KUINKA MYYRÄ SAI BLOGIN

Myyrä oli joitakin aikoja pysytellyt pois eläinten ilmoilta. Se makaili kolossaan Merirannassa, mietiskeli ja joi simaa. Sitä ei huvittanut kuunnella muitten eläinten huhuilua, joka tuskin erottuikaan  kolon seinien sisälle. Myyrä kävi vain välillä tapaamassa ystäväänsä vompattia ja hänen kissaansa. He asuivat Keskusmetsän laitamilla.

Vompatin nimi oli Leena ja hänen kissansa nimi oli Pekka. Pekka oli enimmäkseen kasvissyöjä. Se tykkäsi eniten syödä ruohoa, mutta kuivat raksut kelpasivat myös. Kerran Leenan ystävä Tarja-hilleri kysyi Pekalta:

- "Eikö se tiedä sadetta kun kissa syö ruohoa?"
- "Mijau" vastasi Pekka. "Täällä Keskusmetsässä sataa muutenkin niin paljon. Ei sillä väliä kunhan ei vain kuu nouse. Mnjau. Mua hermostuttaa kun se on niin pyöreä."

Tässä kuvassa Pekka on ruohoa syömässä.

- "Voisit sinäkin joskus muutakin, syörä tai tehrä, myyrä", sanoi Leena-vompatti. "Sinähän vain makaat siellä kolossasi."

- "Kyllä mää vielä tästä" sanoi myyrä.

Samana syksynä myyrä heräsi iltapäivällä, kun suuri musta varis raakkui ihan kolon lähellä.
- "Myyrä, myyrä, myyy-yyrä! Tuu kokoukseeen, kokouksee-een, kokoko-uku-kuk-seen!"
No johan nyt, mitähän tämä meinaa, ajatteli myyrä. Se ryömi kolostaan ja ryömi ja ryömi ison kuusen juurelle. Siellä oli tutunnäköistä väkeä, mutta myyrä ei heti meinannut tuntea kaikkia eläimiä.
- "Etkös meitä tunne?" kysyi eräs menninkäinen. Varis nyökähteli ja nokki maata.
- "Kyllä minä variksen tunnen, mutta kukas sinä oletkaan?" sanoi myyrä.
- "Se sama menninkäinen kuin ennenkin. Mun parta oli vaan ennen lyhyempi", menninkäinen vastasi. Myyrä mietti hetken. "Koska ennen?" se kysyi.
- "Ennen, ennen, ennen!" kaikki eläimet huusivat. "Silloin kun oltiin hiekkakoulussa!"
- "Ai", sanoi myyrä.
- "Ai niin", huusivat eläimet. "No jokos muistat?"
- "No jo, no jo", sanoi myyrä. "Mutta mitäs me siellä tehtiinkään?"
- "Raapittiin kuvia", huusivat eläimet."Raapittiin kuvia hiekkaan, hiekkaan raapittiin!"
- "No joo, no joo tosiaan. Kyllä nyt muistan", sanoi myyrä.
Sitten myyrä, menninkäinen, varis ja muut eläimet olivat iloisia ja joivat paljon simaa.

 Loppuillasta saukko ja hyppelihiiri tulivat myyrältä kysymään:

- "Vieläk sää osaat kuvia raappia myyrä?"
- "Osaan osaan" sanoi myyrä.
- "No kai osaat", sanoivat saukko ja hiiri. "Mutta osaatkos tuohelle raappia?"
- "Miten niin tuohelle?" myyrä ihmetteli. "Hiekkaanhan kuvia raapitaan."
- "Ei enää, ei enää", ilkkuivat hiiri ja saukko. "Tuohelle nyt raapitaan, tuohelle, tuohelle!"
- "Miten niin tuohelle?" myyrä kummasteli.
- "Tuohelle justiinsa", saukko sanoi. "Tuohi pysyy pinnalla!"
- "Tuohi kelluu, tuohi kelluu", säesti hiiri.
- "No mitä sitten?" myyrä jankkasi. "Miksi pitäisi kellua, miksi kellua? Hiekalla kuva parempi, rannalla on rattoisampi."
- "Ei suinkaan, ei suinkaan", sanoivat saukko ja hiiri kuorossa. Sitten ne rupesivat käsi kädessä keinumaan ja hyräilemään: "Kelluu kelluu, tuohi kelluu, kauas kelluu, rantaan kelluu. Kaikki näkee, kaikki lukee, tuohen joka eläin lukee. Kaikki käkee, kuvat näkee, tuohen kuvat kaikki näkee. Hyödyllistä hyödyllistä, tuohi hyvin hyödyllistä, rallallaa, trallallaa, tuohi kiertää trallallaa."

 Vai niinkö se on, myyrä mietti kotiin möngertäessään. Täytyisikö tuohelle ruveta kirjoittelemaan? Kuvia kääntämään, tuohelle vääntämään?

 Mutta kohta myyrä unohti koko jutun. Viikon päästä myyrä ja hänen ystävänsä Kirsi-peikko lähtivät isolla venheellä läntisen meren taa. He tulivat läntisille saarille. Kirsi-peikko heitteli ankkuria. Joskus ankkuri putosi veteen, joskus maalle. Saarten eläimet ällistelivät Kirsin ankkurinheittoa.

- "Ei se vain tartu", Kirsi sanoi. "Mutta mitäs siitä. Kierretään vähän täällä. Minä hommaan laukkuja peikkotytöille, koululaukkuja. Hommaan, hommaan, laukkuja hommaan."
- "No saivatpa urheilua nämä täällä, tosiaan, saivat", myyrä hihitti.

Joku sikäläinen, sveesi tai vendi tai joku muu menninkäinen, tässä mittailee Kirsin ankkurinheittoa.

 Myyrä ja Kirsi lähtivät takaisin.

- "Löysitkö tytöille laukut, löysitkö?" myyrä kysyi.
- "Jo löysin, toki löysin. Aina toki laukut löysin" Kirsi vastasi.
Kirsiä huoletti peikkotyttöjen koulu.
- "Ovathan ne pieniä", sanoi myyrä. Myyrä muisti kuinka pieniä peikkotytöt olivat pari talvea ja pari kesää sitten. "Pitääkö niiden jo kouluun mennä?"
- "Pitää pitää", Kirsi sanoi. "Raappimaan oppia pitää, pienten peikkotyttöjen raappia oppimaan."
- "Mitä, raappimaanko" myyrä hämmästyi. "Tuohelleko raappimaan?"
- "Tuohelle tuohelle" Kirsi sanoi. "Etkös sinä nyt tuohta tiedä, myyrä?"
Mutta tiesihän myyrä tuohen.

 Silloin ennen kun peikkotytöt olivat pieniä, ei tuohta tarvittu. Myyrä raappi hiekkaan ja tytöt pyysivät kaloja, silloin pohjoisilla järvillä kaloja pyysivät, iltaruskossa kaloja pyysivät. Myyrä perkasi kalat ja yhdessä syötiin, paistettiin syötiin, yhdessä syötiin, parempiin suihin kalat syötiin.

Peikkotytöt tässä, kalaa pyytämässä.

Niin tulivat kotirannoille myyrä ja Kirsi.
- "Vien laukut tytöille" Kirsi sanoi.
- "Minä kotiin ryömin ja vompattia katsomaan, katsomaan ryömin, vompattia ja kissaa katsomaan" myyrä sanoi.

 Ja Leena-vompatille ja Pekka-kissalle myyrä kertoi tuohesta.

- "Opettele sinä vain tuohelle raappimaan", vompatti ja kissa sanoivat.
- "No voinhan opetella" myyrä sanoi. "Mutta mikä nimi sillä oikein on? Täytyy kai joku nimi olla, tuoheen raappimisella?"
- "Plokiksi sellaisia kuvia sanotaan", Leena-vompatti hyrisi. Pekka-kissa ei viitsinyt tähän murahtaakaan. Se nuoli huuliaan hyvän raksu-aterian jälkeen ja lähti kylpyhuoneeseen nukkumaan.

Ja sillä tavoin myyrä sai blogin.