas:  Ethän sinä tietenkään jätä Teroa. Ja onhan tämä kaunis puutarha. Tero on sun puutarhatonttu. Ei nuoruus sua kiinnosta, sä olet väitöskirjaprojektissa. Lapsuus tulee takaisin sitä kautta.

Elina:  Miten niin?

Urmas:  Sä tuot kukkia isä-Aakelle. Sulla ei ole lapsia, mutta sulla on väitöskirja.

Elina:  Älä jumalauta jankuta! Anssi on aikuisuutta, naisen rakkautta.

Urmas:  Hah hah. Tukholman Aikuis-Anssi! Laiha kaveri, harjaa lettiään peilin edessä, sen ajan kun ei vaihda vaatteita.

Elina:  Onhan Anssi herkkä. Sen on vaikea päästä runoihin kiinni. Kirjapaino rassaa sitä.

Urmas:  Kirjapainossako se on työssä?

Elina:  Joo. Onneks niillä on hyvä suhde sen pomon kanssa. Pomo tietää ettei soittele vapaa-aikoina. Mä voin lukea sulle yhden Anssin runon.

Urmas:  Et kai sitä takkatulihommaa?

Elina:  Mistä sä voit sen tietää!

Urmas:  Tero luki sen mulle yhden kerran kun istuttiin tässä puun alla.

Elina:  Jumalauta, luetteko te Anssin runoja kännissä! Kaiveleeko Tero mun laatikoita!

Urmas:  Yksi runo. En minä tiedä mistä Tero sen haki. Ei saatu enempää alas.

Elina:  Te istutte täällä dokaamassa ja kaivelette mun papereita! Puuttuu että Jarkko olisi ollut mukana, räkättämässä.

Urmas:  No Jarkko tuli just silloin. Ei saatu enää votkaa alas ja lähdettiin tuopille Konjaan.

Elina:  Tero kuulee tästä vielä.

Urmas:  Kuulee, niin. Kyllä teidän välillä puhe sujuu.

Elina:  Mitä meidän sitten pitäisi tehdä? Puhe on tärkeää!

Urmas:  Niin totta tottisesti. Sinähän teet puhetta koko ajan. Sun puhe faijalle ei toiminut. Sun pitää rakentaa koko maailma puheesta uudestaan, sen takia. Teoreettisesti. Sä olet tehnyt Terostakin höpöttäjän.

Elina:  Minähän puhun ruumiista! Mulla on asia!

Urmas:  Niin puhut. Mutta kato ei puhe ruumiista ole ruumis. Mitä se todistaa, meinaan sun elämässä? Sun diskurssihöpötys valtaa kaiken muunkin sulla. Sun oikea ruumis jää alle, sen takia sä sitä Tukholmasta etsit.

Elina:  Minä puhun ruumiista käsittääkseni miten puhe rakentuu!

Urmas:  Okei. Laitetaan kysymysmerkki syvemmälle. Teitä oli kuusi sisarta, isä ja äiti.

Elina:  On vieläkin!

Urmas:  Nyt puhutaan siitä mistä homma lähtee, lapsuudesta. Olet kai samaa mieltä? No? Okei. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin että sinä olet jäänyt isän huomiosta sivuun. Sehän teillä kaiken määräsi.

Elina:  Huomiosta sivuun! Sä et näe muuta kuin itsesi! Minä sain huomiota enemmän kuin tarpeeksi.

Urmas:  Mutta ei oikeata laatua.

Elina:  On joka perheessä ongelmia. Sinähän olit yksinhuoltajan lapsi, onneton Urmas, muka autistin lapsi! Puhumattoman äidin ainoa. Miten sä voisit tietää mitä suuressa perheessä on! Huomiota tulee joka tuutista jatkuvalla syötöllä, nuhde neuvo ja varoitus! Sen takia minä luin. Piti päästä sisälle, hiljaisuuteen, muualle.

Urmas:  Mutta isäsi ja äitisi juttua et ymmärtänyt.

Elina:  Mitä siinä oli ymmärtämistä! Ei ne itsekään ehtineet ymmärtää. Okei, minusta on tullut selittäjä, se on totta joo.

Urmas:  Ymmärtäjä ymmällä.

Elina:  Kerran käveltiin talvella joen rannassa, äiti ja isä ja minä olin vaunuissa. Katselin tähtiä ja lauloin Tuiki tuiki tähtönen. Heiluttelin käsiä. Isä sanoi äidille että eikö lapsella ole käsineitä!

Urmas:  Et sinä voi tuota muistaa.

Elina:  Se on kerrottu minulle.

Urmas:  Äitikö?

Elina:  Äiti kertoi, jes. Tai joku siskoista.

Urmas:  Mutta kyllä isä sinun nimesi muisti.

Elina:  Isä on opettaja, kyllä se nimet muistaa. Siinä oli moite mukana mitä se sanoi äidille.

Urmas:  Pelko kai paremminkin.

Elina:  Hyvä; pelko ja moite. Varmaan se pelkäsi että multa kädet paleltuis. Isä järjesti maailman lapselle. Äiti ymmärsi mun laulun, isä moitti.

Urmas:  Eiks tota tehdä voileipiä? Onko sulla kalkkunaleikettä? Jääkaapissa?

Elina:  Kyllä mä voin kohta tehdä. En mä nyt vielä jaksa. Otetaan tätä lonkeroa.

Urmas:  Onneksi ei ole vielä kovin myöhä. Nykyisin mä tykkään enemmän juoda päivällä.

Elina:  Eihän sillä nyt ole väliä.

Urmas:  Äitikö sen laulun opetti?

Elina:  Ei, Anneli varmaan, tai joku. Siitä se selittämisen tarve mulla tosiaan lähtee. Kai se on niin! Mun täytyy selittää isälle että kaikki on hyvin! Sulla on Urmas vaan hämärä mykkyys. Sä pakiset ja päriset, et sano mitään, paitsi jos lyöt vyön alle. Sun pakinat on sun oma konsti mykistää sun väärä puhe! Vitun performanssitaiteilija.

Urmas:  Kuule ruumiin kieli...

Elina:  Minä selitän ruumiin kielellä, sinä vaiennat kielen ruumiilla.

Ovikello soi

Elina:  Et kai vain ole kutsunut Jarkkoa tänne?

Urmas:  Tietty, pitää olla soraääni kellossa.

Elina:  Toivottavasti sillä on omat juomat.

Urmas:  On sillä. Tai jos ei ole, se käy ostamassa.

Elina:  Jos sillä ei ole rahaa?

Urmas:  Pummaa meiltä.

Jarkko (puutarhan aidan takaa):  Ai niin, tästäkin pääsee sisälle.

Elina:  Pihalla me ollaan! Ei me sisällä olla, ulkona ollaan.

Jarkko:  Aivan. Kaunis ilma tänään.

Urmas:  Tiedätkö mitä ulkona oleminen on alun perin? Se on ekstaasia.

Jarkko:  Oli meillä kotona sivistyssanakirja.

Elina:  Ai olet ostanut viiniä.

Jarkko:  Joo, täytyyhän tilipäivästäkin jotain iloa olla.

Urmas:  Tilipäivästä! Onko sulla sossupäivä keskellä kuuta?

Jarkko:  Työttömyyspäivä.

Elina:  Mä luulin että sun äiti on lähettänyt sinulle.

Jarkko:  Ei tällä kertaa, nää on työttömyysrahoja, tai oli. Kato mä maksan aina vuokran ensin ja dokaan vasta sitten.

Elina:  Urmas jankuttaa ruumiista.

Urmas:  Voidaan me hakea lisääkin vielä. Valtsu on yhdeksään asti auki. Kello on kuusi vasta.

Jarkko:  Seitsemän.

Elina:  Seitsemän on vähemmän kuin kuusi. Enää kaksi tuntia. Mutta ehtii silti.

Jarkko:  Ehditään. Seitsemän vähemmän kuin kuusi, kahdeksan... vielä vähemmän.

Elina:  Niin paremminkin, enemmän vähemmän. Sä kai juokset, mä annan rahaa.

Urmas:  Hei, ei meiltä ole koskaan viina loppunut. Paitsi väliaikaisesti.

Jarkko:  Niin. Mitä te ruumista kelasitte?

Elina:  Ei oikeastaan mitään kelata. Urmasta vaivaa mistä mulla tulee tää selittäminen.

Jarkko:  Itsehän Urmas selittää.

Elina:  Ei Urmas selitä vaan pulisee.

Urmas:  Mulla on sisäinen laulu, mä valutan sitä ilmoihin.

Jarkko:  Kyllä joo, Urmaksen puhe ei ole oikeastaan puhetta. Se on koristelua, ainakin kun on enemmän porukkaa paikalla.

Urmas:  Itse aina puolustelet itseäsi.

Jarkko:  Pakko mun on jos joku hyökkää. Sinä Elina selität, Urmas valuu, minä puolustaudun. Oma laatunsa joka hemmon puheella.

Urmas:  Älä höpötä.

Urmas:  Puhe on kaikkeuden sirinää. Oleva ei tule ilmi, paitsi vikinänä.

Jarkko:  Viittaatko nyt Heideggeriin vai Hölderliniin?

Urmas:  Mä viittaan kaikkeuteen.

Jarkko:  Sulle tiedoksi Elina jos et hiffaa, Heidegger katsoo maailman olevan esillä, Hölderlin taas ei pääse pois lähteeltä.

Elina:  Siis...

Jarkko:  Huomaa Elina, minä en vetänyt filosofiaan tätä juttua.

Urmas:  Me ollaan Jarkon kanssa kelattu Heideggerin ja Hölderlinin eroa. Hölderlin ei pääse lähtemään lähteeltä.

Elina:  Oon mäkin sen Saramaan kirjan lukenut.

Jarkko:  Silloin kun mä pyörin laitoksella, Nurminen vihjaisi että kannattaisi suuntautua hermeneutiikkaan. Mannermainen filosofia on niin huonoissa käsissä meillä.

Elina:  Niin, se on Urmaksen syy että sinusta ei tullut tutkijaa.

Jarkko:  Ei ole. Itse minä kyllästyin. Tai oikeastaan tajusin että riittää, promootion jälkeen. Kokeilin pitää luentoja, en jaksanut. Kerran maisteri, aina maisteri.

Elina:  Mitä, oliko sulla tosiaan luentoja?

Jarkko:  Oli oli. Se amanuenssi, tämä... meni naimisiin myöhemmin sen teologin kanssa... no, soitti ja sanoi että Loimaluoto oli pyytänyt kysymään voisinko selittää yhtä amerikkalaista filosofian historiaa... se oli siis cum laude -kurssi.

Urmas:  Ei Jarkko ole epäonnistunut tutkija, vaan lahjaton taiteilija.

Jarkko:  Siis kyllä mä pidin ne, ja hyvin meni!

Urmas:  Mutta siihen lopetit.

Jarkko:  Ja Nurmista kehtasit nimittää epäonnistuneeksi taiteilijana! Eikö muita ole kuin taiteilijoita! Minä nimenomaan siis en ole taiteilija, vaan työtön maisteri. Työttömyystoimisto ei voi osoittaa mulle halpatöitä.

Elina:  Urmas tuntee vain taiteilijoita. Ja taiteilijoiden apulaisia.

Urmas:  Tätäkö varten me istutaan? Tänään on Elinan juhlapäivä!

Elina:  Mikä?

Urmas:  Tänään sait selville miten maataan!

Jarkko:  Kenen kanssa?

Urmas:  Lattialla!

Jarkko:  Ai, te puhuitte kiviperformanssista! Joo joo Urmas.

Elina:  Niin, mä kerroin Urmakselle siitä kivijutusta, miten makaaminen selittyy siinä.

Jarkko:  No kerro mullekin.

Elina:  Tää Urmaksen hahmo makaa siis kiven vieressä. Se on liikkumaton.

Jarkko:  Kivi on aina liikkumaton.

Elina:  Makaa liikkumatta.

Urmas:  Anna Elinan puhua.

Elina:  Mutta sillä on naama kiveen päin. Sitä ei näy, ilmeitä ei näy siis. Sen takia se on niin kuin toinen kivi.

Urmas:  Aika hyvin.

Elina:  Melkein kuin toinen kivi, koska sillä ei ole suhdetta kiveen. Siinä ei vaihdu mitään.

Jarkko:  Ei kielellistä suhdetta. Olen minäkin sen sanonut. Ja varmaan moni muu.

Elina:  Aivan. Siis pelkkä läsnäolo, eksistenssisuhde. Ja nyt jätkät tarkkana. Siinä makaa siis kaksi ruumista! No ni? Mutta ruumis ei ole kuollut.

Jarkko:  Tuota Poe jatkuvasti kelaa. Edgar Allan.

Urmas:  Ole nyt Jarkko hiljaa.

Jarkko:  Joo, täytyyhän meidän pysyä asiassa, sun performanssissa.

Elina:  Kaksi ruumista, ei kuollutta mutta ei elävääkään. Siis, mitä ne ovat? Ne ovat eksistentialismin ruumiita. Urmaksen esitys on opillinen.

Jarkko:  Ruumis dharmakaya-aspektista.

Urmas:  Vittu, Jarkko...

Elina:  Älä hätäile Urmas, kyllä tästä selvä tulee. Ne ovat ruumiita jotka tarkoittavat olemassaoloa, sen laatua Urmaksella. Mykkä kivi ei puhu, siksi elävä ruumiskaan ei hänellä voi puhua, koska vastausta sille ei kuulu. Tämä on Urmaan tulkinta koko olemassaolosta.

Jarkko:  Aika kalpea ruumis, ei kovin elävä. Tulkintana siis.

Urmas:  Äiti on läsnäolo mulle, mutta se ei puhu.

Jarkko:  Onnellinen tilanne.

Elina:  Sinulle Jarkko ja minulle se on onnellinen. Onnellista kun kukaan ei puhu. Mutta Urmas yrittää saada ruumiin puhumaan. Kivi vetoaa kiveen, koska äidin ruumis ei voinut koskaan puhua. Urmaksen äiti oli mykkä ja Urmas yrittää isän ruumista!

Jarkko:  Äidin ruumis, siis tämä psykoanalyyttinen käsite?

Elina:  Minä sanon että siinä makaa isän ruumis kivenä Urmaksen vieressä. Äiti ei voisi olla koskaan kivi, eikä kivi voi tarkoittaa äitiä.

Jarkko:  Miksei äiti ei voi puhua? Koska äidin pitää ruokkia.

Elina:  Tuo on toinen tutkimusaihe. En puhu äidin ruumiista symbioosina tai tabuna, vaan etsin siirtymää isän kieleen.

Urmas:  Isän kieli on lähteellä.

Jarkko:  Hahhah, pillussa se on. Elinan kivikuvassa mykkä kivi on isä, koska on todistettu että kivi ei voi olla äiti. Urmaan esitys yrittää tehdä isän ruumiiksi. Kosto elää, isä ei puhu.

Elina:  Isä ei koskaan puhu, vaan isän kieli puhuu, meissä kaikissa. Äiti on ruumis, mutta se elää ja ruokkii. Siitä ei voi puhua.

Jarkko:  Äiti ei ole ongelma sinulla.

Urmas:  Sinulla on.

Elina:  Ei tosiaan minulla, tai tässä käsityksessä siis.

Jarkko:  Urmaan ongelma on siis se, että isä on samanlainen kuin äiti, molemmat puhumattomia. Urmaan kieli ei voi olla isän kieltä, siihen ei ole pääsyä. Pitäisi kuitenkin puhua, sitä sä yrität Urmas. Mitä jää jäljelle? Lallatus, dada ja mykkyys.

Urmas:  Älä puhu minun puolestani.

Elina:  Jarkko osuu lähelle. Siinä on tuon kiviesityksen traagisuus, että sinä et pääse isän kieleen. Sinä yrität esittää että isä on mykkä ruumis, mutta toivot että isä...

Jarkko:  Sanomalehti...

Elina:  Että suuri kivinen isä vastaisi oikean isän puolesta.

Urmas:  Jarkko muistaa mitä olen itse kertonut, kuinka odotin Hesarin arvosteluja näyttelystäni silloin silakka-aikoina.

Elina:  Ja sehän on hyvä odotus. Mitä siinä on vikaa?

Jarkko:  Itse todistit. Urmas esittää tilanteen jossa isän kieli on hiljaa. Isän kieli on hiljaa, mutta niin on äidinkin. Korvikkeista ei ole mihinkään.

Urmas:  Korvikkeesta puheen ollen, joko keitetään sitä kahvia?

Elina:  No joo, minä menen.

lähtee sisälle keittiöön

Urmas:  Mikä sitten Elinan projekti on?

Jarkko:  Ei äidin ruumis eikä isän kieli. Ne on Elinalla on hallussa molemmat.

Urmas:  Mutta joku sen täytyy olla.

Jarkko:  Jos se ei ole äidin ruumis eikä isän kieli, onko se isän ruumis? Mitä isän ruumis antaa Elinalle? Kelausta kelausta... Isän ruumis, se se on. Se on Elinan juttu.

Urmas:  Mikä helkkari on isän ruumis? Entäs äidinkieli? Se jää.

Elina:  (tulee) Kahvia on kohta. Jarkko sekoittaa diskurssianalyysin ja psykoanalyyttiset käsitteet.

Jarkko:  Jep, sekoitan. Isän ruumis on toisen asteen ruumis. Se syntyy isän kielestä, kuinka sitä käytetään. Se on yhteiskuntaruumis!

Urmas:  Ei Elinaa yhteiskunta kiinnosta.

Elina:  Kyllähän minä nyt yleisölle kirjoitan.

Urmas:  Et oikeastaan.

Jarkko:  Elinaa ei kiinnosta yhteiskunta toimivana, vaan se mitä yhteiskunta tuottaa.

Elina:  Väitätkö että nainen on materialisti?

Jarkko:  Väitän että yhteiskunnan tuottama hyvä on isän kielen tuotetta. Isän ruumista, samalla tavalla kuin kirkko on Kristuksen ruumis. Mutta se ei elä.

Elina:  Jätkät, isän ruumis on käsite jota psykoanalyysissä ei ole.

Jarkko:  Nyt on.

Urmas:  Me ollaan ruumiinsyöjiä. Elina on ruumismato.

Elina:  Mä kaadan vähän lisää tätä sun punaviiniä, Jarkko.

Jarkko:  Hörppy ruuan päälle, otetaan.



2. kohtaus (Tero, Urmas, kahvilayleisöä taustalla)

Kahvilan pöytä


Tero:  En muuten piittaisi, mutta en jaksa niitä koiria.

Urmas:  Et koiria etkä poikia.

Tero:  Mitä ne pojat mulle kuuluu. Karinin ne on.

Urmas:  Jos sä haluat olla Karinin kanssa, sä haluat olla niittenkin kanssa.

Tero:  Enkä halua!

Urmas:  Niin et, mutta sun pitäisi. Et ota vastuuta Karinin elämästä.

Tero:  Sä tiedät Urmas ettei kukaan voi ottaa siitä vastuuta. Ei se ota itsekään. Meni makaamaan kadulle ja odotti että autot ajaa yli.

Urmas:  Se oli teatteria ja souvia.

Tero:  Karinin elämä on sitä. Jos menee mukaan täysillä, muuttuu samanlaiseksi.

Urmas:  Karinin täytyy ilmaista, se on taiteilija. Sinun pitää tukea.

Tero:  Vääntää sen täytyy. Mä tuen mitä tuen, ja annan muun pudota. Helkkariin taiteilijat.

Urmas:  Elina ei koskaan yrittäis itsemurhaa.

Tero:  Sä tiedät ettei Karinkaan yrittänyt. Mechelininkadulla keskellä yötä, hiljaista oli. Autot lähtee valoista ja ajaa hiljaa. Kyllä sen kuski huomaa että joku makaa kadulla. Ja mäkin olin siinä.

Urmas:  Sä olit kännissä.

Tero:  Arvaa oliko Karin! Olisko tätä tehty selvin päin iltapäivällä.

Urmas:  Elina ei olis koskaan tehnyt tota. Vaikka sen elämä on aika paljon hiljaisempaa kuin Karinilla.

Tero:  Mitä Elina tähän kuuluu?

Urmas:  Itsetuhoa, katsos.

Tero:  Juurihan sanoit että Elina ei olisi tehnyt niin. Ei Elina makaa kadulla. Eikä sitä paitsi kiven vieressäkään, niin kuin sinä.

Urmas:  Mutta itsetuhoisa Elina on.

Tero:  Miten niin? Kai mä nyt Elinan tunnen! Kaksikymmentä vuotta oltu yhdessä!

Urmas:  Elinan sä tunnet joo, etkä näe mitä sen päässä tapahtuu. Karinin kanssa sinä olet nyt, etkä voi mitään sen sekoilulle. Se makaa kadulla, tappaa itseään työllä ja jättää poikansa kasvamaan omin konstein.

Tero:  Älä jankuta, saakeli!

Urmas:  Sä et ole kypsä. Sulla on ratkaisemattomia ongelmia.

Tero:  Karin sekoilee, ja mä en ole kypsä? Hah hah.

Urmas:  Mä en näe asiaa tolta kannalta. Jos haluat olla naisen kanssa, sun on otettava vastuu. Ei Liisan kanssa meidän tulisi mieleenkään erota, se olisi mieletöntä. Liisa tekee mitä tekee toimittajana, eikä ymmärrä taidetta. Mulla on piirtäminen ja Kuntsi, mä kuuntelen kuolleitten puhetta.

Tero:  Justhan sä näit sen tolta kannalta! Ja Kuntsi, mikä helvetin Kuntsi. Ai niin, te asuitte siellä.

Urmas:  Kuntsi on mun rairuoho. Sille laitetaan lautaselle märkää sanomalehtipaperia ja siitä se kasvaa. Kuntsilla ei kellään ollut mitään. Vessat oli pihan perällä ja jäässä talvella. Keltainen jää kasvoi koko talven, änkesi luukusta pihalle.

Tero:  Toi on sun juttua. Karinilla on omat juttunsa, mutta mä meen mukaan siihen mikä mua huvittaa, järkeviin. Pelkästään.

Urmas:  Sä et nyt halua ymmärtää.

Tero:  Sä sanoit että mä en ole kypsä.

Urmas:  En sanonut mitään sellaista. Älä lyö minuun leimoja.

Tero:  Itsehän sä lyöt koko ajan. Matkii: Mä oon taiteilija, mä kuuntelen kuolleita.

Urmas:  Kuolleiden ääni on eri kuin rakenteiden ääni. Taiteilijat kuuntelee rakenteiden ääntä, melkein kaikki. Ne kaikuu akustisesti.

Tero:  Taiteilijat raikuu kaikuna, kypsänä rypsinä. Paitsi sinä. Voi nenä. Antaa olla. Selitä se pyhiinvaellus.

Urmas:  Se lähtee Istanbulista, niin kuin Pappa Wicca lähti. Kävellen ja liftaten Konjaa kohti, sieltä eteenpäin Jerusalemiin. Mä jatkan Pappa Wiccan matkaa siitä mihin se murhattiin.

Tero:  Tulee pitkä vaellus.

Urmas:  Ei sitä etukäteen voi lyödä lukkoon. Pitää vaeltaa siihen pensaikkoon asti, mistä ruumis löydettiin, morsiuspuvussa.

Tero:  Miks se oli morsiuspuvussa jos sen nimi oli Pappa?

Urmas:  Pappa Wicca etsi rakkautta. Morsiuspuku on rakkauden etsimistä. Pappa Wicca kuoli mun puolestani. Taiteilijana voin ja minun täytyy käydä hänen kuolinpaikallaan.

Tero:  Ai performance-taiteilijana?

Urmas:  En minä ole performance-taiteilija. Ei Pappa Wiccakaan ollut. Taiteilijoita on kahdenlaisia, toiset elävät, toiset tekevät teoksia.

Tero:  Siis se oli taiteilija. Morsiuspuku oli esitys vai?

Urmas:  Ei tietenkään esitys. Esityksiä tehdään yleisölle. Pappa Wicca käveli pitkin maantietä, yksin, ja joku rekkakuski otti kyytiin ja tappoi.

Tero:  Ja raiskasi. Puvun takia? Se oli siis transu.

Urmas:  Ei ollut transvetisti vaan transseksuaali. Siltä oli leikattu munat veks. Ne laittaa jonkin tötterön siannahasta tilalle, tai omasta reisinahasta, you know. Rekkakuski oli tietysti hiffannut jossain vaiheessa ja raivostui. Jos tötterö lipsahti paikaltaan ja Pappa sanoi että no, älä anna tämän häiritä.

Tero:  Ja sitten siellä on ne diskot.

Urmas:  Joo, ne diskot on Istanbulissa. Mennään sivukujalta pimeään varastoon, siellä on valkopaitaisia miehiä, pelkkiä miehiä, paljon. Satoja. Ne ei voi irrotella kotonaan mitenkään, täytyy mennä diskoon.

Tero:  Sehän on homomeininkiä.

Urmas:  Miten sen ottaa. Tanssijat ovat naisia.

Tero:  Ja rohkeimmat yrittää iskeä niitä.

Urmas:  Just niin.

Tero:  Mä en kyllä käsitä mitä tossa on innostavaa. Toihan on painajainen, oikeen kylmä hiki. Ja samalla retkellä istutetaan pensas Jerusalemiin ja otetaan luoti nahkaan. Sitähän sä suunnittelet.

Urmas:  Se on kehittelyn alla. Homo-Justus soitti mulle Tukholmasta kun näki tän mun nettisivulla, sillon kun mä olin Turkissa, ja sano ettei Istanbulissa tarvitse rakkautta vaille jäädä.

Tero:  Homo-Justus, voi jukupätkä. Toihan on kun jotain sarjakuvaa. Mä alan tajuta miks sä siellä Turkissa käyt.

Urmas:  Mä annan esimerkin. Kun mä istuin siellä katukahvilassa,  Kultainen sarvi oli alapuolella, mä join omasta pullosta niinkuin nytkin. Tarjoilija käski lähtemään. No, mä menin vain seuraavaan kahvilaan.

Tero:  Voihan sen Suomessakin tehdä.

Urmas:  Niin mutta tajuatko, ei kaikki turkkilaiset mitään äärimuslimeja ole. Kyllä ne ottaa itsekin kun silmä välttää.

Tero:  Hienoa. Järjestys maassa, äijät juo pöydän alta omasta pullosta. Naisilla huntu ja ukot käy miesten diskoissa, rekkakuskit raiskaa transsuja maantiellä. James Dean elää.

Urmas:  Sä oot negatiivinen.

Tero:  Näinhän sä selitit.

Urmas:  En tosiaan.

Tero:  Sä puhut yhtä ja luulet toista. Sä käyt lomilla siellä, ei muuta. Täällä kannatat naisaatetta, jos ei haittaa sun omaa näkyvyyttä. Naisaatetta kannatat ja henkivaltoja. Naispiispaa kai nuolisit. Siinä olis kaikki samassa, uskonto, valta ja munattomuus.

Urmas:  Mä en vastaa tollasiin. Sä teet olkiukon ja hyökkäät sitä vastaan.

Tero:  Ei kannata vastata. Mä lähden nyt kiitään, mun on mentävä kirjakauppaan.

Urmas:  Sano Elinalle terveisiä.

Tero:  Ei tuu Elinalle. Mä chekkaan Karinille onks lehtiä tullu. Son moro.



3. kohtaus (Karin, Elina, Tero)

Tyhjä harjoitussali jossa mustat seinät


Karin:  Se pani näyttelijät kävelemään näin: vinoon, vinoon, suoraan, vinoon. (näyttää)

Elina:  Neliössä.

Karin:  Neliössä edes takaisin. Kulmasta kulmaan, edes takaisin.

Elina:  Kai siinä muutakin oli?

Karin:  Eipä juuri. Sitä kävelyä se oli. Vähän mumisivat siinä kyllä.

Elina:  Kävellessään?

Karin:  Jep.

Elina:  Siinä oli varmaan jokin tarkoitus. Tuhlausta laittaa näyttelijät vain kävelemään.

Karin:  Sanattomuus siinä on Ilpolla. Pitää ilmaista päämäärättömyyttä, ilman sanoja.

Elina:  Performanssia voi tehdä vaikka miten, mutta teatteriin kuuluu kai sanat.

Karin:  Teatteri on kriisissä.

Elina:  Teatteri on aina kriisissä, ei sitä tarvitse sormella osoitella. (rypistää kulmakarvojaan) Performanssissa on... hei se onkin läsnäolon kriisi länsimaissa! Mä keksin, Karin! Otetaan asentoja ja käytetään sekavaa rekvisiittaa! Urmaan kurkkujuttu vaikka. Imetään kurkun päätä. Maataan lattialla rääsyistä tehdyssä ympyrässä. Se on häntäänsä imevä käärme, loputtoman kierron kuva.

Karin:  Kuulostaa latteammalta sanottuna kuin lattialla. Minä näin sen
ympyrän siellä. Ei huono.

Elina:  Urmaksen karisma siinä ratkaisi, ei se muuten olisi toiminut.

Karin:  Niin. On sillä kova karisma. Vaikka pää on muovikassissa ja kurkkua imee, pienestä reiästä, niin karisma pelaa.

Tero:  (tulee) Haloo, vai Urmaan karisma.

Elina:  Me mietitään performanssin ja teatterin eroa.

Tero:  En mä Karin tiennytkään että sinäkin näit sen käärmehomman.

Karin:  Näithän säkin sen. Mehän oltiin yhdessä pääsiäisenä, käytiin katsomassa esityksiä. Suomenlinnan lautalla mentiin.

Tero:  Ei... ei ollut siellä... en ole nähnyt.

Elina:  Mä sen sulle kerroin Tero, et sinä itse nähnyt.

Karin:  Kai mä nyt muistan, Teron kanssa käytiin katsomassa!

Tero:  No voi jumalauta, ei nyt tästä kinata. Meinaatteko te tehdä jonkin jutun?

Elina:  Luento estetiikan laitokselle. Me tehdään se niin että Karin aina välillä näyttää jotain, näyttelee siis. Mä puhun ja Karin näyttelee.

Tero:  Okei, mä tuun katsoon. Ei teidän tarvitse harjoitella, se menee tosta vaan.

Elina:  Täytyyhän meidän vähän miettiä.

Tero:  Tulee parempi jos ette mieti. Improvisoikaa. Tulee hauskempi.

Karin:  Sä haluat tietysti mennä kaljalle.

Tero:  Ei kun lonkero.

Elina:  No mene sinä Tero edellä, me tullaan kohta perässä.

Tero:  Mä meen tsekkiläiseen. (lähtee)

Karin:  Sä puhut sitä historiajuttua ja mä otan tällaisia asentoja. Mä niinkun vaihdan jatkuvasti asennettani. Mä kuuntelen. Välillä mä epäilen ja epäröin, välillä mä oon innostunut. Välillä mä oon hirveen pilkallisen näköinen. Mä yllytän sua.

Elina:  Joo, ja sitten kun mä rupeen kertoon varsinaisista esityksistä, sä näytät miten niitä on tehty, mutta rankasti ali. Että jos mä kerron että se makas lattialla, et mee maate, vaan pistät molemmat kädet tällai pään sivulle ja kallistat päätä. Samaan aikaan ja nopeesti, mä en ollenkaan vilkaise sinuun päin.

Karin:  Teenks mä tällai nää lainausmerkit? (Näyttää käsillään)

Elina:  Ei ei ei! Me ei lisätä yhtään ylimääräistä tasoa. Ei metatasoja.

Karin:  Mutta lainaus on korostamista. Se olisi kommentointia.

Elina:  Juuri niin. Ei mitään kommentointia. Et kommentoi, sinä vain näytät. Pitää pitää roolit erikseen.

Karin:  Mutta ethän sinäkään kommentoi, vaan kerrot esityksistä.

Elina:  Teoreettinen kertominen on kommentointia. Minulla on Lacan-analyysi mukana, ja sen takia minun kertomiseni on teoreettista kommentointia.

Karin:  Siitähän tulee jo kolme tasoa. Esitys josta kerrot, sinun kommenttisi, teoreettisesti, ja minun näyttämiseni.

Elina:  Neljä. Jos ajatellaan että esityksellä on ollut aihe, josta se kertoo. Mutta viis aiheesta, mä sulkeistan sen.

Karin:  Minkä takia minun sitten pitää näyttää?

Elina:  Sillä lailla ohennetaan esityksiä, näitä minun aiheita siis. Ne formalisoidaan, ne on helpompi nähdä teorian kautta.

Karin:  Mun osuudesta tulee idioottimainen.

Elina:  Kyllä kyllä, se on tarkoitus.

Karin:  Kerrotaan teoreettisesti, näytellään idioottisesti.

Elina:  Jes, se on nykyteatteria.

Karin:  Lähdetäänkö mekin tsekkiläiseen? Tässä kurkku rupeaa kuivumaan.

Elina:  Niin, paitsi jos kokeillaan yhtä esitystä. Ihan lyhyesti. Mä puhun siitä Minnan paperinsyöntijutusta. Jooko?

Karin:  Joo, aloita vaan.

Elina:  Hyvät kuulijat, Minna Rantalaihon teos, Rakkaani teksti, nimeltään, perustui teorian ruumiillistamiseen. Se tapahtui konkretisoimalla. Rantalaiho otti Lacanin erään lyhyemmän pätkän ja luki sitä ääneen katsojille. (Karin näyttää ja apinoi äänettömästi.) Sen jälkeen hän otti paperit yksi kerrallaan, rypisteli niitä ja rupesi syömään.

Karin:  En kyllä syö paperia!

Elina:  Ei kun näytät vaan.

Karin:  Ai näinkö? (On syövinään)

Elina:  Joo. Mä jatkan. Tällä aktilla teoria otetaan osaksi naisen ruumista ja siis myös naiseutta. Patriarkaatin fallinen väline eli paperi sisällytetään syötynä olemiseen. Vatsassa se liittyy ruumiiseen, jolloin sen auktoriteetti saa kaksoisvalotuksen: se kyseenalaistetaan ja vahvistetaan samalla kertaa. Naiseus näyttäytyy duaalisena merkityksenantajana.

(Karin syö ja irvistelee)

Elina:  Tässä siis performance-taide tiivistää postmodernin merkityksenannon suoraan silminnähtäväksi. (Karinille) Mitä jos heiluttaisit toista jalkaas samalla? Saadaan ironiaa.

(Karin syö ja heiluttaa)

Elina:  Joo just hyvä. Tästä tulee hyvä.

Karin:  Hyvä hyvä. Lähdetään mekin tsekkiläiseen.

Elina:  On tämä jo hahmotettu. Lähdetään vaan. Onkohan mulla rahaa?

Karin:  Terolla on.

Elina:  Toivottavasti Tero ei ole nenä maassa vielä.



4. kohtaus (Elina)

Hämärä huone. Elina istuu auki olevan tietokoneen edessä ja tupakoi.


Elina:  Ei se niin ole. Mitä mä tässä oikein mumisen. Äidin ruumis on tabu ja toiseutta, aikuiselle, mutta myös mimesiksen lähde. Sellaisena se on piilotajuinen, koska se ei voi olla kunnolla ja oikeasti tietoinen, tietoisesti tajuttu. Koska se tukahdutetaan. (Yskii) Ei jumalauta. Isän ruumis muuttuu käskyjen ja kieltojen kautta sisäisessä diskurssissa alitajuiseksi. Tietoisuus torjuu sen läsnäolon, mutta rakentaa sitä uusiksi, julkisuuden ja yhteisyyden kautta. Kielen kautta. Siitä tulee julkinen suuri ruumis.

Saamari. Enhän minä voi tällaista yliopistolle viedä. (Kävelee huoneessa) Jumalauta. Siis tää on ihan kuin oppikoulussa. Tai ei nyt sentään. Ähtärin yhteiskoulu, voi jestanpoo. Hm. Mitä? Onko nyt niin että minä suoritan... tietysti suoritan kun yritän saada valmiiksi.(Kävelee ja vetää röökiä)

Joo! Mun täytyy selvittää mun tilanne, niin pääsen eteenpäin. Mun täytyy kelata... melkein alusta. Ähtäri Ähtäri... Ähtäri on aakkosten loppupäässä, mä olin meidän lasten alkupäässä. Neljä sisarta, jumalauta! Ja minä vanhin. Isä rehtorina, äiti opettajana, mitä siitä voi tulla? Easy, easy now. Selvää on että minulla on rankka velvollisuudentunto. Eihän minun Annelia eikä Kaisaa tarvinnut hoitaa, eikä kasvattaakaan. Äiti ei antanut. Mutta olisinko minä halunnut? Minähän halusin käydä koulua.

Koulua. Elämänkoulu. Mä olen jäänyt luokalle. Joka yö näitä samoja unia. Uimaranta ja se hyppytorni. Ja sinne täytyy kiivetä parruja ja tukipuita ja vinoja kakkosnelosia myöten. Kuka hyppäsi? Nyt mä oon ylhäällä, mutta enhän mä pääse tästä hyppylavalle. Ei tästä voi hypätä. Hetkinen, hetkinen. Miksi täytyisi hypätä, se on selvää. Vesi, alitajunta. Täytyy päästä alitajuntaan sisälle. Mutta minähän olen jo! Siis... minä katselen kun muut hyppäävät, minun ei tarvitse. Jäänkö siis tähän? Ei käy... tämä tornihan heiluu.

Tuo on mainio kuva, mutta ei ole koko totuus. Alitajunta, olet jäljessä. Mun täytyy pysyä pinnalla. Miten Urmas sanoikaan? Tee vihdoin se väitöskirja. Jätä se. Jätä! Urmas mitään ymmärrä! Jättää vaan kuin koira paskansa. Urmas ja saamarin Jarkko. Ja Tero ryyppäämässä! Jätä! Ja mitä sitten? Minun täytyy päästä tästä irti. Mä lähden tosiaan Tukholmaan. Mutta tää luku on saatava ensin loppuun.

Selvä. Tämä käy kuin tanssi. (Pistää musiikkia stereoista, ottaa pari tanssiaskelta.) Niin, vikahan ei ole minussa vaan yliopistossa. Tai ei sielläkään vaan humanistien työmarkkinoissa. Nauran jo, humanistien työmarkkinat. Ostakaa kielenkääntämistä! Käännetään varovasti, ilman pihtejä, ei paljon satu! Ruokapalkalla! Ostakaa taiteen tutkimusta! Ostakaa lähdekritiikkiä! Lähteiden tutkimusta ja taidekritiikkiä!

Musiikki seis. Asia on niin kuin Saramaa sanoi. Sitä varten tässä on opiskeltu, herää Elina, että päästään alan töihin. Oli sitten mitä töitä tahansa. Mutta alalla.

Nyt mä sammutan tän koneen. (sammuttaa ja istuu nojatuoliin) Karin. Ei sen kanssa voi tehdä, tai voi tehdä, mutta ei luottaa. Siis että se olisi kiinnostunut muusta kuin itsestään. Tai itseähän sillä ei ole, siis tekemisestään. Ihan kuin Urmas. Jaa! Onhan Karinilla sentään porvarillinen minä, sitä Urmaksella ei ole. Ja sitä Urmas kadehtii. Urmas kadehtii porvaria, hölmö. Se kadehtii porvarin rahoja, porvarin lukaalia, porvarin taitoja. Porvarin julkisuutta. Ja porvari onneton kadehtii takaisin Urmaksen pahaa suuta. Kyllä on onnetonta sakkia.

Jos Tero jaksais edes ulkoiluttaa niitä koiria. Jos Terolla olisi mitään yhteistä poikien kanssa. Jos Terolla olisi joku harrastus, mikä tahansa. Mikä tahansa muu kuin rokki. Tietenkin se on rokki, pakko olla syvällistä Terolle.

Puhelin soi

Terve... Mitä? Missä? Mitä se nyt... se on ollut ryyppäämässä. Mistä sä soitat? Olet menossa sinne? Kruununhaassa? No mään tuun kanssa. Multa menee aikaa, mun täytyy laittaa vaatteet ja tulla ratikalla. Soita kun pääset sinne.

Panee puhelimen pois, rupeaa kiireessä etsimään ja pukemaan ulkovaatteita

Voi jumalauta Anneli perkele. Makaamaan kadulle. Me sut siitä revitään. Eikä mitään esitystä edes. Onneksi Kaisa soitti. Mistä sekin tietää, ai niin vartija soitti sille. Onko poliisit tulossa? Onneksi ei ole Tero ja Urmas tässä.

Puhelin soi taas

Haloo... Miksei poliisit vie? No soittakaa ambulanssi! En mä sentään noin hullu ole!

















TOINEN NÄYTÖS



5. kohtaus (Tero, Elina, Jarkko, Karin, Ivar, Maija)

Töölöläinen olohuone. Paljon huonekaluja, moderneja maalauksia seinillä.


Tero:  Ei kannata uutta vuotta juhlia. Sama kuin edellinen.

Elina:  Jos vaikka tapahtuu jotain. Jos joku kuolee.

Jarkko:  Kuka nyt kuolisi? Meistäkö? Ollaanko sairaita?

Karin:  Ota viiniä.

Jarkko:  No kiitos. Sopii. Millekä juodaan?

Elina:  Uudelle vuodelle!

Tero:  Ei mitään tollasta, vaan...

Karin:  Jimi Hendrixille?

Tero:  Ei kun rokille yleensä, meinaan heilumiselle! Siis...

Jarkko:  Toi on parempi. Mutta ei... itse heilutaan... Elinan väitöskirjalle!

Yleistä huutoa:   Jumalauta...   Ei...  Älä rupee...  Toi nyt on...

Tero:  Elinalla on kirjoitus meneillä! Ei tarvitse ruveta sitä tässä rääpimään!

Jarkko:  Istu Tero! Juodaan uudelle vuodelle. Elinan väitöskirja ilmestyy!

Elina:  Kiitos vaan paljon! Kyllä se tulee. Mun pitää viedä kahden ensimmäisen luvun vedokset Ulla Varistolle huhtikuuhun mennessä.

Jarkko:  Siis teorialuvut?

Elina:  Ei. Teoriaosaan tulee neljä lukua.

Tero:  Mitähän Kuukuussa on tällä hetkellä. Olisiko Ivar tullut sinne?

Jarkko:  Sä et halua kuunnella mitä Elina sanoo.

Elina:  Tero tietää nää luvut, montako niitä on.

Karin:  Ei Ivar käy ulkona nyt. Ivar on kuivilla, uuden naisen kanssa.

Tero:  Naisen? Niin, se huilunsoittaja.

Karin:  Mitä vikaa huilunsoittajissa on?

Jarkko:  No ei se oikein Gunnelia vastaa.

Elina:  Siinä se onkin, Jarkko. Sä et ymmärrä perheasioita, entinen homo! Gunnelilla on lapset. Gunnel on kiltti, Gunnel antaa anteeksi. Gunnel on aviovaimo. Maija ei.

Tero:  Ei Ivar mitään seikkailua tarvitse.

Jarkko:  Ei se haluakaan, mutta sen on pakko hakea. Sillä on pakkomielle.

Karin:  Perseveraatio, eikö se niin ollut?

Tero:  Jätetään nyt ne Urmaksen performanssit. Ne on yhtä persettä kaikki.

Elina:  Niin joo. Ivarin perseveraatio on juosta perseen perässä, mutta Urmaksella se on kaivaa omaa persettä peukalolla.

Karin:  Alat sä oleen kännissä, Elina?

Elina:  Miten niin?

Jarkko:  Neljä lukua teoriaosaa? Miksi?

Elina:  Taidehistoria tietysti ensin - mitä performanssi tarkoittaa.

Tero:  Ennen ja nyt...

Karin:  Då och då. Sinne tänne.

Elina:  Ennen ja nyt, meillä ja muualla! Sitten luettelo mitä Suomessa on tehty performanssia - pakko olla. Sitten psykoanalyyttinen osuus. Se on teoria, tai pohja oikeastaan.

Jarkko:  Tossahan on vasta kolme.

Elina:  Kuuntelisit. Sitten tulee sovellusperiaatteet. Miten sovellan Lacania näihin esityksiin.

Tero:  Sä vedät lakanan kaiken päälle.

Jarkko:  Allehan se vetää.

Elina:  Aivan, aluslakana ja päällyslakana! Jumalauta jätkät, ettekö pysty yhtään keskittymään?

Jarkko:  No niin. Siis neljä lukua perusteluja ja vähän perustelukulman tarkastelua. Sitten tulee asia, ehkä, itse esitykset?

Elina:  Enhän minä nyt voi yliopistolle mitä tahansa viedä! Tämä on teoriaa eikä tuoteselostetta!

Karin:  Hyvä hyvä. Soitit sä Urmaalle, Tero? Onko se tulossa?

Tero:  Kyllä mä soitin. Se on Petikossa.

Karin:  Tuleeko se?

Tero:  Eihän siitä saa selvää vastausta irti.

Elina:  Kai se on Liisasta ja lapsista kiinni?

Jarkko:  Ne on jo isoja, ei niitä tarvitse enää vahtia.

Karin:  Mitä Liisa sitten?

Jarkko:  Liisa voi olla äitiään hoitamassa. Silloin Urmas menee työhuoneelleen ja tulee sieltä tänne, jos uskaltaa.

Tero:  Vitut Urmaksesta. Lisää vauhtia täytyy saada. Soitetaan Ivarille.

Elina:  Tero, jos Urmas ei ole paikalla, haistatat hänelle pitkät. Jos on, muita ei olekaan, sinulle.

Karin:  Soita sä Tero. Soita eteisestä.

Elina:  Se on toi Teron homopuoli. Aina pitää olla auktoriteetti ja isähahmo. Täytyy olla isompi mulkku.

Karin:  Ei Tero sellaista kaipaa! Silloin alussa kun me Teron kanssa oltiin, aina mä sanoin että kerrankin löytyy mies, jonka kanssa on yhtä hyvä...  joka rakastelee kuin nainen!

Jarkko:  Tuota ei kannata Terolle sanoa.

Elina:  Tuo on kokonaan henkisellä tasolla. Itsehän kerroit, Karin, kai voin sanoa? Mies rakastelee kuin nainen, miksi? Koska Terolla ei ole tatsia omaan miehisyyteensä. Sitä se Ivarista hakee. Suomen suurimulkkuisin jätkä!

Jarkko:  Mutta ei suurin mulkku, siis munapää.

Karin:  Mitä te sekoilette! Ivar on herkkä kaveri. Se on jääntutkija. Niillä menee hyvin Gunnelin kanssa, koska Gunnel tajuaa Ivaria. Se hyväksyy että Ivar tuntee muitakin naisia. Gunnel on lasten kanssa mökillä nytkin, Tammisaaressa.

Jarkko:  Terosta me puhuttiinkin.

Elina:  Varmaan Ivar soittaa Gunnelille joka päivä.

Karin:  Viis kertaa päivässä.

Elina:  Sä et elä reaalimaailmassa!

Karin:  Kai minä nyt sen tiedän kuinka usein Ivar soittelee! Monta päivää istuttu pöydässä tai veneessä. Jos akku loppuisi kännykästä, Ivar lähtisi uimaan rantaan.

Jarkko:  Hetkinen! Kukaan ei elä reaalimaailmassa! Reaalimaailma ei ole yksi! Kaikki elää omassa maailmassaan.

Elina:  Tuo on reaalimaailman käsitteen vastakohta.

Jarkko:  Sitähän minä juuri sanoin. Onko reaalimaailma ryhmäpäätös sinulle? Akatemian arvosana?

Elina:  Jarkko, sä kyllä vaihdat kantaa aika usein. Yleensä sä puolustat realismia.

Jarkko:  Asenteena eikä lopputuloksena. Filosofi ja entinen homo ei voi pitää hirveen tosina elämän tosiasioita.

Tero:  (tulee takaisin puhelimesta) Eikä runkkari.

Jarkko:  Kyllä me sun omakehus tunnetaan!

Karin:  Tutkija yrittää ymmärtää, taiteilija ei. Jag gör musik, inte logik!

Eteisestä:  Musik måste du också göra.

Karin:  Ivar moi! Miten te näin äkkiä tulitte?

Ivar:  Me oltiin Kulmasessa. Me käveltiin tänne kun Tero soitti.

Ivar ja Maija tulevat sisälle olohuoneeseen ja istuutuvat.

Tero:  No niin, no niin, no niin! Rokkia lautaselle!

Ivar:  Pistä kohta, me istutaan ensin. Kulmasessa oli hirveä meteli.

Karin:  Mulla on kalakeittoa. Tuonko tänne, vai syödäänkö keittiössä?

Huuto perähuoneesta: Mamma!

Karin:  Jag kommer! (poistuu)

Ivar:  Mitä sä oot viime aikoina kuunnellu? Tom Waitsiä?

Tero:  Joo, se onkin hyvä. Karinilla on kyllä vaan yks levy siltä. (panee pyörimään)

Elina:  Me tullaan! Älä tuo turhaan tänne!

Ivar:  Tehän istutte kuin jäykät puuron ääressä. Tero, oot sä kiusannut ihmisiä?

Jarkko:  Tero ei siedä kun puhutaan Elinan väitöskirjasta.

Tero:  Mä en siedä kun puhutaan siitä aina!

Ivar:  Kyllähän siitä aika paljon on puhuttu.

Maija:  Onhan sinullakin Ivar väitöskirja.

Ivar:  Siitä on sata vuotta.

Elina:  Mennään nyt syömään. (menee)

Ivar:  Tuo Elinan väitös vielä hajottaa teidät.

Jarkko:  Ei se väitös ole. Kyllä se on Urmaksen loputon performanssi.

Ivar:  Niin, jauhaminen.

Maija:  Mennään Ivar syömään.

Ivar:  Mennään. Mutta mä pelkään että tätä porukkaa ei enää koossa nähdä.

Tero:  Tule sitten kokoamaan palaset.

Maija:  Kyllä Ivar tulee.

Jarkko:  Ivar kokoaa, mä puhallan murut taivaan tuuleen.



6. kohtaus (Urmas, Elina, Jarkko)

Taiteilijan työhuone. Työpöytä, jossa kirjoja, lehtiä, kaksi viinipulloa, likaisia laseja. Tyhjä lattia, jolla patja. Pari tuolia.


Urmas:  Mitä te sitten teitte?

Elina:  No Tero tietysti alko Ivarin kanssa...

Urmas:  Rupesi mielistelemään sitä?

Elina:  Ei, eihän Tero sellaista...

Jarkko:  No Tero pisti Waitsia soimaan. Sitten Tero meni kysymään mitä huilunsoittaja tykkää Waitsin örinästä.

Urmas:  Teron täytyi provosoida.

Elina:  Eihän Maija osannut mitään sanoa. Tero provosoi, mutta siinä on ajatus takana. Tero yrittää saada vauhtia.

Urmas:  Tero rakentaa tilanteita. Minäkin olin sellainen, mutta sain turpaani monta kertaa.

Jarkko:  Niin, kun se professorin tytär ja psykologi löi sinua pyöreässä baarissa.

Urmas:  Professorin tytär, taideopiskelija, kuka vaan. Mua on lyöty vaikka kuinka monta kertaa.

Elina:  Siinä on Urmas se ero, että sinä vauhkoat. Kierrät kaiken kuviesi ympärille. Tero ottaa kiinni muista ihmisistä. Tero yrittää saada muut esiin.

Urmas:  Joo, Tero ei voi puhua itsestään, kun Teroa ei ole.

Elina:  Teroa ei ole!

Urmas:  Tero ei ole olemassa. Se kiertelee Tikkurilan tavarataloissa levyosastoilla, leikkaa alennuskuponkeja lehdistä. Pakkoliikkeissä ja rituaaleissa se elää.

Jarkko:  Tero ei ole syntynyt aikuiseksi ihmiseksi hei. Hanna sanoi itsestään ettei ole syntynyt, vaan roikkuu äitinsä jalkojen välissä verisenä.

Urmas:  Hanna osaa sanoa sen, mutta Tero vaan pyörii paikallaan.

Elina:  Kyllä Tero puhua osaa. Ja mitä me koko ajan Teroa haukutaan. Ei miehen tarvitse sillä tavoin syntyä kuin naisen, mies on olemassa ulkoisissa asioissa. Hanna puhui naisen itseydestä.

Urmas:  No. Lähdittekö kapakkaan sitten?

Elina:  Ivar ja Maija lähti Karinilta aika pian. Ja Jarkko tietysti.

Urmas:  Sulle tuli noutaja, Jarkko?

Jarkko:  Kuten yleensä. Aika hyvin muistan kuiteskin miten Tero louskutti.

Urmas:  Mutta viini maistuu taas?

Jarkko:  Maistui eilen, maistuu tänään. Huomenna ei.

Urmas:  Otetaan tässä kaikessa rauhassa ja soitetaan kohta Terolle. Nehän voi tulla Karinin kanssa tänne.

Elina:  Mun täytyy kohta lähteä.

Jarkko:  Meinaatko kirjoittaa huomenna?

Elina:  Mun täytyy käydä kopioimassa pari kirjaa. Jenkkilässä on väsätty uutta Lacanin peilivaiheesta.

Jarkko:  Lacan on psykoanalyysin rappio. Se tekee tolkuttoman monimutkaisia asioista että näyttäisi hienolta. Ei ole tarkoitus ymmärtää tai selittää mitään. Pieni gee suhteessa perusgeehen pisteessä gee. Jengi kuolaa.

Urmas:  Oletko lukenut Lacania?

Jarkko:  Mun ei tarvitse lukea, mä oon selannu. Se yrittää sotkea humanistilukijat kaavoilla. Lakana tekee naisellista psykoanalyysistä. Mitään ei yritetä paljastaa, vaan kaikki peitellä.

Elina:  Freud oli yläluokan naisten pyörittelijä. Halveksi naisia.

Urmas:  Lacanilla on tämä isän nimi. Jos et tunnusta isän nimeä, sun kieles on psykoottista.

Jarkko:  Halveksi tai ei. Ei se muuta lakanan paikkaa. Lakana peittää, Freud paljastaa. Sulla Urmas on toi uskonnollinen palvonta aina vaanimassa. Jos joku väittää jotain kummallista ja perustelee kummallisesti, sä oot heti mukana. Kunhan on harrasta.

Urmas:  Ajattelu joka ei hae isän nimeä on psykoottista.

Jarkko:  Psykoottista! Jos joku väittää että tämä lasi on Jeesuksen viesti maailmalle, tai että jumala antaa käskyjä sähkölampun kautta, se on psykoottista. Psykoottisen mielestä Halonen on ufojen asialla, ja juuri sen takia tästä huoneesta ei voi poistua muuten kuin käsillään kävellen! Pitäisi tunnustaa isän nimi! Camus sanoo että ihmisen on kuoltava sovintoa tekemättä! Sun konstilla ja asenteilla ei olis ensimmäistäkään kapinaa missään päin maailmaa syntynyt. Jos kaikki köyhät olisivat sun tapasia, Bourbonit hallitsis edelleen Ranskassa ja Romanovit Venäjällä. Orjanomistajan ruoska vinkuisi meidänkin selässä, kato. Paitsi tietysti Karinin, kun se on aatelinen.

Urmas:  Sä vedät name-droppingiin.

Jarkko:  Mä osoitan historiallisilla esimerkeillä minkälaista sun ajattelusi on, tai sanamagiaahan se sulla on. Ja lakanalla.

Elina:  Peilivaihe lakanalla...

Jarkko:  Voi sillä joku oivalluskin olla. Mutta se on konservatiivi.

Urmas:  Jätetään lakana. Yksi mimmi kerran sai shokin kun mulla ei ollut lakanoita täällä.

Elina:  Ja likaiset lasit.

Jarkko:  Joo, antaa lakanan lojua lattialla, saamari. Mä voisin vetää ton...

Elina:  Et rupea laulaan nyt. Kerro tosiaan naisjutuistasi, Urmas.

Urmas:  Anna niitten virsien olla, Jarkko.

Jarkko:  Ei ne mitään kirkon virsiä ole.

Elina:  Etkö sinä juuri tunnusta isän nimeä kun laulat virsiä? Sinun isäsihän oli uskovainen.

Jarkko:  Pitää sanoa uskomassa... isäs oli uskomassa.

Urmas:  Ei Jarkko tunnusta, se laulaa protestimielessä.

Jarkko:  Tuon saman sanoi kapteeni maisteri Ylänen, mutta tarkemmin. Mun laulamiseni on sitä että heitän menemään lapsuuden kahleita... mun ei ole pakko kuunnella kolmen tunnin saarnaa Jeesuksen verestä enää. Taas tää menee tähän uskontokelaan! Ruvetaan nyt puhuun menestyksestä ja mediasta, Urmas, niin unohtuu usko sultakin.

Elina:  Susta oli hyvä juttu Teatteri-lehdessä.

Urmas:  Joo oli, se toimittaja kirjoitti tasan mitä mä sanoin. Se otti nauhalle ja purki siitä.

Elina:  Se Turkki-kela on kyllä aika epäselvää.

Urmas:  Se oli liite mun menneisyyteen. Turkissa mä pääsen mun omaan 50-luvun maailmaan joka oli Kuntsilla.

Jarkko:  Sä pääset irti ajattelusta, kun ei tarvi puhua suomea. Sönkkäät vaan tönkköenglantia. Ja sulla on enemmän rahaa kuin täällä.

Urmas:  Turkki ja islamilainen maailma ei ole kahtia jakautunut niin kuin meidän päämme. Siellä usko ja muu elämä eivät ole erikseen.

Jarkko:  Islam on jakautunut. Öljyrikkaat ja huiviköyhät. Oppineet ja pommikundit.

Elina:  Mutta jakautuminen on hyvä! Pitää olla tilaa sisällä, omassa päässä ja kropassa! Että voi ottaa etäisyyttä muihin ihmisiin. Se on tutkimuksen ja ajattelun ehto.

Urmas:  Mä uskon uskoon. Ajattelu ei ole minulle auktoriteetti.

Jarkko:  Ei tosiaankaan ole. Usko pelastaa, oli sitten uskoa mihin tahansa, vaikka auton takapenkkiin, niinhän se oli. Tunteilua on sinun uskosi, sitä sinä haet.

Elina:  Taavi uskoo kulliin. Sillä oli se iso kulliveistos taidemuseon takana. Sääli että se hävitettiin.

Urmas:  Taavin ei tarvitse uskoa mihinkään.

Jarkko:  Urmas ei usko mihinkään ulkopuoliseen vaan pelkkään uskoon. Ei ole uskon kohdetta. Omaan tunteiluun sinä uskot. Ei ole mitään järkeä tosiaan.

Urmas:  Uskossa ei ole järkeä?

Jarkko:  Tunteilussa ei ole järkeä. Usko on intentionaalinen akti, niin kuin tieto. Siis episteemiseltä rakenteeltaan! Kai tajuatte? Ei sitä voi olla ilman kohdetta. Ei se voi olla oma kohteensa itse!

Urmas:  Tuo on kehäpäätelmä.

Jarkko:  Sä et edes tiedä mitä kehäpäätelmä tarkoittaa! Mä kuvasin kategoriavirheen. Sun uskosi liikkuu kehässä. Jeesuksellakin oli uskossa kohde, Taivaallinen isä.

Urmas:  Kehäpäätelmä on hyvä. Pitää liikkua kehässä, saada valo kiertämään kehässä.

Jarkko:  Kehä on noidankehä, circulus vitiosus.



7. kohtaus  (Elina, Karin, Jarkko, Urmas)

Sama olohuone kuin 2. kohtauksessa


Karin:  Siitä näet Elina, ettei koko ajan tarvitse jännittää. Kaikki menee hyvin. Juodaan ja jutellaan. Sitä varten seremoniat on. Ei ne ole vakavia. Pyöritään paikallaan niin kaikki näkee että tässä ollaan.

Jarkko:  Joo. Seremoniassa pääsee eroon nimeämisen tarpeesta. Katostaan miltä kaikki näyttää, niin ei tarvitse määritellä.

Elina:  Kyllä mun isän nimi on oikeasti Aake. Mutta isän nimi analyysissä on eri juttu kuin oikea isä. Isän nimi on järjestyksen ehto ruumista vastaan. Siis naisen ruumista. Tai yleensä vaan ruumista. Elävää ruumista. Täytyy kirjoittaa tämä auki.

Karin:  Oikeat isä jyrää käsitteen. Siellähän se istui karonkassa jatkoilla.

Elina:  Isä oli päävieras. Ihme että jaksoivat tulla Kinnulasta.

Karin:  Ei puhunut mitään, eikä äitisikään.

Elina:  Ei, mutta huomasin että kyllä ne oli hyvällä tuulella.

Karin:  Miksi ei. Sun siskosikin täytti viisikymmentä ja sai viran.. Ja lapsenlapsi mukana juhlimassa tätiään. Se Karoliina on eri näköinen kuin sinä ja siskosi.

Elina:  On. Ei muita lapsenlapsia olekaan mun vanhemmilla, vaikka viisi tytärtä. Tarjootsä mullekin sauhut?

Karin:  Odota, mä väännän sätkän sulle.

Jarkko:  Mäkin voisin ottaa.

Karin:  Tulee.

Jarkko:  Käsite on puujalka psykoanalyysissa, se on väliaikainen apu. Nimenomaan siis kliinisessä työssä. Kiitos, Karin.

Elina:  Ovathan käsitteet väliaikaisia filosofiassakin.

Jarkko:  Niin sen pitäisi olla. Ennen ne rakennettiin hyvin ja silti ne hajosi. Filosofia pyrki käsitteisiin, luomaan systeemiä niistä. Psykoanalyysi yrittää näyttää tilanteen. Eikö? Se auttaa eläytymistä. Tästä oltiin muuten erimielisiä mun terapeuttivainajan kanssa.

Karin:  Älä mutise.

Elina:  Miten niin?

Jarkko:  Se väitti että piirretään karttaa, ei kasata palikoita eikä kaleidoskooppia kierretä. Elämäntilanteesta, karttaa.

Elina:  Mikä sille tuli?

Jarkko:  Taisi olla myrkky, mä luulen ettei se ampunut itseänsä. Kyllähän lääkäri saa rohtoja. Kaameat hautajaiset Espoossa, kaikki itki. Otti siis lääkkeitä. Yritti soittaa vaimolleen ennen kuin henki lähti.

Karin:  Kenelle?

Jarkko:  Vaimolleen. Tämän kuulin häneltä itseltään puhelimessa, siis vaimolta. Hautajaisissa oli kaksi pientä lasta ja vanhat vanhemmat, toinen lykkäsi rullatuolissa toista.

Elina:  Ohhoh. Siihen loppui analyysi.

Jarkko:  Analyysi loppui kun dialyysi ei auttanut.

Karin:  Isän nimestä tuli isän kivi.

Elina:  Joo, hautakivi! Isän hautakivi niille pikkulapsille.

Jarkko:  Mä kävin katsomassa sitä hautaa parina kesänä. Kivi sille tuotiin monen vuoden kuluttua. Katkennut pylväs, sen päässä pikkulintu.

Karin:  Pitäisikö syödä jotain.

Elina:  Ei jaksa. Tää rööki riittää, ja punaviini.

Jarkko:  Tää blossi rupee koliseen. En oikeestaan yleensä käytä, mutta sauhutkoon nyt.

Elina:  Palaako tajunta?

Jarkko:  Mistä?

Karin:  Tajunta on tyhjää, ei se voi palaa.

Elina:  Kaukaa haettua.

Karin:  Intialaista. Buddhalaista.

Elina:  Nekin on taas Indokiinassa, Rappe ja sen kaverit. Koko rönttöjengi. Millähän rahalla nekin matkustaa?

Karin:  Rapella on perintörahoja.

Jarkko:  Ja Nupposella on rojalteja siitä yhdestä piisistä. Se pyytää aina Yleltä rahaa musiikkiteoksen valmisteluun.

Elina:  Antaako ne?

Jarkko:  Kai ne antaa. Tulee tosiaan se jengi mieleen tästä poltosta. Koskahan nekin palaa?

Karin:  Ai Thaimaasta?

Jarkko:  Polttavista maista.

Elina:  Vai polttamisesta...

Jarkko:  Mä en kyllä viitsisi mennä ulkomaille hikoilemaan.

Elina:  Ei sulla ole rahaakaan. Mites menet.

Karin:  Hei ovikello soi. Meet sä Jarkko avaamaan.

Urmas:  (tulee eteisestä) Ovi oli auki.

Karin:  Tule sisään, Urmas.

Urmas:  Täällähän on savua kuin tulipalossa.

Elina:  Ei täällä pala kuin rööki.

Urmas:  Elina, mun hengen morsian. (menee halaamaan Elinaa)

Karin:  Mites  voi olla morsian, kun on naimisissa teorian kanssa?

Jarkko:  Elina on morsian, lakana on huntu.

Urmas:  Jarkko on vielä tajuissaan. Missäs Tero on?

Karin:  Tero on töissä.

Urmas:  Täytyyhän jonkun töitäkin tehdä.

Elina:  Tero tykkää olla vahtimestari.

Karin:  Niin, Tero tykkää olla vihainen vahtimestari kopissa.

Urmas:  Tero saa järjestystä päiväänsä. Ja saa rahaakin. On se aina enemmän kuin peruspäivärahan neljäsataa.

Jarkko:  Miten sä lasket? Päivärahan päälle tulee toimeentulotuki ja asumistuki. Työstä ei saa enempää. Ei kannata työssä hikoilla, jää tuntipalkka pieneksi.

Elina:  Mikä päiväraha? Työmarkkinatuki!

Jarkko:  Joo mä tuen työmarkkinoita olemalla työtön. Työmarkkinatuki eli työttömyysturva eli peruspäiväraha. Kelan korvaus.

Karin:  Sehän on se, mitä varten pitää täyttää työtön-työtön-lappu.

Jarkko:  Just niin, sä tiedät. Paitsi ei sitä tarvitse enää täyttää. Kunhan rastitat pari ruutua netissä. Sen sä voit Urmas tehdä ulkomailtakin.

Urmas:  Kyllä tuhatkahdeksansataa on hyvä summa anyway.

Jarkko:  Sen verranko Tero saa?

Karin:  En tiedä paljonko Tero saa.

Urmas:  Terohan lainasi sinulle kolme tuhatta noiden sohvien ostoon.

Karin:  Joo. Maksan kunhan näyttely myy. Oletko Urmas lähdössä taas Turkkiin?

Urmas:  Heti kun kutsu tulee. Mun pitää viedä sanaa eteenpäin.

Jarkko:  Oliko se niin että köyhät ovat onnellisia vai että köyhyys on arvokasta?

Urmas:  Vuorisaarnan mukaan köyhät ovat onnellisia eli autuaita.
Autuaita olette te köyhät.

Jarkko:  Jos väität että köyhyys on arvokasta, köyhät eivät voi olla autuaita. Koska he eivät olekaan köyhiä vaan arvokkaita!

Urmas:  Älä sotke puuroa velliin.

Jarkko:  Sinä sotket. Jeesus ei sanonut että köyhyys olisi arvokasta, vaan että köyhät olisivat autaita, jos tajuaisivat olevansa... mitä? Vapaita? Kun ei muuta ole. Ja Jeesus käski että ei huolehdita vaatteista.

Elina:  Urmaalla on aina puku, mutta se on ostettu käytettynä kymmenellä eurolla.

Karin:  Kyllä pukeutua täytyy. Sama se maksaako puku kymmenen vai sata euroa.

Jarkko:  Eikä pitäisi huolehtia syömisestä eikä edes juomisesta. Menikö Urmas tänään taas kalkkunaleikettä? Ja valkkaria?

Urmas:  Punaistahan minä juon.

Jarkko:  Niin nyt. Mutta paaston aikana tislattua vettä.

Urmas:  Paastossa pitää ruumiin puhdistua. En kadu paastojani.

Jarkko:  Ei kannatakaan katua. Ei kannattaisi huolehtia koko ruumiista niin raskaasti.

Elina:  Urmaalla on raskaat luut kun se on noin laiha.

Jarkko:  Oletko muuten nähnyt uuden raamatunkäännöksen?

Urmas:  Totta kai.

Jarkko:  En kirkon käännöstä tarkoita, vaan uuden maailman käännöstä. Sen on joku lahko julkaissut täällä, kai Jenkkilästä peräisin. Siinä laitetaan huomiota verbien kääntämiseen.

Urmas:  Siis kreikasta?

Jarkko:  Niin, Uudessa testamentissa. He ovat sitä mieltä että käännöksessä ei saa pyrkiä sujuvuuteen alkukielen kustannuksella. Esimerkiksi sanomista koskeva verbi pitää kääntää samaan tyyliin kuin alkukielessäkin on, arkisesti. He ovat systemaattisesti kääntäneet sanalla hörähtää.

Karin:  Mitä skeidaa?

Jarkko:  Mä voin lukea. (ottaa hyllystä Raamatun) Otetaan nyt vaikka tämä jalkojenpesujuttu. (lukee) Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä hörähti: Herra, sinäkö peset minun jalkani. Jeesus hörähti: Mitä nyt teen, sitä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.

Urmas:  Anna olla.

Jarkko:  Tämä on raamatuntulkintaa, ihan kuin köyhien arvokkuus.

Elina:  Tuo on mauttomuuksia, Jarkko.

Jarkko:  Pietari hörähti: Sinä et saa ikinä pestä minun jalkojani.  Jeesus hörähti: Jos en minä pese sinua, sinulla ei ole sijaa minun luonani.

Elina:  Anna olla. Mitä yrität todistaa?

Jarkko:  Todistan vain minkälaista väkivaltaa Urmaksen Raamatusta saarnaaminen on. Tämä on mukaelma!

Urmas:  Mä otan vakavasti sen mitä puhun. Mä otan itseni vakavasti.

Jarkko:  Juuri niin. Siinä sen näkee.

Elina:  Minkä?

Jarkko:  Kuinka Urmakselle on käynyt. Kundi tulee jäykemmäksi joka viikko. Minä olen tärkeä. Taide on tärkeä. Hevonen on tärkeä. Talitintti on tärkeä.

Karin:  Eiköhän lähdetä Kulmaseen. Tero tulee sinne suoraan töistä.

Urmas:  Jarkon viisaus on akuankkaviisautta.

Jarkko:  Niin on. Ja vakavasti ottaminen omavanhurskautta.

Elina:  Karin, mä en taida jaksaa sinne. Sano Terolle terveisiä.

Karin:  Okei.



















KOLMAS NÄYTÖS



8. kohtaus (Elina, Tero, Anssi)

Huone Tukholmassa, itämaista rekvisiittaa, kynttilöitä



Tero:  Mä näin sellaista unta että mä olin jossakin kaupungissa, outo kaupunki, Praha tai sellainen. Pelkkiä katuja ja taloja, ei mitään puistoja, aika synkkää. En tiennyt oliko yö vai päivä.

Elina:  Eurooppalainen kaupunki.

Tero:  Joo, mutta mikä aika, en tiedä. Mutta se oli vaan kulissi. Tapahtuma oli se että olin kadulla ja jouduin väistymään kuljetusta. Vaunuilla tai busseilla kuljetettiin hulluja. Niitten naamoja näkyi ikkunassa, todella älyttömän näköisiä. Tummanpunaisia, älytön ilme ja kovia irvityksiä. Joillakin oli koko pää pelkkä musta kiiltävä biljardipallo, heilui holtittomasti, tällai näin. Mutta jouduin väistelemään koko ajan, koska vaunujen sivuilla ratsasti poliiseja kovaa vauhtia. Jokaisella poliisilla oli vaijerin päässä rautapallo. Oikealla puolella ratsastava pyöritti sitä oikealla puolellaan. Kallo murskaksi jos joku olisi jäänyt alle, ei muuta. Pakko väistää. Juuri juuri ehdin aina kulman taakse tai aidan väliin. Vasemmalla puolen ratsasti vieressä toinen ja pyöritti kuulaa vasemmalla kädellä. Viuh viuh viuh. Kauhea vauhti. Hullujen kuljetusta ei saa millään estää.

Elina:  Minne niitä sitten vietiin?

Tero:  No se selvisi. Lopulta oltiin suljetulla pihalla ja viimeinen vaunu tuli portista. Vartija meinasi jo sulkea portin, mutta joku tyyppi oli mun kanssa koko ajan, ja vinkkas mulle että nyt ulos. Vartija päästi meidät viime hetkellä ulos.

Elina:  Mikä paikka se sitten oli, toinen hullujenhuone?

Tero:  Jes. Hulluja vietiin hulluinhuoneesta toiseen. Mä kysyin siltä tyypiltä minkä takia niitä ei saanut pysäyttää. Nehän olisi voineet huutaa mitä tahansa, se sanoi. Sitten me mentiin johonkin pöytään niinkuin kadulle, niinkuin terassille istumaan. Siinä oli joku kolmas, mutta tää mun kyttääjä änkesi aina mun perseen taakse istumaan, ihan kiinni.

Elina:  Hirveä vainofantasia.

Tero:  Joo, mutta sitten mä olin vielä jonkun naisen kanssa kävelemässä kadulla. Se oli aivan tolkku pois, hirveässä kunnossa. Me mentiin johonkin ravintolaan. Se rupesi vähitellen selviämään. Ihmiset olivat tyytyväisiä.

Elina:  Kyllä tuota voisi analysoida.

Tero:  Ei jakseta nyt.

Elina:  Ei jakseta eikä ehditä. Anssi tulee kohta, mun täytyy ruveta pukeutumaan.

Tero:  Pukeutumaan?

Elina:  No ei nyt ihan vielä.

Tero:  Täällä sä sitten aina olet tässä kämpässä. Meinaan kun olet Tukholmassa.

Elina:  Missä mä sitten olisin. Minähän tulen Anssia tapaamaan.

Tero:  Munhan ei oikeastaan pitäisi olla täällä.

Elina:  Mitä sä nyt oikeen jankutat?

Tero:  Olihan sulla ja mullakin hyviä aikoja, silloin Tampereella ainakin.

Elina:  Ai jaha. Menneitä aikoja muistellessa.

Tero:  Kai mua nyt vähän kaivaa kun sä tuut tänne istumaan Anssin kanssa kynttilöiden keskellä.

Elina:  Kohta näet mitä se istuminen on.

Tero:  No siis, meillä ei ole ollut seksiä viiteentoista vuoteen...

Elina:  Seitsemääntoista.

Tero:  Seitsemästä seitsemääntoista. Sitten sä tuut tänne ja sulla on jotain Anssin kanssa. Sentään mun kaveri Riihimäen ajoilta. Ja mä lähden mukaan katsomaan maisemia. Mitä helkkarin maisemia Tukholmassa on? Ettehän te edes kuuntele musiikkia.

Elina:  Tero rakas, ei Anssi kuuntele musiikkia. Ei hänellä ole mitään muuta kuin tuo faktorin homma. Pomonsa siinä. Ja kohtuullinen palkka, voidaan käydä syömässä ravintolassa. Ja minä!

Tero:  Sinä?

Elina:  Minä niin! Eihän me naimisiin mennä. Mutta Anssi saa minulta kaiken. Mitä sä luulet että Anssilla on niin kauan kun minä taas tulen? Ei se naisia jaksa yrittää. Ei vieraat naiset edes kiinnosta sitä.

Tero:  Eikä Anssi naisia.

Elina:  Miten niin! Kyllä Anssi naisia huomaisi, jos jaksaisi katsoa ympärilleen. Siellä kirjapainossakin...

Tero:  Onneksi ei jaksa.

Elina:  Älä vittuile. Et sä tästä kärsi.

Tero:  Mitä sä oikein keräilet siellä?

Elina:  Täytyy vähän dramatisoida kato. Älä nyt liian tarkaan vilkuile.

Tero:  Vaihda perhana vaatteita. Mä paan nää kuulokkeet päähän ja kato Eaglesin soimaan... Ovikello soi.  - Hei, ovikello soi!

Elina:  Se on Anssi!

Tero:  Miks helvetissä se ovikelloa soittaa omaan kämppäänsä?

Elina:  Me on sovittu. Mene avaamaan. Pidä sitä pari minuuttia keittiössä.

Tero menee avaamaan ovea. Elina vetää viimeiset roolivaatteet äkkiä päälleen. Tero ja Anssi tulevat.

Anssi:  Kuka sinä olet? Hiukan yhden tuttavani näköinen, yhden Elinan. Mutta miksi sinulla on tuollaiset natsivaatteet?

Elina:  Mitkä hemmetin natsivaatteet? Kai naisella saa olla saappaat?

Tero:  Häh?

Anssi:  Ole sinä hiiri hiljaa siinä!

Elina:  Älä sano minun kavereitani hiiriksi! Mikä itse olet, harmaa postimies? Tiedätkö mikä on postimies ilman kynää?

Anssi:  En tiedä. Enkä ole postimies.

Elina:  Et niin. Postimies ilman kynää on kuin Mersu ilman tähteä.

Tero:  Häh?

Elina:  Et säkään mitään tajua. Mersu ilman tähteä on kuin postimies ilman kynää. Talo ilman aitan polulla steppaavaa emäntää.

Tero:  Ai dominaa?

Elina:  Haista! Kuuntele ja opi nulikka. Postimies ilman kynää on kuin huora ilman vittua!

Anssi:  Yrittääkö tuo ämmä komennella meitä?

Elina:  En yritä vaan komennan! Naurettava koppalakki! Nahkatakki! Punainen korsetti ja ketjuja! Saappaat! Pitääkö minun pukeutua kuin 50-luvun maalaispoliisi tai operettinatsi ja lyödä sinua kolmekymmentä kertaa ennen kuin pääset edes asiaan!? Mattopiiskalla!

Lyö Anssia selkään mattopiiskalla.

Anssi:  Lyö! Lyö vielä! Varrella!

Elina:  Ei sinua lapsena lyötykään. Mutta nyt lyödään! (Lyö joka lauseella.) Tai ehkä yhden kerran isäs löi. Noin! Juovuksissa! Eikä sinulle puhuttu! Tuosta! Eikä sinulla ollut isää!

Anssi:  Auts! Mutta äiti oli.

Elina:  Köyhälistön kakarat! Ei teillä mitään ollut! Neuroositkin tehtävä rock-sivuista!

Anssi:  Älä Terolle huuda! Tero vain katselee!

Elina:  Tero katselee ja toimii illalla, omassa sängyssä peiton alla.

Tero:  Antakaa mennä, ei tuo niin kummallista ole. Karinin kokous loppuu kahden tunnin kuluttua, mä lähden Sergelin torille.

Elina:  Sahajauhonsyöjät! Jauhatte puppua! Sinä ja Tero! Ja Urmas! Teillä ei ole mitään! Oksennatte sanoja lautaselle! Sekoitatte ja syötte haarukalla. Nälkä lähtee! Tässä tulee molemmille päin persettä! Te olette samanlaisia!

Tero:  Onko tuo oikea ratsupiiska?

Elina:  Aasipiiska tämä on!

Anssi:  Jes, minä olen aasi!

Elina:  Ja siinä pysyt aasina vaikka kuinka hakkaisi! Ei mitään liikettä.

Anssi:  Otetaan Tero mukaan. Auts.

Tero:  Hah hah.

Elina:  Otettaisko? (Lyö.)

Anssi:  Tero mukaan!

Tero:  Pitäkää päänne kii, mä lähden.

Elina:  Tero mukaan! Perseet paljaiksi!

Tero:  Joopa joo. (Nousee ja lähtee eteiseen päin.)

Elina:  Tuohon Anssin viereen ja perseet paljaiksi! Muuten Karin saa tietää yhden jutun.

Tero:  Jumalauta! Sä kärsit tästä vielä!

Elina:  Arvaa kuka kärsii ensin? Enemmän!

Anssi:  Tero tähän! Perse!

Tero:  Tää ei jää tähän. (Asettuu Anssin viereen yläruumis sängyn päälle, jalat lattialla, ja vetää housut polviin.)

Elina:  Ja nyt lähtee...


9. kohtaus  (Elina, Eino, Urmas, Tero, Karin, Jarkko)

Olohuone Itä-Helsingissä, Lundia-kirjahyllyjä, sohva, taidejulisteita


Elina:  Hienoa, hienoa! Miten te kaikki yhtä aika tulette?

Urmas:  Karin toi meidät autolla, tultiin Kulmasesta. Me nähtiin Jarkko tossa pihalla.

Karin:  Tero ajoi.

Jarkko:  Mä tulin metrolla.

Elina:  Niin, sähän asut täällä lähellä.

Jarkko:  Lahden tuolla puolen, mutta Itä-Helsingissä, jees. On sinne kolme kilometriä.

Urmas:  Asuu täällä muitakin lähistöllä...

Jarkko:  Älä Urmas rupea sitä menestysteologiaa.

Karin:  Mitä teologiaa?

Jarkko:  Urmas rupeaa selittämään menestystaiteilijan portinpylväitä Marjaniemessä.

Tero:  Hahhaa, videomimmi...

Elina:  Tulkaa peremmälle.

Urmas:  Tosiaan, nyt olemme Elinan ja Einon tupaantuliaisissa. Onneksi olkoon Elina, saanko halata! Makeen näköistä täällä.

Elina:  Eino teki pintaremontin, putsasi ja maalasi seinät. Me ei laitettu tapetteja, jätettiin vaan valkoiseksi.

Karin:  Ei kukaan nykyään tapetteja laita.

Jarkko:  Kyllä tää hyvän näköistä on. Hieno näköala tuonne pihalle.

Elina:  Joo, se tässä onkin parasta. Mutta eihän täällä mitään pylväskäytäviä ole.

Urmas:  Elina, pylväshallit ovat skeidaa.

Jarkko:  Kovasti ne sinun päässäsi kummittelevat.

Karin:  Onko tämä sitä teologiaa?

Tero:  Pylväsfilosofia on stoalaisuutta. Ne kävelivät pylväiden välissä.

Jarkko:  Urmaalla ei ole koskaan filosofiaa vaan aina teologiaa. Tärkeintä on usko.

Karin:  Mitä se nyt tässä tarkoittaa?

Jarkko:  Pylväisiin pitää uskoa. Sama se kadehtiiko niitä vai ei, tärkeintä on aito usko pylväisiin. Pylväitä ei voi väistää.

Urmas:  Mä sentään asuin siinä lähellä, pihamökin perähuoneessa.

Karin:  Koska?

Jarkko:  Kuuskytluvulla, eiks ollut?

Tero:  Urmas haluaa lyödä toisia pylväillä.

Jarkko:  Niin just, mutta ei onneksi pysty. Kyllä Urmas niistä ohi pääsee, kun tarpeeksi kiertää.

Karin:  Olihan sulla siinä Turkin kuvassakin pylväitä, Urmas.

Elina:  Juodaanko hei kaikki kahvia! Meillä on myöhemmin vähän purtavaa, meinaan jos joku haluaa oluen kanssa tai viinin.

Jarkko:  Ookoo. Haetaan. Ai sulla on ihan pitkopullaa. Oletko itse leiponut?

Elina:  Ei sentään, Einon äiti toi.

Urmas:  No hän on itse tehnyt. Onhan tämä hienoa, juodaan kahvia uudessa asunnossa, vaikka vielä toissa päivänä Elina meinasi heittää koko juttunsa wege.

Jarkko:  Ei se ollut toissa päivänä vaan toissa vuonna.

Tero:  Mitä mitä?

Jarkko:  Silloin kun Elina muutti sinne yksiöön Töölössä. Remonttiromua hirveästi ja pölyä ja Elina huusi että tämä on minun loppuni!

Elina:  Olisi se voinutkin olla.

Urmas:  Se olisi voinut olla uuden alku.

Tero:  Eikö muka ollut, sehän on! Iloisesta Silakasta Elina löysi Einon ja nyt ollaan tässä.

Urmas:  Mutta Elinan projekti jatkuu.

Karin:  Miten niin jatkuu, väitöskirja on valmis ja virka saatu, ainakin vähäksi aikaa. Onnea paljon, Elina!

Elina:  Kiitos kiitos.

Tero:  On Urmas siinä oikeassa että vähän jokainen tässä porukassa voisi maata missä tahansa ojassa.

Urmas:  Mikä sillä sun siskollas oikein oli, Elina?

Elina:  No se nyt oli vaan...

Tero:  Siellä se tekee töitä luonnonvaraministeriön kirjastossa taas.

Jarkko:  Luonnonvarojen ryöstöministeriön.

Karin:  Se oli jokin väliaikainen päähänpisto.

Urmas:  Onneksi väliaikainen, kun piti maata kadulla.

Jarkko:  Jalkakäytävällä se oli, ei siinä mennyt kuin vähän toista tuntia, sen jälkeen kun me oli tultu. Ambulanssimiehet sai sen puhutuksi kyytiin.

Tero:  Hengen jännitys jolla voidaan vielä ampua kaukaisimpiin maaleihin! Sama jännitys kuin Urmaalla makaamisessa.

Jarkko:  Hyvä Tero, Nietzsche-sitaatti!

Urmas:  Annelin jännitys makaamisessa on samaa kuin Elinalla. Minä olen vain taiteilija.

Jarkko:  Parasta ettei makaa keskellä ajorataa, niin kuin sinä, Karin.

Karin:  Tero kertoi. Kai sitten makasin.

Elina:  Okei, luetellaan kaikkien hulluudet. Einolta ei kyllä löydy mitään.

Urmas:  Tosiaan, antaa olla, nyt on juhlapäivä. Mutta on tässä sen verran, että kannattaa katsoa miten kukin... Jarkkokin, vanha leipäjonolainen.

Jarkko:  Eilen sain leipäjonosta sitruunan. Niillä on huumoria siellä, sanoivat että tässä on sitruuna rouvalle.

Elina:  Leipomiseenko?

Karin:  Sanoivatko ne sinua rouvaksi?

Jarkko:  Olin Marjan kanssa. Se meni edellä, luulivat ehkä rouvaksi. Tyttöjen kilpikonna syö hänet kuulemma konkurssiin, sen takia Marja halusi leipäjonoon.

Urmas:  Minä puhuin omasta leipäjonostani.

Tero:  Olithan sinä sielläkin jonossa, Jarkko.

Jarkko:  Kuten sinä ja monet muut.

Urmas:  Ei Jarkko ole oikeasti leipäjonossa. Leipäjonossa odotetaan antia ylhäältä.

Jarkko:  Sinä et voi tietää mitä jonossa haetaan, sinä olet leipäjonossa vain esittämässä. Leipää siellä haetaan, ja mitä nyt sattuu olemaan, kanaa tai lenkkiä, ja vihanneksia.

Tero:  Siellä haetaan sitä mikä on lopussa. Toiset leipää, mutta Urmakselta puuttuu tarkoitusta. Urmakselta on polttoaine lopussa.

Urmas:  Oho, oho.

Jarkko:  Osuit, osuit! Urmas etääntyy Kalliosta kuin Sputnik maapallosta. Kuu vetää enemmän. Urmas on joutumassa kuun pimeälle puolelle. Siellä on tarpeeksi sisäruokintaa ja teologiaviihdettä, koko ajan. Siksi sun täytyy Urmas käydä katsomassa miten asiat ennen oli, Kalliossa.

Elina:  Ovat edelleen.

Jarkko:  Olivat silloin kun Urmas oli vielä silakkalinjalla.

Tero:  Urmas söi silakoita nuorempana ja oli köyhä.

Urmas:  Köyhä minä olen edelleen. Varmasti saan vähiten meistä kaikista.

Jarkko:  Mutta hengessä et ole köyhä enää.

Elina:  Jätetään toi raamattukela. Eino voisi soittaa vähän kitaraa.

Huutoja:  Hyvä! Okei! Joo!

Urmas:  Mutta sitten Elinan ja Karinin pitää tanssia.

Eino soittaa ja naiset tanssivat

Tero:  Hyvä hyvä hyvä. Syöty ja tanssittu, nyt ruvetaan kaataan.

Urmas:  Otetaan vaan iisisti että Elina tykkää.

Karin:  Voisi katsoa vähän eteenpäinkin. Mitä kukin aikoo tehdä?

Tero:  Ja Jarkon pitää aloittaa.

Jarkko:  Päin vastoin. Filosofin pitää miettiä kauan kato.

Urmas:  Elinalla tässä on käännekohta. Luuletko että saat viran museosta?

Elina:  Ei mahdotonta. Ainakin voin hakea.

Jarkko:  Sinä olet Urmas vuosikaudet tolkuttanut ettei Elinalla ole mitään mahdollisuuksia virkaan. Koko väitös on vain Elinan laulua. Omenapuun kukka lokakuussa.

Urmas:  Sanoin vain mikä on Elinan väitös sisältä päin. Mutta voi tapahtua kummia juttuja. Onhan Varisto sinun kannallasi?

Elina:  On tietysti, maksoi painatuksenkin. Mutta tämä on vain määräaikainen virka, yhden vuoden.

Karin:  Mutta sinä voit saada jatkoa.

Urmas:  Elina voi saada jatkoa, jos ei tee yhtään virhettä. Siis jos ei tee mitään painavaa.

Tero:  Hyvää jatkoa jos ei oma riitä. Kaikki tuon tietää, Elinan tilanne on selvä. Kyllä Jarkon täytyy nyt sanoa.

Urmas:  Sä se vasta epäonnistuja olet, Jarkko. Kaikkea olet kokeillut, mitään et saa valmiiksi.

Tero:  Onhan Jarkko saanut.

Urmas:  Valokuvaaja - ei, filosofi - ei, taiteilija - ei, kirjailija - ei, uskova - ei, isä - ei...

Jarkko:  Sun mielestä joku on jotakin silloin kun se on valmis. Mun mielestä se silloin lakkaa toimimasta.

Urmas:  Mitä sä aiot tehdä loppuikäsi? Elina sai väitöksen valmiiksi, nyt on enää yhteiskuntaa tuleeko mitään palkkiota.

Jarkko:  En tiedä loppuiästä, nyt olen siirtymässä hyönteistieteeseen. Miten kärsäkäs joutuu elämään aina kärsänsä ehdoilla. Hyttynen imee naudoista verta laitumella.

Elina:  Jarkko meinaa kirjoittaa.

Tero:  Meistä.

Urmas:  Ahaa. Mutta se on vain aikomusta.

Jarkko:  Ja sitä ei nähdä internetissä.

Elina:  Terosta ja Karinista kyllä tietää mitä tapahtuu.

Urmas:  No mitä?

Elina:  Te pysytte yhdessä. Voi olla jotain riitaa, mutta ette te enää pääse irtikään. Niinkuin en minäkään Terosta, eikä Tero ole päässyt kenestäkään.

Urmas:  Taistelu jatkuu, mutta ääntä kuuluu aina vaan vähemmän.

Karin:  Urmaksesta jo puhuttiinkin.

Jarkko:  Urmas on pelkkä Urmaksen taide. Se menee koko ajan korkeammalle ja ohuemmaksi. Kuinka monta profeettaa mahtuu neulansilmään? Ja esitys ei ole enää kiven kanssa makaamista, vaan varpailla seisomista.

Tero:  Siinä täytyy olla tukiraudat takana.

Jarkko:  Just niin. Aivan, kipsiveistos pitää tukea kunnolla.

Elina:  Onhan Urmaksella perheensä.

Tero:  Asia per se on Urmaalla, asia sinänsä.

Urmas:  Ja sinullakin on nyt perhe ja koti, Elina.

Karin:  Mitä nälvit, täällä on mukava asua ja lukea. Ja kirjoittaa.

Tero:  Niin Karin, sinulla taas ei ole työrauhaa.

Karin:  Kai mulla on vaikeuteni. Jos et sä dokaa niin koira haukkuu.

Jarkko:  Ja sama kuin Urmaalla, lehdet eivät kirjoita. Ongelmien ongelma,  puutteen perusäiti taiteilijalla.

Elina:  En minä ole koskaan lasta halunnut. Mun isällä ja äidillä on lapsia ja lastenlapsia aivan tarpeeksi. Eihän sinullakaan Urmas ole lapsia! Nehän on Liisan.

Urmas:  On minulla osuuteni asiaan.

Jarkko:  Urmas on lapsiinsa nähden nipottaja.

Tero:  Moralisti, Urmas on moralisti.

Urmas:  Sinusta ei olekaan vielä puhuttu, Tero. Sinusta on tullut herrasmies kun olet elänyt Karinin kanssa.

Jarkko:  Joo, jätkä alkaa oleen tyylikäs kuin mikä tahansa suomenruotsalainen. Kalliita takkeja ja housuja, hyviä kenkiä. Tukka hyvin leikattu. Kohta sä alat puhuakin fiksusti.

Elina:  Mutta Tero ei koskaan ajattele fiksusti!

Urmas:  Ei. Terolla kasvaa bodhipuu päässä.

Tero:  Nyt täytyy saada lisää viinaa.

Jarkko:  Onhan tässä istuttu. Lähdetään Tero paikalliseen.

Tero:  Urmas mukaan!

Urmas:  En minä vielä lähde.

Jarkko:  Urmaksella on oma pullo kesken. Ei se rupea kapakan tuoppeja juomaan. Lähdetään paikalliseen ja jatketaan siitä Kallioon.

Karin:  Mä tuun kohta perässä, Tero. Soitat mulle.

Tero ja Jarkko lähtevät.

Elina:  Pojat lähti.

Urmas:  Hyvä kun lähtivät. En minä jaksa kuunnella Teron höyryämistä.

Karin:  Eihän Tero kovin kummasti höyrynnyt.

Elina:  Oli se ennen pahempi. Mutta kyllä se Urmaksen sättimiseen aina menee.

Karin:  Jarkko ei siedä ollenkaan pyhistä puhumista.

Urmas:  Jarkolla on ongelmia itsensä kanssa.

Elina:  Kenellä meillä ei ole.

Karin:  Jarkko on oikeasti ateisti. Sinä et vain myönnä sitä, Urmas.

Urmas:  Ateismi on yksi kristinuskon lahko.

Elina:  Ei ole. Jos Jarkko sanoo että jumalan olemassaolo on sama kuin Aku Ankan, mitä sitä rupeat muuksi vääntämään?

Urmas:  Et ole itsekään tuota mieltä, Elina.

Elina:  Tiedätkö paremmin mitä mieltä minä olen kuin minä itse?

Urmas:  Ei nyt tästä puhuta.

Karin:  Hyvä. Elina, me ruvetaan tekemään yhteistyötä. Mä voin lukea sun artikkelit ja sä voit tulla meidän harjoituksiin.

Elina:  Joo, kesällä.

Urmas:  Kesä on kaukana.

Karin:  Mä tästä lähden. Tsaukki tsau.

Urmas:  Me vaan jäädään taiteeseen.

Elina:  Lähdetkö poikien kanssa baanalle?

Karin:  Ei, mä meen kotiin.

Elina:  No moi moi.

Urmas:  Saanks mä halata sua Karin.

Halaavat, Karin lähtee. Elina, Eino ja Urmas jäävät istumaan.


10. kohtaus (Urmas, Jarkko, Tero, Elina)

Taiteilijan työhuone, sama kuin aiemmin


Urmas:  (puhelimeen)  Ei, Ragnar, ei multa ole luovuus lopussa. Löytyy kuin K-kauppiaalta! Mitä sillä tarkoitat? - (kuuntelee luuria)
Voi jumalauta Ragnar. Kyllähän sinä nyt itse taiteilijana tiedät ettei aina tule tasaista. Vai tuleeko sulla? No ni. -
Mä teen sen takia vaan nettiin että mä saan kontakteja. Mulle kirjoittaa tyypit joka puolelta maailmaa. En mä siihen hajoo. -
Sä oot maalari, ethän sa tarvi ketään. Et sä voi käyttää ketään. -
En mä tee performanssia, mä teen kuolleitten ääntä. -
Jaa mitä? Jos on tarpeeksi hyvä esitys kyllä se netissäkin kestää. Videot tai valokuvat -
No mut palataan. Tuu Sepon avajaisiin, nähdään siellä. Tsaukki tsau.

Jarkko:  Kyllä mä tajuan Ragnaria. Sähän petät perusideologiasi tuolla hommalla. Performanssin piti olla läsnäolon taidetta. Tässä ja nyt, ainoastaan tämän kerran ja vain tälle yleisölle. Tällä kadulla, näille naamoille.

Urmas:  En minä ole performanssitaiteilija.

Jarkko:  Niin. Sinä et ole performanssitaiteilija eikä Ragnar ole maalari. Sinä vain satut tekemään sitä.

Urmas:  En minä ota identiteettiä siitä.

Jarkko:  Eihän sulla muuta olekaan kuin identiteettiä! Tai paremminkin yritys ruinata sitä, sanomalehdiltä. Tulkaa katsomaan mitä minä teen! Kirjoittakaa minusta! Pankaa mun kuvani lehteen! Tehkää minut.

Urmas:  Onhan mulla aina sanoma ollut.

Jarkko:  Onhan sinulla ollut, tähän asti. Mutta sitähän Ragnar juuri sanoi että nyt se rupeaa liukenemaan. Ei netissä mikään kestä, kaikki muuttuu mössöksi ja pinnaksi. Katsoisit Maija-Liisaa. Se myi videonsa museoille. Niitä näytetään vaan museoissa, ja liksa juoksee. Ei kai se rupeaisi netissä ilmaiseksi jakelemaan.

Urmas:  Pinta on nykyaikaa.

Jarkko:  Okei, pinta on nykyaikaa. Siinä on vain se vika, että sinä et sovi pinnaksi. Urmas Anti Kuusinen, ei nouse pintaan.

Urmas:  Eihän sinua netti kiinnosta. Et sinä siitä mitään tiedä.

Jarkko:  Ei minua sarjakuvakaan ihmeemmin kiinnosta. Mutta kyllä silti näen mikä on hyvää ja mikä ei. Onhan me tästä puhuttu. Sun juttusi on aina ollut että sä teet omasta kokemuksesta, et diskurssista, niin kuin joku Maija-Liisa. Sä hiot ja terotat ja saat teräviä piikkejä läpi. Mutta netti on suoltamista.

Urmas:  Taiteilijan pitää saada esille. Ei pöytälaatikko riitä.

Jarkko:  Kuulkaa, kellaritaiteilija todistaa. Nyt jäit kiinni. Sä oot tuhat kertaa puhunut kuinka Maija-Liisa sanoi että ei halua olla kellaritaiteilija. Nimenomaan ei halua. Sä sanoit sille että siitä on tullut uranrakentaja.

Urmas:  En mä ole uranrakentaja. Mä otan kontakteja.

Jarkko:  Yritä nyt tajuta, sinun esityksesi on ollut juuri se mykkyys, kiven kanssa makaaminen. Tossahan se kivi vieläkin on. Sulle riitti että muutama kaveri näki kuinka makaat etkä puhu mitään.

Urmas:  Mä oon kiertänyt sen kanssa ympäri maailmaa!

Jarkko:  Joo oot kiertänyt. Kaksikymmentä siellä, viisi täällä, suuria yleisöjä. Laatu korvasi määrän. Mutta nyt et jaksa sitä itsellesi perustella enää. Sun epätoivo alkaa olla siinä mitassa ettet jaksa. Sun pitää menestyä. Tekijä-Urmas haalistuu, suosio-Urmas tulee esiin. Myönnä, sun peli on pelattu. Sä oot myynyt tavarasi, sä nyt odotat enää maksua.

Urmas:  En minä väsynyt ole.

Jarkko:  Olisitkin. Mutta kun et ryypätäkään osaa. Ja kuollakaan ei voi, kun on perheenisä.

Urmas:  Alkoholismi on lahja. Sinulla se on.

Jarkko:  Juu niin kyllä. Mieluummin dokaan kuin valehtelen itselleni ja rupean askartelijaksi. Tajuat sä, susta on tullut askartelija! No, itse tiedät mitä teet. Mutta älä luule että minä kehun.

Urmas:  Mä oon tehnyt isänmurhani, ei minun tarvitse kapinoida enää.

Ovikello soi

Urmas:  Elina ja Tero! Mites te nyt olette kaksin liikkeellä?

Elina:  Mä oikeastaan vaan toin Teron tänne. Kun Tero tuli meille ja mä olin juuri lähdössä kirjastoon.

Tero:  Istu nyt Elina, mulla on viiniä.

Elina:  En istu, Urmaksella ei ole kuitenkaan laseja.

Tero:  Ryypätään pullonsuusta.

Elina:  Hei, mun täytyy tosiaan mennä.

Urmas:  Elina, mä toivon onnea sun työllesi.

Jarkko:  Mitä sä luet?

Elina:  Mä vain käyn läpi mitä on tullut lehtiin.

Tero:  Psykoanalyyttisiin lehtiin. No mee nyt sitten.

Elina lähtee

Urmas:  Anna Elinan mennä, Tero.

Tero:  Itse se soitti mulle aamulla.

Urmas:  Ei kai se tiennyt että sä olet kännissä.

Tero:  En mä aamulla ollutkaan.

Jarkko:  Aamulla? Siis yhdentoista aikaan?

Urmas:  Missä sä olet juonut sitten?

Tero:  Porttikongeissa ja puistoissa. Niin kuin säkin ennen.

Urmas:  No niin.

Jarkko:  Voihan sitä muistella. Lumi-Tuula paheksui minulle kerran kun Urmas oli sanonut sille että Jarkko on viimeinen jonka kanssa voi juoda porttikongeissa.

Tero:  Heiluttaa kuin nakkia porttikongissa. Lumi-Tuula rupesi uskovaiseksi.

Jarkko:  Ei se ennenkään mitään juonut. Hyvä kun söi.

Tero:  Siinähän on sulle Urmas hengenheimolainen.

Urmas:  Etkö sinä tätä tiennyt? Lumi-Tuula kävi täällä tuon oven takana hakkaamassa ja pisti kirjeitä postiluukusta sisään.

Tero:  Älä selitä.

Jarkko:  Totta se on.

Urmas:  Lumi-Tuula olisi tarvinnut viiden vuoden sisäruokintaa vähintään. Mutta minulla ei ollut siihen varaa.

Jarkko:  Lumi-Tuula oli ihastunut Urmakseen. Mulle se sanoi jälkeen päin ottaneensa minut panttivangikseen.

Urmas:  Siinäkin löi kiveen.

Jarkko:  Ja mäin löin kiveen kun esittelin sille Turun ortodoksikirkon. Se pimahti kahdessa viikossa kynttilänsytyttämiseen.

Tero:  Mikset sä ruvennu sen kanssa sitten?

Jarkko:  Hah-hah.

Urmas:  Ei Lumi-Tuulan kanssa ruveta. Kato Pariisin taideakatemia ja isä ja äiti kieroilleet lapsuuden Pakilassa. Veli on mediataiteilija. Siinä on sellaiset vaatimukset että edes Jarkko ei kykene vääntymään niin mutkalle.

Jarkko:  Hyvinhän se pärjää, ripustelee kuviaan ja kumartelee kirkossa.

Urmas:  Älä solvaa Jarkko. Muista virret.

Tero:  Mutta sähän olisit voinut Urmas saada...

Urmas:  Taidepanonko? Sellasia mulle on tullut tasan yksi tässä elämässä.

Tero:  Oliko edes hyvä?

Jarkko:  Ei nyt mennä legendojen puolelle.

Urmas:  Jos sä tota haluat, Tero, mene kysymään Ragnarilta. Sillä oli Orivedellä neljä saman päivän aikana. Mä makasin ojassa ja huutelin ohikulkijoille.

Tero:  Sitä paitsi mitä legendoissa on vikana? Urmaksen elämäkin on pelkkää legendaa.

Urmas:  Taiteilija ei tee legendaa vaan teoksia.

Jarkko:  Joo kyllä se niin on, Tero. Urmaalla on edes teoksia, sun ja mun elämä on pelkkää legendaa, meinaan dokaamista ja hetulan heittoa.

Tero:  Näin on ja lisää tulee. En mä puhukaan Urmaksen teoksista vaan naisista.

Urmas:  Ei mulla mitään naisia ole, me ollaan Liisan kanssa.

Tero:  Naisista yleensä, naisista yleensä.

Jarkko:  Tero tarkoittaa että niitä naisia, jotka luulevat sinua joksikin taiteilijanmaineesi takia ja harmaan letin ja höpötyksen, sinä käytät hyväksesi, siis apureina.

Urmas:  Apureina?

Jarkko:  Yrität saada julkisuutta. Toimittaja Anni ja tutkija Viivi. Tekstiä tulee.

Tero:  Elinaakaan et viitsi enää edes analysoida.

Urmas:  Elina ei vastaa puhelimeen, mulle.

Jarkko:  Elinalla on kiire kun väitöskirja on valmis. Päin vastoin kuin sä luulit.

Urmas:  Mitä hyväksikäyttöä se on? Elina on itse halunnut kirjoittaa minusta.

Tero:  Juttu on tässä. Kun Elinan kirja on valmis ja Elinalla ei ole enää käyttöä sinulle, etkä sä voi odottaa siltä mitään, sä rupeat morkkaamaan Elinaa.

Jarkko:  Teillä on ollut instrumentaalinen suhde toisiinne.

Urmas:  Suksi sinä Jarkko...

Tero:  Sä kerroit Karinille että me oltiin Elinan kanssa Mumtazissa sen avajaisten aikana.

Urmas:  Mitä sitten?

Jarkko:  Kato Urmas jotkut ihmiset ehkä rakastaa toisia. Jos Karin olisi halunnut, että Tero olisi ollut avajaisissa mukana.

Urmas:  Sunhan piti olla töissä.

Tero:  Mitä vittua siitä olinko mä töissä vai ei! Kai mä saan olla missä haluan! Mutta sun piti mennä selittään Karinille että me oltiin dokaamassa Mumtazissa.

Urmas:  No eihän Karin tollasista piittaa.

Jarkko:  Karin haukkui posket punaisina Elinaa lehmäksi keittiössään.

Urmas:  Älä sä tähän sotkeudu Jarkko.

Tero:  Älä yritä sotkea tätä Jarkon sanomisilla!

Urmas:  Älä vauhkoo Tero. Istu nyt.

Jarkko:  Joo, otetaan vielä...

Tero:  Jumalauta mä istun millon mua huvittaa! Jätkä jumalauta et enää kyllä selitä Karinille mun tekemisiä!

Urmas:  Älä nyt liiveihin ui!

Tero:  Mä uin mihin huvittaa! Et usko! Ota tosta!

Vetäisee nopean uppercutin keskelle Urmaksen naamaa. Tämä kumartuu nenäänsä pidellen.

Tero:  Mulle riitti tää homma!

Lähtee

Jarkko:  (Tempaisten kulauksella punkkulasinsa tyhjäksi):  No joo, kai mäkin tästä. Pese toi veri ennen kuin se kuivuu... taiteilija. Sitä saa mitä tilaa.

Sulkee oven varovasti perässään.


11. kohtaus (Tero, Karin, sairaanhoitajia)

Sairaalahuone monitorilaitteineen


Karin:  Ei vieläkään valoisaa.

Tero:  Miten vois olla valoisaa tähän aikaan.

Karin:  Mitähän kello on?

Tero:  Odota, mä kaivan silmälasit. Mulla on kello kädessä.

Karin:  No?

Tero:  Puol ykstoista. Ei voi olla valoisaa.

Karin:  Miten niin ei voi olla?

Tero:  Ei voi olla, yö on tulossa.

Karin:  Yö tulossa? Miten sä oikeen nukut?

Tero:  Miten tässä nyt nukutaan. Selällä tai kyljellä. Tai mahalla.

Karin:  Sä oot varmaan täälläkin nukkunut kuin tukki, pitkällään kuin vesijättö lahopölkky.

Tero:  Mitä se kellonaikaan vaikuttaa?

Karin:  Nyt on aamu! Kello on puoli yksitoista!

Tero:  Miten niin aamu, kun on kerran pimeetä?

Karin:  Aamu aamu, vitun joulukuu! Kato nyt itse! (vetää verhot sivuun)

Tero:  No voidaan sitten vielä nukkua.

Karin:  Siis tämä on sairaala. Minä olen täällä vain käymässä.

Tero:  Sairaala! Mitä höpiset. Mehän ollaan Finnjetillä.

Karin:  Tero hei. Etkö muista mitään?

Tero:  Tai ei, kyllä mun täytyy nousta. Täytyy lähteä Piisaminkujalle.

Karin:  Mitä sulla siellä on tekemistä?

Tero:  No minä...

Karin:  Sun pitää soittaa Elinalle. Hei se on ohi nyt. Ei Elina sulle rakastettu ollut, vaan sisar.

Tero:  Miten niin?

Karin:  Teillä oli suhde ilman erotiikkaa.

Tero:  Kyllä meillä aluksi...

Karin:  Niin, aluksi teillä oli seksiä, mutta sitten juttu muuttui seksittömäksi, mikä se oli alun perin, pohjimmiltaan. Elinasta tuli sun sisar. Sä löysit naisen joka muistutti sun sisarta, jonka sä pystyit muuttamaan sun siskoksesi, ilman seksiä.

Tero:  Siis...

Karin:  Sähän halusit siskoasi, sulla oli seksifantasioita siitä lapsena.

Tero:  Ai sä tarkoitat sitä rippikoulujuttua?

Karin:  Niin. Sä tunnustit iltanuotiolla että näit siskosi pimpsan ja runkkasit myöhemmin.

Tero:  Siinä tunnustettiin paljon muutakin. Meidän isonen tykkäsi tunnustamisesta.

Karin:  Älä kiertele.

Tero:  Siis mä rupesin oleen Elinan kanssa, koska mulla oli fantasioita siskosta, ja  Elina oli samanlainen, ja siksi meillä ei ollut seksiä Elinan kanssa, viidentoista vuoden päästä? Mua väsyttää, Karin.

Karin:  No miksi me näistä puhutaan. Etkö tosiaan muista kuinka jouduit tänne?

Tero:  Tänne? Niin, sä väität että tää on sairaala.

Sairaanhoitaja (kurkistaa ovesta):  Kuinkas täällä voidaan?

Karin:  Ihan okei.

Sairaanhoitaja poistuu.

Karin:  No joko tajuat? Sairaalassa ollaan?

Tero:  Kyllä toi sun teatteri menee aika pitkälle. Ei nyt tuollaista tarvitsisi järjestää.

Karin:  Jukra Tero, kato ympärilles!

Tero kohentaa asentoaan ja katselee.

Tero:  Hyvä fantasia. Vähän kyllä epäselvä.

Karin:  Muistatko oikeastaan mitään? Muistatko sitä tappelua Urmaksen kanssa?

Tero:   Tappelua?

Karin:  Sä löit Urmasta. Sitten te menitte Elinan kanssa kapakkaan ja sä vedit lärvit.

Tero:  Ei siitä sairaalan joudu.

Karin:  Sä jouduit. Niin kuin näkyy. Elina soitti ambulanssin.

Tero:  Mitä helkkaria!

Karin:  Sulla rupesi toinen suupieli roikkumaan. Sähän sammallat vieläkin.

Tero:  Tosiaan. Vähän hidas puhua.

Karin:  No niin. Te olitte rautatieaseman lähellä, kai Makkaratalon jossain baarissa. Elina huomasi että sun suupieli roikkuu.

Tero:  Sen sä sanoit jo. Ei se kuitenkaan pudonnut. Tallella on.

Karin:  Huulet sulta viimeksi putoo. Ambulanssi tuli sitten kun lähditte ulos sieltä ja sä rupesit nojaamaan näyteikkunaan. Teidät vietiin eka Malmin sairaalaan, sieltä kai Auroraan, sieltä tänne.

Tero:  Tänne?

Karin:  Niin siis Tero, tämä on Meilahti. Sulla oli aivoverenvuoto. Sä olet ollut täällä jo kaksi viikkoa. Sulla on letkut vieläkin.

Tero:  Ja nyt sinä vasta tulet käymään!

Karin:  Tero, minä olen käynyt täällä joka päivä.

Tero:  Karin, kyllä mä sua rakastan. Halataan.

Halaavat, Tero puoliksi istuen puoliksi maaten sängyllä.

Tero:  Mitä nyt?

Karin:  Älä multa kysy. Sua tarkkaillaan täällä. Jalat sulla toimii. Voit päästä vielä kävelemään.

Tero:  Päästä kävelemään!

Karin:  Tero, sulla oli aivoverenvuoto. Yhtä hyvin voisit olla kuollut.

Tero:  Kuollut.

Karin:  Niin. Mutta siis elät vielä. Elina tilasi ajoissa ambulanssin.

Tero:  Tehtiin kiertoajelu.

Karin:  Niin mutta sulla oli tuuria. Se ei levinnyt. Piristy vähän. Kato Elina on tuonut sulle Hendrixin levyjä.

Tero:  Mitä mä niillä täällä teen.

Karin:  Hei, se toi dvd:n. Sä voit kuunnella kuulokkeilla.

Tero kääntyy katsomaan pöytää vuoteen vierellä.

Tero:  Tossahan on lakritsia. Mä taidan ottaa.

Yrittää kurkottaa pussia pöydältä, mutta romahtaa sängyn laidan päälle. Valvontalaite rupeaa piipittämään ja välkyttämään valoja. Karin astuu askeleen Teroon päin, epäröi, ryntää sitten ovelle, mutta sairaanhoitajat tulevat samalla sisään. Toinen puhuu kännykkään.

Sairaanhoitaja:  Mahdollinen infarkti. Huone 703. Päivystävä lääkäri ja vahtimestarit, tuomme leikkaushuoneeseen, sehän on vapaa.

Karin:  Minä....

Sairaanhoitaja:  Rouva, Te ette voi tehdä mitään. Leikkaus vie monta tuntia. Soittakaa huomenna tai tulkaa käymään.

Karin:  Mutta...

Sairaanhoitajat poistuvat vuodetta työntäen ovesta, Karin seuraa perässä.




LOPPU